Italowestern
ReliaTec Shoppiuggeli
Sanotaanpa nyt selvästi ettei jää väärinkäsityksiä.
Itselläni ei ole mitään vastaan mitään tiettyä öljymerkkiä kohtaan eikä siten myöskään Mobil Delvacia kohtaan.
Delvac on hyvä tuote muiden öljyjen muassa oikeaan käyttöön oikeiden speksien mukaan laitettuna. Ei siis mielestäni mikään varsinainen "halpisöljy".
Tuo asia vain on lähtenyt hiukan käsistä Delvacin hintakylki edellä kirjoittelusta joka koskee tietenkin noita isompia määriä ostettaessa, eli jossa on määräalennus asiakkaalle kohtuu hyvä.
Kun kirjoitan insinöörinä ja kauppiaana asiasta on minulla tietty vastuu sanomisistani.
Siksi on pakko pysyä suosittelun osalta faktoissa ja tämähän öljyäänestys sisältää myös kyseisen "halpisöljyn" eli kohdassa Mobil osuus Delvac kohdilleen laittamalla raksi tuohon puolisynteettiseen.
Motulin kohdalla on hyvä huomata, että äänestykseen jäi epähuomiossa siihen maininta polyolesteripohjainen vaikka vain osa Motulin öljyistä ovat sellaisia. Asiaa en vain pystynyt enää korjaamaan vaikka itse tuon äänestyksen laitoin.
Voisikohan joku kiltti moderaattori korjata ja ottaa pois sen sanan Motulin kohdalta eli pelkkä "synteettinen" riittäisi siinä.
Tällä hetkellä Shopin hyllystä löytyy Castrol, Shell, Panolin ja uutena merkkinä huippulaadukkaita Red Line MP-öljyjä ja muitakin lisäaineita.
Harkintaan voin toki laittaa tuon MP-käyttöön sopivimman Delvacin, jos vain sitä sopivasti myyntiin saa.
JATKAKAA...
t. Spagu