• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Moottorirata Iittiin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja madagi
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
lario sanoi:
Keittiösijoittajana luulen, siis tunnen, että jos Iitin moottoriradan rahoittajissa olisi Wihuri, Häkkinen, Mäkinen, Kankkunen, Salonen, Grönholm, Kovalainen, Bottas, Ajo, Kallio, Salminen, Tiainen yms. niin julkista rahaa olisi enemmän kuin sitä ehtisi tuhlata.

Olet oikeassa. Kun yksikään näistä ei ole rataan sijoittanut niin voi ajatella etteivät näe sijoitukselleen valoisaa tulevaisuutta. Vaikka nimeämistäsi henkilöistä moni on varsin varakas ja intohimoinen moottorimies niin hekään eivät, rakkaudesta lajiin, ole valmiita lähtemään erittäin epävarmaan hankeeseen. Ja kun näin on niin minkä vuoksi yksityistä hanketta pitäisi pönkittää julkisilla varoilla, vain sikskö että muuta rahaa ei ole eikä tule.
 
Minähän tuen hanketta ostamalla testeihin lipun ja menemällä kisoihin kun niiden aika on. En ole koskaan sijoittanut enkä koe sitä tarpeelliseksi. Teen työtä jolla pärjään.

Kun gp viikonloppu on käsillä niin ihan varmasti kouvolan ja lahden perskärpäset on ottamassa ilmaisen hyödyn tapahtumasta.

Olen ihmetelly ettei hankkeeseen ole löytynyt venäläistä rahaa.
 
Varsinaista ryntäystä ei ainakaan vielä ole talkootöihin ollut, vasta kolmannes tarvittavasta ilmaisesta työvoimasta on ilmoittautunut.

Kymi Ringillä järjestetään MotoGP-testiajot 19.—20. elokuuta. Tapahtumaan tarvitaan vapaaehtoisia täydentämään tapahtumaorganisaatiota, Lahti Regionin projektipäällikkö Arto Ahola kertoo.

Talkooväkeä haetaan muun muassa yleisö- ja ruokapalveluihin, järjestyksen- ja kulunvalvontaan sekä liikenteen- ja pysäköinninohjaukseen.

Tapahtuman vapaaehtoishaku on käynnissä. Aholan mukaan vapaaehtoisia on ilmoittautunut reilu sata. Tapahtumaan tarvitaan noin 300 vapaaehtoista.

Ahola kävi perjantaina Kouvolassa yhdessä Lahti Eventsin Kirsi Hännisen kanssa kertomassa testiajoista ja vapaaehtoisten rekrytoinnista.

Lahden alueen matkailuyritys Lahti Region oy vetää hanketta, joka pohjustaa tulevia MotoGP-kisoja. Kymi Ringillä on tarkoitus ajaa ratamoottoripyöräilyn MotoGP-luokan MM-osakilpailu vuonna 2020.

Lahti Region on järjestänyt tilaisuuksia Iitin ja lähiseutujen yrittäjille sekä mahdollisille vapaaehtoisille. Kyseessä on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen rahoittaman, vuoden kestävä projekti. Hanke on saanut 100 000 euroa Leader-rahoitusta.

https://kouvolansanomat.fi/uutiset/urheilu/d78b1eb6-2ffd-4b88-8a4d-646c8753ebd1
 
Viimeksi muokattu:
Patukka sanoi:

Jonkunlainen tiedotaminen siis valtakunnalinen talkoo porukan tarpeesta
ehkä voisi auttaa tilanetta, siis ehkä
 
KymiRing
15 hrs ·
MOTOCROSSIN MM-SARJA PALAA SUOMEEN 2020
KEGUMS (Latvia) - 15.6.2019

Motocrossin MM-sarjan promoottori Youthstream on lisännyt Kansainvälisen Moottoriliitto FIM:n MM-kilpailukalenteriin Suomen osakilpailun KymiRingin moottoriradalle seuraavaksi kolmeksi vuodeksi.

Youthstreamin ja Lahti Events Oy:n välillä allekirjoitettu järjestämissopimus julkistettiin Latvian MM-osakilpailun yhteydessä tänään lauantaina. Sen myötä maailman parhaat motocross-kilpailijat saapuvat Suomeen, KymiRingin moottoriradalle kesällä 2020.
"Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme päässeet sopimukseen Lahti Eventsin kanssa motocrossin MM-sarjan paluusta kauniiseen ja innostavaan maahan”, iloitsee Daniele Rizzi, Youthstreamen toiminnanjohtaja. ”Suomen osakilpailun takana on erittäin innovatiivinen, kunnianhimoinen ja fanikeskeinen projekti ja me, kuten myös kaikki osapuolet, joita osakilpailu koskettaa, tuemme innokkaasti heitä: tämä on ehdottomasti lajille hyväksi. Tämä tapahtuma tuo motocrossin KymiRingin upealle moottoriradalle, joka laajentaa toimintaansa lisäämällä motocrossin lajikirjoonsa. Kiitokset tapahtuma-areenan valinnasta kuuluvat Lahti Eventsille", Rizzi päättää.

Motocrossilla on syvät juuret Suomessa legendaarisine maailmanmestareineen. Viimeksi motocrossin MM-sarja vieraili Suomessa vuonna 2014 mieleenpainuvalla osakilpailulla Hyvinkäällä. Vuoden 2020 osakilpailu kääntää katseet jo tulevaan.
"MM-kilpailut ovat aina erittäin tärkeässä asemassa lajien tunnettavuuden ja mielenkiinnon lisäämisessä”, korostaa Suomen Moottoriliiton toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist. ”Kun nuoriso pääsee katsomaan maailmantähtien lennokasta ajoa, luo se mielenkiinnon ja varmasti halun kokeilla lajia. Heistä syntyy tulevaisuuden tähtemme ja mestariehdokkaamme. Sen lisäksi kilpailun saapuminen omalle maaperällemme antaa hyvät mahdollisuudet menestymiselle kovimmalla motocrossin MM-tasolla. Yleensä tämä on toiminut myös hyvänä motivaattorina lisäämään uskoa omalle menestykselle ja valinnalle lähteä mukaan MM-sarjaan.”
”Moottoriliitto on erittäin iloinen siitä, että Lahti Events on valinnut juuri motocrossin kovimman tason kilpailun tuomisen tulevaisuuden moottoriurheilun keskeisimmälle ”areenalle” KymiRingille", iloitsee Ljungqvist.

Made in Finland

Motocrossin MM-osakilpailu kisataan uudella KymiRingin moottoriradalla, joka sijaitsee vain 50 kilometriä Lahdesta ja 140 kilometriä Helsingistä. Suomen osakilpailun tapahtumaviikonlopulla halutaan tarjota kansainväliselle motocrosskansalla kaikista suomalaisimmat elementit: moottoriurheilun, ystävälliset ihmiset, turvallisen ympäristön sekä luonnon järvineen ja metsineen.
"Motocrossin MM-osakilpailu on Lahti Eventsin ensimmäinen oma tapahtuma KymiRingillä ja luomme sillä nyt alueen tapahtumastandardit. Lahden alueen tapahtumayhtiönä voimme myös varmistaa tapahtumien näkymisen alueellisesti", kommentoi Emilia Mäki, Koko Lahden toimitusjohtaja.

Ice1Racingillä edessä kotikisa

Suomi on myös MM-sarjaa kiertävän Ice1Racing-motocrosstiimin koti. F1-kuljettaja Kimi Räikkösen omistamaa tiimiä johtaa vuoden 2009 motocrossin MM-mitalisti, yksi kansainvälisesti tunnetuimmista suomalaisista motocrossnimistä, Antti Pyrhönen. Tiimi tunnetaan tällä hetkellä MM-sarjassa nimellä Rockstar Energy Husqvarna Factory Racing.
"MXGP:n paluu Suomeen usean vuoden tauon jälkeen on hienoa meidän tiimille, joka on Suomesta lähtöisin ja suomalaisomistuksessa. Mutta tiedän, että yhtä innoissaan tulevat olemaan myös kuljettajat sekä muut ihmiset, jotka työskentelevät MM-sarjassa. MXGP on huippumoottoriurheilua parhaimmillaan ja suomalaiset tulevat näkemään hienon kilpailun", Pyrhönen hehkuttaa.

Hieno juttu. Oliko tälle julkisesti ilmoitettu tarkempi paikka mihin tulee? Varikko yms. fasiliteetit toki jakokelpoisia, joten olisiko pohjoispuolelle varikon toiselle puolelle tai itäiseen päätyyn?
 
KymiRing GP-radan työvaiheet etenevät suunnitellun mukaisesti. Radan asfaltointityöt on aloitettu eilen maanantaina.

KymiRingin moottoriradalla Iitissä on aloitettu GP-radan asfaltointityöt. Urakoitsijana päällystystöissä toimii YIT Suomi Oy. Asfaltointia edeltävän kantavan rakenteen urakoinnista on vastannut Destia Oy. KymiRing GP-radan kokonaispituus on 4,550 kilometriä. Leveys vaihtelee 12-20 metrin välillä. Radan ajosuunta on myötäpäivään ja kaarteita radalla on yhteensä 18, joista oikealle kääntyviä on 13 ja vasemmalle viisi. Rataprofiilin rakentamisessa on huomioitu ympäröivä maisema sekä hyödynnetty sen korkeuseroja, jotka ovat jopa 24 metriä. Radan suunnittelussa on myös otettu huomioon katsojien viihtyvyys siten, että useasta kohtaa katsomoaluetta voi nähdä lähes koko rata-alueen.

https://www.moottoriurheilu.tv/kymiringin-asfalttipaallystystyot-alkoivat/?fbclid=IwAR1Qw-dxSCrIAJLm92hSb-ftTCi9XydkJx9X8FDjBkcN26zYiPDsQNTuV_E
IMG_20190618_135257-Janita-1024x768.jpg
 
Kävin katsomassa alkukuusta WSBK kisaa Jerezissä. Aika vaatimattomat oli fasiliteetit sielläkin. Parkkipaikkoja oli radan välittömässä läheisyydessä ehkä 1000-1500 autolle. Rakennuksia radalla oli kaksi, varikkopilttuurakennus ja "sairaala". Pilttuiden kanssa samassa rakennuksessa oli lehdistö-, tuomari-, vip-, wc- ja suihkutilat. Samoissa wc:ssä kävivät asiakkaat, kuskit ja tallipomot, paitsi tietysti ne joilla oli omat motorhomet.

Sairaala olikin sitten vähän muuta kuin yliopistollinen sairaala, noin maalikkona katsottuna on halvempi rakennettava kun pääsuoran katsomo. Sairaalan vieressä nökötti Clinica Mobile, jossa todennäköisesti on parempi varustus.

BpwgGyvVoXf81djcCF9V6xGLO9EXJOsxTre0RP9tW5k_ID3C4n8dBpfz3ruMvr7mkmCl7P_lOzUMX_7hR6uPQ_hrZD2zEl-1En9NE0KuKEFODJ7pObcZtysP0QIwxQhqOLunRHOC5yJdOXWMe5OedxWtEl7fQyVDsz53M1o--_lhezwqd4wnMLo7n4KrZnByUWK4DrDTGB-oqaIhpy8MCD5C0YLoWryluQBgwG7tnHX6BVg7I0gy8UQJJkLAEPvj_5LeVVuldvTbx3pItZH6RlGK6hN84vWHMTbl-RxnLCIJHJFmynytjJyKIzPlULJoH1B2iCJvnUl-_LGowkkYhwC4ngfk3EniF6micO-6CbXnyrUsuY5OWg0uDKCyFmkEW3HeZbKsUhS7vkHqFYpR5qnL8tpSNEvqZa1JILp3p05hE0oiBKksKxKuUdKSbcPv8oletZ18QYq5c7GbkRbIVnkLAaBfPFjQXJKFNH0fGmsCnLLTfPdPfKJyngLVAiukKwmxvuJjuT0dHFqvG26To4_WY-tBDmarzMdsuVZfqmOzHbnCyA5GbnGvoGrBHAUgtCK6VpY5rwmWW-OIBxObyJzYAEIraItk91R418NTb7sVLgbJRpUzmpyEflFLmM8KobrYoLGd89qt4hvaeYkuvu1m8Rfd5h2ugE4eNZ0NOGqDwgKXbTiPzm2XGO6_hyKnoq1c6WhkJ0kgCXs9ULauINUz=w1874-h937-no
 
Tuossa listaus kisa-alueen sairaalan päälaitteista:

13.3.4 Medical Centre Equipment 13.3.4.1 Equipment for resuscitation areas • Equipment for endotracheal intubation, tracheotomy and ventilatory support, including suction, oxygen and anaesthetic agents • Equipment for intravenous access including cut-down and central venous cannulation and fluids including colloid plasma expanders and crystalloid solutions • Intercostal drainage equipment and sufficient surgical instruments to perform an emergency thoracotomy to control haemorrhage • Equipment for cardiac monitoring and resuscitation, including blood pressure and ECG monitors and a defibrillator
FIM Standards for Circuits
62 update 9 January 2019
• Equipment for immobilising the spine at all levels • Equipment for the splinting of limb fractures • Drugs/IV fluids including analgesic, sedating agents, anticonvulsants, paralysing and anaesthetic agents, cardiac resuscitation drugs/IV fluids • Equipment for the management of electrical and chemical burns such as showers and burns dressing. • Tetanus toxoid and broad spectrum antibiotics are recommended • Equipment for diagnostic ultrasound • A permanent or portable digital X-ray machine appropriate to detect usual bone fractures in motorcycle sport, must be available at World Championship events (GP, WSBK and Endurance) and is recommended for all other events provided it is not prohibited by national legislation.
 
Mikeyx sanoi:

Röntgenlaite taitaa olla ainut mitä ei normi lanssista löydy...?

Eli jos valaa betonista laatan ja ottaa lanssista renkaat pois, ja iskee sen laatalle, ja viereen bajamaja jossa joku kämynen röntgeni, niin GEEPEE-tason kenttäsairaala valmis.
 
scuuba sanoi:

Heh, ei nyt ihan noinkaan :bye: Ellet sitten halua, että sun rintakehä revitään auki bajamajassa :D
 
Tää asfaltti riittää allekirjoittaneelle heräämään lipunoston tiimoilta. Onkos porukka nyt ostanut näitä istumapaikkoja? Oletan, että pengermälle voi tehdä jonkuntyyppisiä jakkaraleirejä. Entäs yöpyminen, teltat ja grillaaminen? Vai mennäkkö yhden päivän setillä?
Sitten se oleellinen... kun kyse testistä ja tuosta varikon hushhusistakin mainittiin, oletan, että radan varrelle saa silti ottaa kameraa.

:jippikaijee:
 
^Lukekaa ne FIM:n vaatimukset rata-alueen sairaalalle...

Laitteiden lisäksi vaaditaan FIM:n blueprintin mukainen rakennus, kirurgeja, traumaspesialisteja....
 
Mikeyx sanoi:
^Lukekaa ne FIM:n vaatimukset rata-alueen sairaalalle...

Laitteiden lisäksi vaaditaan FIM:n blueprintin mukainen rakennus, kirurgeja, traumaspesialisteja....

On kyllä ihan mahdoton toteuttaa, ei varmasti kukaan pysty tuollaista rakentamaan tai maksaa ainakin sata miljoonaa. Ihan röntgen ja kaikkee. Ja lääkäritkin...on kyllä ihan mahdotonta, mistähän semmosia löytää? Suomessa ei ainakaan ole yhtään tuon tason ammattilaista. Asvalttikin on varmaan väärään suuntaan laitettu ja loppuu kesken pääsuoran...
 
Nitrous sanoi:

Saako tähän nyt laittaa sen vuosia bannissa olleen +1 :D
 
Kukas hoiti Alastaron asfaltoinnin? Niil ainakin olis hyvää kokemusta mikä toimii.

Mut joo, ei onnistu, sairaala, mikään muukaan. Ja vaikka onnistuiski, ni velkojat vie kaiken ja radalla ei pääse ajaa kukaan. Venäjä hyökkää ja julistaa Kymiringin autonomiseksi osaksi Venäjää.

Edit. Yit näköjään asfaltoi Alastaronkin
 
Nyt vaikuttaa epätoivoiselta. Sen verran laitettu pikeä hiekalle, että voidaan sijoittajilta viimeiset pennit kyniä. Taitaa lippurahatkin olla jo Jersey-saarilla. Jos joku on lipun ostanut, niin laittakaa äkkiä tori.fi:hin myyntiin nyt kun niistä vielä 30% arvosta saa. Voisin vaikka ostaa.
 
Back
Ylös