Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Mikeyx sanoi:Lasketaan siis:
- tuotteen verollinen hinta on 100 € (alv 24%)
- tällöin tuotteen veroton hinta on 100/1,24 = 80,65 €
- veron osuus verollisesta hinnasta on 100 - 80,65 = 19,35 €
100 € myynnistä valtio saa siis 19,35€ eli likimain 19,4%.
PoS sanoi:Olen osittain eri mieltä (vaikka mietinkin hetken, että lisäänkö aiempaan myös valtion). Valtio hyötyy lähinnä ulkomaalaisten saapumisen myötä – toki niitä tulee tuollaiseen tapahtumaan aika lailla. Suomalaiset sen sijaan (vähän yksinkertaistaen) kuluttaisivat rahansa joka tapauksessa, vaikkakin eri paikassa. Siis valtiolle aika se ja sama ulkomaisten tuomaa rahaa lukuun ottamatta.
lario sanoi:Eihän se kuplan varallisuus kasva, jos sinne kuplaan ei tule ulkopuolelta rahaa.
Ei vauraus sillä kasva, että leikataan toistemme hiuksia.
scuuba sanoi:Ymmärtääkö kumpikaan herroista mitä raha on ja mistä se tulee, ja miksi se lisääntyy?
Ja silti väität että "Siis valtiolle aika se ja sama ulkomaisten tuomaa rahaa lukuun ottamatta.".PoS sanoi:Yhden sivuaineen verran olen kansantaloustiedettä opiskellut, joten katson jotain asiasta ymmärtäväni.
Tässä jo legendaarinen tarina käteisen voimasta (ot joo, mutta kevennyksenä):scuuba sanoi:Globaali talous kasvaa koko ajan, rahaa tulee koko ajan lisää, vauraus lisääntyy koko ajan...
Ymmärtääkö kukaan herroista mitä raha on ja mistä se tulee, ja miksi se lisääntyy?

Motoristo sanoi:Tässä jo legendaarinen tarina käteisen voimasta (ot joo, mutta kevennyksenä):
A bald-headed bearded stranger stopped in town and went into an small old hotel to check in. He asked to go check out the rooms first so, in good faith, he left a $100 bill—a deposit of sorts—with the hotel owner. The hotel owner immediately ran next door to pay his grocery bill. The grocer ran it across the street to pay one of his suppliers. The supplier used it to pay off his co-op bill. The co-op guy ran it back across the street to pay the local hooker who had taken up residence in the aforementioned hotel. The hooker ran it downstairs to pay her hotel bill just ahead of the returning traveler, who picked the $100 bill off the desk and left saying that the rooms were not satisfactory.![]()
Tisha sanoi:Juu, rahan pitää kiertää. Jos joku jemmaa rahan tyynyn alle, lama alkaa just.
Micky sanoi:Ihan asiallista(kin) keskustelua aiheesta, hyvä.
Vertailun vuoksi, Imatranajon uutisoitiin tuovan 5M€ Imatran kaupungille: "IRRC-sarjan ratamoottoripyöräkilpailun taloudellinen vaikutus Imatran kaupungille on melkoinen, sillä tapahtuma tuo alueelle noin viisi miljoona euroa, josta yli puolet käytetään kilpailualueen ulkopuolisiin palveluihin." - tämä lainattuna imatranajo.fi:stä
Tämä siis muutamaa kertaluokkaa pienemmästä tapahtumasta. Toki tuossa ei avata laskentaperusteita, mutta suuntaa antavaa kuitenkin.
hidas57 sanoi:Imatralla ostin yhden pienen oluen telttakioskista, 7€. Marketista saisi tuolla sixpäkin, myös Imatralla. Jonkun oli pakko tienata tuosta ruhtinaallisesti. Niin ja lippu maksoi paljon enemmän. Ei kai nyt jotkut osaa välttää veroja?![]()
Mikeyx sanoi:Noiden lukujen pohjalta ei 5 M€ raharuiskausta osaa hahmottaa. Varmastikin kisat ovat Imatralle plusmerkkiset, koska kaupungin panostus on ollut satojen tuhansien mittaluokassa.
Mikeyx sanoi:Noiden lukujen pohjalta ei 5 M€ raharuiskausta osaa hahmottaa. Varmastikin kisat ovat Imatralle plusmerkkiset, koska kaupungin panostus on ollut satojen tuhansien mittaluokassa.
Vertailun vuoksi, Imatranajon uutisoitiin tuovan 5M€ Imatran kaupungille: "IRRC-sarjan ratamoottoripyöräkilpailun taloudellinen vaikutus Imatran kaupungille on melkoinen, sillä tapahtuma tuo alueelle noin 5 miljoona euroa, josta yli puolet käytetään kilpailualueen ulkopuolisiin palveluihin
Noita miljoonaheittoja usein viljellään julkisuudessa, ja ihmisille niistä tuppaa jäämään mielikuva summista, jotka kilahtaisivat lyhentämättöminä paikallisten kassaan.
Varmastikin kisat ovat Imatralle plusmerkkiset, koska kaupungin panostus on ollut satojen tuhansien mittaluokassa.