hidas57 sanoi:Ihan sama on tilanne kaikilla tapahtumajärjestäjillä, ei käy kateeksi osallisia. Sama muussakin bisneksessä, eikä kaikkea ole vielä ollenkaan nähty.![]()
Tämänhetkinen tilanne on poikkeuksellinen, on uskoakseni vielä vähintään muutaman kuukauden. Liikkumis- ja kokoontumisrajoitukset Euroopassa antavat viitteitä siitä että esimerkiksi motogp:n ja monen muunkin lajin osalta kaikki kevään ja mahdollisesti alkukesänkin Euroopan kilpailut tullaan peruuttamaan. Mahdollisesti, rajojen ollessa suljettuina (?) kaikki osakilpailut tullaan peruuttamaaan.
Se mitä tapahtuu Suomen osakilpailulle selvinnee viimeistään toukokuussa
