PoS sanoi:Ihan samaa asiaa, vähän eri näkökulmasta. Mitä tehdä vaikkapa sarjaratti(tanko)juopoille? Eihän tuollainen ehdollinen ole mikään rangaistus.
...
Ongelma onkin siinä, että nämä systeemit rakennetaan oletuksella, että ihmiset keskimäärin haluaa noudattaa sääntöjä. Niitä jotka ei piittaa yhteiskunnan yleisistä säännöistä pätkääkään, ei oteta huomioon. Liikenteessä tai muissakaan suhteissa.
Pieni täsmennys: tankojuoppus on moottorittommalla ajoneuvolla tapahtuvaa, eikä sinällään rangaistavaa. Vasta kun aiheuttaa vaaraa, rapsahtaa tankojuopolle sakkoa.
Suomen oikeussysteemi on rakennettu siltä pohjalta, että rikostilastot pysyy alhaisina. Siten uhri ei yleensä saa kostoaan (niin kuin USA:ssa) tai jokaista ammattirattijuoppoa ei voi hallita, mutta noin keskimäärin maa pysyy turvallisena. Pääsääntöisestihän tämä toimii melko hyvin, eikä täällä murhia tehdä sen enempää, vaikka niistä pääsee 10-15v vankeudella. Tuskin rattijuoppouskaan siitä vähenisi, jos rangaistukset kovenisivat. Ratkaisun avain on kuitenkin siellä päihdehuollon ja mielenterveystyön piirissä. Ja tietysti näillä harrastefoorumeilla,joissa pääsääntöisesti kännissä ajaminen tuomitaan.



