• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Moottoripyörän ja henkilöauton kolari nelostiellä?

Usein, ja etenkin kun näin kevväillä motoristit pääsee "laitumelle", tulee houkutus ohittaa koko autoletka kerralla...
Ja koska kotilokuskit eivät vielä ole pärriin ennättäneet tottua, (ja vaikka olisivatkin tottuneet, eivät kaikki ymmärrä , eivätkä siten tajua tarkkailla ennen ohitukseen lähtemistä vasenta peiliään), että kun pärrä lähteekin tulemaan vauhdilla ohittaakseen koko letkan, niin sitten kesken kaiken kotilo tuleekin eteen lähteäkseen ohitukseen!

Näin on omalle kohdalleni sattunut monen- monta kertaa, eli tässäkin tapauksessa voisi olla kuvatun kaltainen tapahtuma ollut....kotilo jonosta mukaan ohitukseen, vaikka kaista oli kahden pärrän vuoksi jo varattuna?

Kotilokuskit muutenkaan eivät välttämättä "ennätä" peileihin katsella, kun jonossa edetään lattemuki toisessa kädessä, ja toisella naputellaan facebookkia...MIKÄ MEITÄ IHMISIÄ OIKEIN VAIVAA ? :dunno:
 
Mitenkähän tämä Keskisuomalaisen kuvateksti pitäisi ymmärtää?

"Kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa osallisena oli kaksi moottoripyörää ja henkilöauto tuli paikalle kuolonkolarin jälkeen."

Jos on tullut paikalle kolarin jälkeen, niin miksi sen keula on kasassa?
 
XJ 900 sanoi:
Mitenkähän tämä Keskisuomalaisen kuvateksti pitäisi ymmärtää?

"Kuolemaan johtaneessa onnettomuudessa osallisena oli kaksi moottoripyörää ja henkilöauto tuli paikalle kuolonkolarin jälkeen."

Jos on tullut paikalle kolarin jälkeen, niin miksi sen keula on kasassa?

Törmännyt tielle kaatuneeseen prätkään?
 
ts18056 sanoi:
Ai ei? Missäs tuon etummaisen ajovalot on, kun jäljellä ole kuin johtosarjaa?

Ja mikä karmiininpunainen osakasa on sen takimmaisen edessä?

Etummaisen pyörän batwing katteen jäännökset siellä on.
 
Ei se ohituskolari välttämättä ihan 100% keulakkain osu, varsinkin jos auto tulee jonon keskeltä ohitukseen kun moottoripyörä on jo melkein kohdalla. Silloin voi kohdata auton kuskinpuolen etukulma ja pyörän vasen "etukulma" tai kylki...
 
Back
Ylös