Olin aikanaan itsekin epäileväinen, mutta toiveikas Kymiring-hankkeeseen liittyen. Sittemmin olen ollut enää innostunut sekä optimistinen. Tämän hetken tiedon (ei mutun) mukaan:
- motoGP kisa on tulossa
- motoGP testit myöhemmin tänä vuonna
- rakentaminen etenee aikataulussa
- valmistuessaan rata on pohjois-euroopan paras ja yksi euroopan parhaista rataprofiililtaan
Miten ja miksi näiden edellämainittujen asioiden jälkeen voi kaivaa hankkeesta *askaa ja jauhaa sitä? Itse olen ainakin hyvin onnellinen hankkeen ja meidän kaikkien siitä hyötyvien puolesta.
Ja älkää huoliko, kyllä hankkeen henkilöstö varmasti tietää FIM ratasairaala vaatimukset ja paljon muitakin vaatimuksia mitä me emme tiedä. Se verran olen sopimuksia tehnyt työssäni, että tämän kaltaiset vaatimuket ovat todennäköisesti sopimusliitteenäkin, eivät he niitä foorumilta kuule ensimmäisenä.
Ja radan fasiliteeteista, tuo JiiBeen vertaus Jereziin on suht hyvä, ei silläkään ole pysyviä palatseja radan ympärillä, vaikka onkin yksi suurimmista.. Tai Aragonissa...
Olin joskus Phillip Islandilla katsomassa MotoGP skabaa, sielläkin suurin osa rakenteista tehdään tapahtumaa varten, eikä pysyvät fasiliteetit ole sielläkään älyttömän isot. Rata on kuitenkin yksi maailman "isoimmista" ja tunnetuimmista. Ja sijainnista, Phillip Islandille on yli 2h Melbournesta, joten on sekin aika kaukana kaikesta.
Tähän voisi vielä vetää vertauksen vähän erimaailmasta: Miten Ruisrockin yli 100.000 kävijällä voi järjestää Ruissalossa vaikka siellä ei ole mitään fasiliteettejä ja vielä luonnonsuojelualueella.. No kun voi, se on järjestelykysymys. En olisi huolissaan Kymiringin tilanteesta fasiliteettienkaan suhteen. Tyhmäähän se olisi rakentaa älyttömät tilat joiden käyttöaste olisi 1% luokkaa, kun ne voidaan myös rakentaa isoa tapahtumaa varten väliaikaiseksi.
Ja loppun vielä, hyvä kymiring ja hankeorganisaatio, hienoa työtä! Odotan innolla, että päästään mekin sinne ajamaan ja katsomaan kun siellä ajetaan oikeasti isoo kovaa.