Olin isomummun luona, ja pyörä nurtsilla, jalka kiven kohdalla. Olin tekemässä lähtöä, enkä kerennyt tekemään muuta kuin oikaseen pyärää ja vähän pakittaa... Sateelta märkä nurmikko oli kuin mutavelliä jalkani alla ja luisti kuin liukumäki, pyörä lähtee kaatuun, mutta mitään ei voi, kenkä luistaa alta. Mittään ei käynny, kun pyyhkäsin hanskalla mudat ja ruohot katteista. Ranne oli himpun kipee, kun viimeiseen asti yritin vääntää vastaan.
Liikenteessä on ollut pari kertaa lähellä, mut niitähän ei lasketa. Kerran oli 80 kiloinen mimmi kyydissä keikkumassa risteyksessä (itse noin 50), kertakaikkisesti meinasi loppua voimat pysähdyksissä ollessa.
Ja toisen kerran edellä ajava äijä veti liikennevaloihin liinat kiinni kun vaihtui keltaiselle, itse olin luonnollisesti vielä menossa niinkuin kaksi autoa vielä mun takana... Puskuriin pysähtyi, mut perä kävi aikas korkeella ja etupyörä vinkui (et tuu alas...heh)
Nyt Keski-Euroopan reissullahan pyöriä oli meillä asfaltissa enemmänkin, kimppakivaa...
Käytännössä mun pyörästä vaihtuu kaikki mikä päällepäin näkyy. Ei naurata