Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Laihdutameinaan kun kokeillut tuossa taannoin varovaisia lähtöjä eri kierroksilla ihan paikaltaan, vieläpä tankannut piripintaan iha just eli vain n. 200m ajanut tankkauksen jälkeen ja maannut mahdollisimman edessä tankin päällä, niin silti pyrkii keulimaan ykkösellä tuossa alueella 60 kmh - 140 kmh, kakkosella 140 kmh - 180 kmh ja kolmosella 180 kmh - 230 kmh, vaikka välityksetkin ovat aika pitkähköt ja ihan vakiot. on sillä hankala lähteä. ei haluais kuitenkaan vaihtaa pitempää takahuarukkaakaan, koska kuitenkin tykkään ajaa mutkassakin suht ketterästi, kun tuo junamainen kuningasninja ei alkujaankaan ole ihan ketterimpiä mutkaratojen virtuooseja tyyliltään. mutta on se mukawa vekotin. ja komea.
2002 eli b-mallin zx12r on senttiä pidempi akseliväliltään ja pieniä eroja on ohjausgeometrioissakin. ja varmaan tämä kuskin omapaino tekee jotain, eli nostaa painopistettä ja ison mahani kanssa en pääse kovinkaan alas tai eteen, eli ikäänkuin painopiste on kokoajan ylempänä ja taempana kuin ns. urheilullisemmilla vartalonmalleilla, sekä massa ajokamppeissa on noin 130kg kuskilla, kait se vaikuttaa.Taitaa olla sitten kuskin painosta (?) tai erilaisesta painospisteestä kiinni, että 12R keulii noin paljon.. Kaverilla on sellanen 2002 -malli (täysin vakio välityksiä myöten) eikä sen mun (eikä sen kaverin) alla keuli kaasusta kuin ykkösellä, siis puhdasta powerwheelietä.
Vertailtiin sitä vm. 2001 R1:een ja sit tähän nykyiseen 2003 kiloseen Gixxeriin, ja ne kummatkin keulii huomattavasti helpommin. Eikä nääkään keuli ihan vakiona edes kakkosella enää kaasusta aina ihan puhtaasti.. Gixxeri keulii tosin nykyisin, piikin pienemmällä eturattaalla ja pikku tuunauksilla, mutta ihan vakiona ei nostanu aina välttämättä edes kakkosella puhdasta powerwheelietä.
Lisää omapainoo!Laihdutameinaan kun kokeillut tuossa taannoin varovaisia lähtöjä eri kierroksilla ihan paikaltaan, vieläpä tankannut piripintaan iha just eli vain n. 200m ajanut tankkauksen jälkeen ja maannut mahdollisimman edessä tankin päällä, niin silti pyrkii keulimaan ykkösellä tuossa alueella 60 kmh - 140 kmh, kakkosella 140 kmh - 180 kmh ja kolmosella 180 kmh - 230 kmh, vaikka välityksetkin ovat aika pitkähköt ja ihan vakiot. on sillä hankala lähteä. ei haluais kuitenkaan vaihtaa pitempää takahuarukkaakaan, koska kuitenkin tykkään ajaa mutkassakin suht ketterästi, kun tuo junamainen kuningasninja ei alkujaankaan ole ihan ketterimpiä mutkaratojen virtuooseja tyyliltään. mutta on se mukawa vekotin. ja komea.![]()
Suck my balls!!Tää on moottoripyärä-sivusto, skodesivut sitten erikseen.Vaihda se 1/2 pienempään pyörään ja jo pysyy etunenkin maassa paaaaljon paremmin![]()
Totta...Vaihda se 1/2 pienempään pyörään ja jo pysyy etunenkin maassa paaaaljon paremmin![]()
ainakin omasta toimestani, puolestani pidän sen mahdollisimman alkuperäisenä ja -keulaisena, alkuvälisenäkin. kärpiökin päätti itse käynnistää rottautumisensa aikanaan, toteutin vain rätkän taipumuksia, miksei kuskinkin.Ihan offtoppiccina.
Kuinkas Kwbata...onko aikeissa rotattaa tämä 12R:kin vai aiotko pitää ihan vakiona ulkonäön suhteen.?
![]()
Edit: tekniset virheet