• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Montako kertaa kävit käsittelykokeessa kunnes meni läpi?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja TeijaMM
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Silti olen sitä mieltä että ihan typerää treenata ja varsinkin testata kävelyvauhtiajelua. Tuonkin ajan voisi käyttää vaikka vastaohjauksen opetteluun maantievauhdeissa ja vaikka jarrutus+väistön opetteluun. Tai jos kävelyvauhtia pitää treenata niin edes risteysajoa voisi treenata, että osaa ajaa eri suuntaan kuin mihin katsoo. Eli että osaa havainnoida ympärilleen samalla kun ajaa hitaasti.

Tuo hidasajo kaikkinensa on ihan täysin pellehommaa ja sen takia kuolee liikenteessä ihmisiä kun oikeasti hengissä pitäviä taitoja ei keretä noiden takia opetella.

Tätä minäkin olen ihmetellyt. Omalle poitsulle olen nyt opettanut mopolla ajoa ja siinä on käsittelykokeessa tehtävänä hidasajo suoraan max. 5km/h nopeudella. Ja vauhti vielä valvotaan viimeisen päälle tutkaamalla. En ymmärrä mikä tämän pointti on? Piti ihan tarkistaa race chronolla + 10hz gepsillä mopon mittarivirhe, jotta voi nopeusmittarin mukaan sen ajaa. Tuossa muodostuu tietynlaiseksi ongelmaksi nopeuden seuraaminen, pitää katsoa mittariin, kun katse pitäisi olla suunnattuna eteen. Eikä tuo itseasiassa ole edes kovin vaikea. Joku muu ajotaitoa valmentava tehtävä olisi mielestäni parempi.
 
yöLiitäjä sanoi:
Kun siis lähdin ajamaan liikkeen pihasta omalla pyörälläni, niin se oli toinen kerta moottoripyörän sarvissa!
Samanlainen lahja-A sitä on itselläkin ja se eka kerta prätkän päällä oli ZR-7 koeajo Tuusmotorin pihasta yli 20v sitten kun en kehdannut sanoa koeajoa tarjonneelle myyjälle, jotta olin vain ns. renkaita potkimassa. No 50cc skodella olin tullut paikalle, niin kypärä vaan päähän ja menox :cruising:

No sittemmin on tuota rataakin itsekin tullut kyllä treenattua kun olen noita oppilaita jo pari kpl tässä opettanut ja pitäähän sitä itse kyetä näyttämään ns. malliksi. Se hidasajo/pujottelu mentiin viimeksikin ekat kerrat ns. 2-päällä, niin meni tuo koukeroinnin reittikin oppilaalle siinä jakeluun. Noihin muihin ratoihin en sentään oppilasta kyytiin ottanut, ne kun ovat muutoinkin suoraviivaisempia.
 
Lahjakortilla selvitty jo kymmeniä vuosia. 10v iässä eka mökkipiikki, 16v piikkikortti ja 18v lahjaksi iso A.
 
moso sanoi:
Silti olen sitä mieltä että ihan typerää treenata ja varsinkin testata kävelyvauhtiajelua. Tuonkin ajan voisi käyttää vaikka vastaohjauksen opetteluun maantievauhdeissa ja vaikka jarrutus+väistön opetteluun. Tai jos kävelyvauhtia pitää treenata niin edes risteysajoa voisi treenata, että osaa ajaa eri suuntaan kuin mihin katsoo. Eli että osaa havainnoida ympärilleen samalla kun ajaa hitaasti.

Tuo hidasajo kaikkinensa on ihan täysin pellehommaa ja sen takia kuolee liikenteessä ihmisiä kun oikeasti hengissä pitäviä taitoja ei keretä noiden takia opetella.

Voi olla että johtuu mun 9v sitten tapahtuneesta vasemman korvan tasapainoaistin menetyksestä, mutta itse olen kokenut tarpeelliseksi hakea mateluvauhtituntumaa joka kerta kun lähden liikkeelle. Pieni kalibrointi asennon tunnistamiseksi on paikallaan. Mutta tuskin se on niin tarpeellista nuoremmilla "täyspäisillä". En kyllä tiedä paljonko kurssiajasta menee hidasajon opetteluun, mutta eipä se juuri fillarilla ajoa kummempaa ole.

Tuo ympäristön havainnointi päätä kääntämällä ilman että ajosuunta muuttuu, samoin kuin mutka-ajo vasta(työntö)ohjauksella kuulostaa kyllä perustellulta.
 
Meillä kesti pojan kanssa myös muutaman kerran ennen kuin läpäisi. Jotkut valvojat oli nimittäin sitä mieltä että pujottelu tulee ajaa hiljempaa kuin tyhjäkäynnillä ja poika stumppasi koneen. Ja uusi käsittelykoe alkoi taas alusta. Sitten kun sai ylläpitää tyhjäkäyntikierrokset pujottelussa niin homma kerralla läpi. Väistöä harjoiteltiin paljon, koska se ei oikeasti ole helppo. Jopa se että ledi nopeusmittarissa on sekunnin viive aiheutti hankaluutta riittävän nopeuden saavuttamisessa koska nopeus voi myös nousta liian suureksi siten ettei pysy radalla. Joissain paikoissa kiihdytetään väistöön mutkasta. Kiihdytyssuoran tulee olla riittävän pitkä että ehtii rauhoittaa liikkeen ja keskittyä väistöön. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, testipaikoilla on eroja ja sitä testipaikan valintaa kannattaa miettiä etukäteen. Kuin myös testipyörän. Tsemiä vaan.
 
Kaimaani sanoi:
Kuin myös testipyörän. Tsemiä vaan.
Tässä tuleekin siten isoja eroja. Tuo tämäkesäinen oppilas pääsi valitsemaan 600cc tai 1250cc ja valintaan riitti yksi yritys tuolla hidasajo/pujottelu radalla, siitä tuolla 600cc mitään tullut. Isommalla on helppo mennä lupsutella ihan vaan tyhjäkäynnillä nestekytkintä luistattaen, tartte pelätä että se missään kohtaa stumppaisi.
 
Ek1 sanoi:
Jälkeenpäinmietin että onneksi ymmärsin tehdä pienen vastaohjauksen(työnnön) kun niin neuvottiin. Tuo meni koe meni tuosta läpi.
Vasta myöhemmin ajaessa tajusin vastaohjauksen merkityksen.

Mä en tajua tekeväni vastaohjausta 50 väistössä mutta kai mä sen sitten teen kun tehtävä onnistuu. Enkä tajua tekeväni sitä myöskään liikenteessä.
 
Vastaohjauksen merkitys muistuu mieleen ainakin minulle aina kun alan maantievauhdissa pujotella tien ajokaistaviivoja kädet irti tangosta. :)
 
TeijaMM sanoi:
Mä en tajua tekeväni vastaohjausta 50 väistössä mutta kai mä sen sitten teen kun tehtävä onnistuu. Enkä tajua tekeväni sitä myöskään liikenteessä.

En ymmärtänyt vastaohjauksesta oikeen mitään vielä koe tilanteessa.
Tiesin vaan että pitää tönästä sarvesta että pystyy väistämään.
Nykyään treenaan välillä tyhjällä tiellä keskiviivalta oikeaan laitaan ja takaisin siirtymistä nopean tönäisyn avulla.
Tarpeeseekin on tullut treeni... Kerran autoa ja kerran peuraa väistetty tuon taidon avulla.
Muuten olisi matka pysähtynyt siihen.
Vastaohjauksia monenlaisia, nopea väistö on hyvä taito. Iso 350 kilonen custom on vaan aika kömpelö
 
Ei ollut mun nuoruudessa käsittelykokeita ei...

Muutaman teoriatunnin jälkeen kirjallisiin ja kun ne sai läpi niin harjoitteluluvalla liikenteeseen:
Mopon taakse askarreltiin kolmio ja sitten mentiin. Kyydittää ei saanut ja eikä enää iltamyöhään ajaa oliko se nyt klo 21-06 välisenä aikana. Lupa oli sidottu tiettyyn pyörään ja joku aluerajoituskin oli ja tietenkin se max 80km/h.
Muutaman vkon (1 tai 2kk?) harjoittelun jälkeen sitten inssiajoon ja sieltä pahvikortti käteen. Ekana vuonna sitten myös ns 80-lätkä mistä kanssaliikennöijät tunnistivat aloittelijan ja tiesivät ketä kiusata ja kurmoottaa...
Tämä siis 16v vanhana ja kevarikortilla, tuohon aikaan kortti oli siis KT = kevytmp + traktori.

Isonpyörän kortti tuli sitten lahjana autokortin yhteydessä ja taas sama 80-lätkä.
Sitä en kyllä enää muista pitikö sitä 80-lätkää pitää myös isossa mp:ssä vaikka takana olisi ollut 2-v piikillä, ainakin autossa oli pidettävä vielä se sama vuosi mitä muillakin.
 
Jokseenkin samanlaisia muistoja kuin Hsipellä,mutta ei ollut edes yhtään teoriatuntia.

Inssiajo oli sellainen,että katsastusmies ajoi autolla 2-3 korttelin ympäri ja meitä oli 5-6 kundia jonossa perässä. Kun kaikki pääsivät onnellisesti takaisin,niin kaikki saivat kortin:D.
 
Hsippe sanoi:
Ei ollut mun nuoruudessa käsittelykokeita ei...

Muutaman teoriatunnin jälkeen kirjallisiin ja kun ne sai läpi niin harjoitteluluvalla liikenteeseen:
Mopon taakse askarreltiin kolmio ja sitten mentiin. Kyydittää ei saanut ja eikä enää iltamyöhään ajaa oliko se nyt klo 21-06 välisenä aikana. Lupa oli sidottu tiettyyn pyörään ja joku aluerajoituskin oli ja tietenkin se max 80km/h.
Muutaman vkon (1 tai 2kk?) harjoittelun jälkeen sitten inssiajoon ja sieltä pahvikortti käteen. Ekana vuonna sitten myös ns 80-lätkä mistä kanssaliikennöijät tunnistivat aloittelijan ja tiesivät ketä kiusata ja kurmoottaa...
Tämä siis 16v vanhana ja kevarikortilla, tuohon aikaan kortti oli siis KT = kevytmp + traktori.

Isonpyörän kortti tuli sitten lahjana autokortin yhteydessä ja taas sama 80-lätkä.
Sitä en kyllä enää muista pitikö sitä 80-lätkää pitää myös isossa mp:ssä vaikka takana olisi ollut 2-v piikillä, ainakin autossa oli pidettävä vielä se sama vuosi mitä muillakin.

1976 kesällä oli jo käsittelykoe KT-kortissa. Jarrutus ehkä 40 km/h ja 10 m asvaltilla ja 13 m hiekalla. Ja pujottelu, mittoja en muista mutta johtenkin että muutama keila ja takimmaisen kierto ja takaisin. Tietysti osui hiekkatie ja vähän jännitti toi etujarrun käyttö (kaksinokkainen rumpu :D). Mutta kerralla meni läpi
 
Isonpyörän kortti tuli sitten lahjana autokortin yhteydessä ja taas sama 80-lätkä.
Sitä en kyllä enää muista pitikö sitä 80-lätkää pitää myös isossa mp:ssä vaikka takana olisi ollut 2-v piikillä, ainakin autossa oli pidettävä vielä se sama vuosi mitä muillakin.

Sattuu vielä olemaan vanha vaalenapunainen tallessa ja tarkistin siitä asian :) KT-kortin omistajia ei koskenut 80-lätkä isossa pyörässä mutta autossa tietty kyllä.

Tuosta KT-kortin käsittelykokeesta en muista juuri muuta, kuin oli jarrutus ja pujottelukoe. Jarrutus jäi hyvin mieleen, kun tein siinä stoppien. Inssi siitä vähän marisi mutta autokoulun opettaja puolusteli sitä sanomalla, että noinhan se pyörä parhaiten pysähtyy. Inssiajo Helsingin keskustassa. Inssi seurasi autolla ja kypäräpuhelimilla ohjeisti mihin mennään. Kerran käännyin risteyksessä väärään suuntaan, kun piti mennä oikealle niin käännyin vasemmalle. Tähän inssi totesi lakonisesti, että pyysin kääntymään oikealle! Molemmat testit kuitenkin ekalla läpi. Se jäi myös mieleen, että ajo-oikeuden sai vasta, kun kortin sai käteen. Siinähän meni joku pari viikkoa inssin jälkeen, kun hakemuksen jätti poliisiasemalle ja tekivät se kortin.
 
itl sanoi:
Se jäi myös mieleen, että ajo-oikeuden sai vasta, kun kortin sai käteen. Siinähän meni joku pari viikkoa inssin jälkeen, kun hakemuksen jätti poliisiasemalle ja tekivät se kortin.

Kun perustui 16-vuotiaan itseopiskeluun ilman mitään autokoulua, niin ei ollut tuosta tietoa. Itse käsittelykoe- kuin autoinssikokelaan takana ajettu liikennekoe ei kummoinen ponnistus ollut, koska takana oli pari vuotta mopotrialia ja -krossia.

Jatkoin kokeiden jälkeen tyytyväisenä ajamista luullen, että ajo-oikeus oli voimassa ja noudin kortin ajoneuvotoimistosta kevarilla jonkun päivän kuluttua.
Kun nostin kypärän toimiston tiskille, niin toimistotäti sanoi, että ethän ollut sama henkilö, joka juuri parkkeerasi pyörän kadulle ikkunan eteen. Nimittäin jos olit, niin kyse oli kortitta ajosta ja kortin saanti siirtyy vuodella.

Öh, ee, een ollut.

Sepä hyvä, toimistotäti vastasi hymyllen. Vastaanotin kortin ja toivotin hyvää päivänjatkoa.

Sattumalta toimiston ikkunan eteen parkkeerattu kevari lähti hetken kuluttua kohti uusia seikkailuja.
 
Poitsu suoriutui mopokortin teoriakokeesta eilen ja nyt pitäisi varata se käsittelykoe. Järkevän matkan etäisyydellä kotoa on Espoo Hannuksenpelto ja Vantaa Kaivoksela. Osaako joku sanoa, onko näissä hyvät tilat käsittelykokeelle? Ettei tarvitse ottaa kulman takaa vauhtia siihen pujottelukokeeseen ja muuta erityisempää hankaluutta paikoissa ei ole?

Joku suositteli jo Järvenpään konttoria ja sekin olisi vaihtoehto mutta menee vähän hankalaksi, kun etäisyyttä sinne on vähän turhan paljon. Mahdollisuuksien rajoissa kuitenkin.
 
Onko Lohja liian kaukana? Aluksi itse olin sitä mieltä että Lohjan käsittelykoealue on aivan liian pieni mutta toisen kerran siellä käydessäni totesin että hyvin mahtuu kiihdyttämään. :)
 
itl sanoi:
Joku suositteli jo Järvenpään konttoria ja sekin olisi vaihtoehto mutta menee vähän hankalaksi, kun etäisyyttä sinne on vähän turhan paljon. Mahdollisuuksien rajoissa kuitenkin.

Jokunen vuosi sitten keräsi 80-lukuinen mopo Lohjalla aika vaivattomasti pujotteluun 42 km/h, vaikka mopon huiput ovat vain 45. Muutoinkaan ei ollut mitään moitittavaa.
 
Onko Lohja liian kaukana? Aluksi itse olin sitä mieltä että Lohjan käsittelykoealue on aivan liian pieni mutta toisen kerran siellä käydessäni totesin että hyvin mahtuu kiihdyttämään.

Lohja on mahdollisuuksien rajoissa mutta edellyttää sitä, että heivataan mopo kärryn kyytiin ja autolla paikan päälle.

Kiihdyttäminen tosiaan arveluttaa. Kun nuo mopon kaksi hepokattia päästää irti niin se kuitenkin ottaa oman aikansa, jotta saavuttaa sen 30km/h miniminopeuden siihen pujottelukokeeseen.

Pitää nyt vielä kysellä konttorilta miten noita ajokokeita järjestellään tähän aikaan vuodesta? Äsken poikkesin tuolla Vantaan Kaivokselan konttorilla ja siellähän oli se parkkialue puiden lähtiä täynnä - ei hyvä! En tiedä siivoaako ne lähdet pois käsittelykoealueelta. Tilaa siellä näytti olevan aika hyvin, tosin epäselväksi jäi missä kohdi koe järjestetään isolla parkkialueella. Autojahan siellä on arkisin parkissa melko paljon.
 
Mitä ymmärsin inssin jutuista, niin olosuhteita tai suoritusvälineen ominaisuuksia ei oteta huomioon, testi tehdään kuten paperilla on määrätty. Mikäli noin on, niin tuskin pitävät lehtienpoistosulkeisia ennen kokeita.
 
Back
Ylös