On ollut mielessä kolme vuotta laittaa oma tarinani paperille, niin kerronpa sen nyt tässä.
Oli elokuun ensimmäinen päivä vuonna 2016 kello 22.30. Olin palaamassa Mikkelistä pohjoisen suuntaan, satoi hiljakseen, oli hämärää. Koska menomatkalla valettiin uutta asfalttia pidin nopeutena märällä tiellä vain reilua kahdeksaa kymppiä.
Yhtäkkiä näin edessä jotakin ja samassa tajuntaan tuli, että siinä on hirvi. Mieleen iski, että törmään varmasti ja henki lähtee. Keljutti moinen lähtö. Saman tien ajatus, että loppuun asti yritetään, vaikka en uskonutkaan selviäväni. Nuorena on opetettu, että hirvi väistetään takaa, joten summassa väistö perseen puolelta. Hämmästyin kun se onnistuikin, mutta samassa: "Ei perkele siinä tulee toinen suoraan eteen ja sille en mahda mitään". Nopeutta oli enää sen verran vähän, että oli toive jopa selviämisestä. Eli tästä voi päätellä minun jarruttaneen, vaikka siitä ei olekaan mitään muistikuvaa. Sen verran pystyin vaikuttamaan, että ohjasin takajalkoihin, ajatuksena estää pyörän meno hirven alle ja minun suora törmääminen sen kroppaan.
Sitten tömähti. Oli yllättävän tukeva ja joustamaton elukka. Vaikka pyörän plus minun painoni oli yli 300 kg, ei se perään antanut. Minä läksin lentoon hirven selkää pyyhkien, ilmassa kuulin kolinan pyörästä ja lopuksi putosin ihan asfaltin reunaan. Siitä pyörimällä pientareen pohjalle. Paniikki, kävikö pahasti ja helpotus, että olen vain lyönyt kyynärpääni.
Seuraavana päivänä kävin tapahtumapaikalla ja oli se hirvikin jäljistä päätellen sentään nurin mennyt.
Ensimmäinen paikalle tullut auto oli ambulanssi viemässä potilasta Mikkeliin. He hälyttivät toisen lanssin ja jäivät odottamaan, kunnes se tuli. Odotellessa alkoi ranteeseen särkemään. Koska tämän vakavampaa ei havaittu pääsin liftaamaan poliisiauton kyydissä kotiin.
Seuraavana päivänä lääkäriin, jossa dokumentoitiin ranteen ja kyynärpään loukkaantuminen ja soitto vakuutusyhtiöön. Vaatteiden pesu, ajotakissa oli hirven karvoja vielä pesun jälkeen.
Tähän väliin mainos:
If hoiti asian tosi hyvin ja joustavasti. Heti tuli piikki minun loukkaantumiseni hoitoon ja tutkimuksiin. Varusteista vaurioitui vain ajosaapas, joka korvattiin ilman mitään nikotteluja heti. Pyörä meni lunastukseen ja minulle maksettiin enemmän mitä itse ehdotin. Kaikki hoitui puhelimella, mitään lippuja tai lappuja tai selvityksiä ei tarvinnut täytellä.
Minulla on edelleen ranne ja kyynärpää hieman arat, toisaalta ikääkin jo yli 60, joten sellainen kuuluu asiaan. Joko ohjaustanko löi käteen törmätessäni tai otin käsillä vastaan pudotessani tielle.
Minut pelasti ainoastaan ”alhainen” nopeus. Toisaalta kahdeksankymppiä tuntui hirven edessä helvetin kovalta vauhdilta. En ehtinyt saada mitään havaintoa ensimmäisen hirven vauhdista. Tajusin, että liiketilan / nopeuden hahmottaminen edellyttää kohteen seurantaa jonkin aikaa. Sekunnissa ei ehdi havainnoida moista asiaa. Vaikka hirvi tuli vasemmalta ei minulla ole mitään havaintoa sen tulosta tielle. Olen saattanut vilkaista mittareihin / peileihin, tai tuijottaa tietä vähän huurtuneen visiirin läpi, tai sitten se vain tuli niin nopeasti, että jäi havainnoimatta.
Kun satun olemaan matikan opettaja, niin tuli laskeskeltua, että jos hirvi hölköttele nopeudella 30 km/h, eli ei mitään pakolaukkaa, niin se etenee reilun 8 m/s. Eli normaalin pientareen ylitys vie noin sekunnin. Ei siinä motoristi ihmeitä ehdi tekemään. Pitäisi havainnoida, miettiä toimenpiteet ja toimia. Siina ajassa ei pysty hahmottamaan elukan nopeutta. Osassa hirvikolareita on väistetty, ja väistetty siten, että onkin törmätty. Hirvi on liikkunut kuviteltua nopeammin.
Ainoa keino varautua hirviin, on riittävän alhainen nopeus. Muu ajattelu on mielestäni itsepetosta. Keino on kieltämättä tylsä, joten jokainen ratkaiskoon itse mitä se tarkoittaa käytännössä.
Turvallista loppukesää
Ilkka J