Lienen erilainen nuori. En ollut erityisen innostunut moottoripyöristä teini-iässä. Harrastin silloin muuta, ja kerran tahikka pari muistan ajatelleeni, että jos olisi kevari, ei joutuisi odottelemaan busseja milloin missäkin.
Piikki-ikäni alkoi vasta 23-vuotiaana. Muutamaa vuotta nuoremmalla tyttöystävälläni oli tetzari, ja hän erehtyi viemään minut kerran ajelulle sen kanssa. Olen sitä ikäluokkaa, jonka kortissa A komeili ilman muuta, joten siitäpä sitten vain aloin ajella. Kävimme tosin tyttöystävän kanssa kerran pujottelemassa ja jarruttelemassa autokoulun takapihalla. Jarrutus ei tuottanut mitään ongelmia, pujottelussa olisin repannut inssin kyllä. Muutamassa viikossa pyörä kuitenkin muuttui lähinnä minun ajokikseni.
Ja kokemuksia: sukkuloin tessulla opiskelupaikkakuntani ja tyttöystäväni kodin väliä parina keväänä. Parhaana päivänä ajokilometrejä kertyi 400. Oli siinä paikat jumissa
Kerran piti mukamas poistua paikalta näyttävästi, joten ruuvasin kaffaa taakse ja päästin kytkimen. Etunen kääntyi ylös ja parkkeeratun perhekotilon takaovi läheni kohtalaista vauhtia. Älykäs selviytyi tilanteesta, johon viisas ei olisi edes joutunut. Vähäisestä kokemuksestani huolimatta oivalsin ensin palauttaa ajokin hallintaani kytkimellä ja vasta sitten suorittaa jarruttelua
Ainoa kolhu koitui itsetunnolleni.
Kerran ohittelin siellä tyttöystäväni seutuvilla autoletkaa, kun pärrä hiipui. Eipä muuta kuin takaisin jonoon ja siitä sitten pientareelle parkkiin. Tyly toetamus: ei puristuksia, ei käynnisty enää. Appiukkokokelas tuli hakemaan minut ja pyörän, joka totisesti hinattiin auton perässä... jestas mikä sessio! Hyytymisen syykin selvisi sittemmin. Mäntä oli sulahtanut. Ja sulahtamisen syy taas löytyi seuraavana keväänä jähdyytysjärjestelmästä. Jotain valkoista töhnää sieltä tuli hippuina ja kökköinä... Silloin ajattelin, että kappas, tyttöystävä tai pyörän edellinen omistaja on nähnyt hyväksi laittaa kraanavettä syylariin. Nyttemmin ajatellen vaikutti siltä, että jäähdytysjärjestelmään oli murskattu viisi taululiitua ja puolet Tanskan kalkkikivikallioista...
Vaihtestoöljyjä vaihdoin sittempänän seurustelukeväänä, enkä ollut momenttiavaimesta ikinä kuullutkaan. Katkaisin sen saakelin öljypropun, vieläpä niin että jämät tapista jäi kierteilleen mutta öljy huppelehti tallinpermannolle silti. Virittelin puutapin ties millä kiinni siihen vaihteiston poskeen ja ajelin sillä keinoin nelisenkymmentä kilometriä korjaamoon. Useamman kerran piti pysähtyä matkalla varmistamaan, että öljyä on yhä.
Kerran oli sitten kiire tenttiin, muka. Moottoritiellä kiersin tupen taka-asentoon ja tezari ohitteli iloisesti kaikki kotilot. Yliopiston parkkiksella totesin kenkieni ja alakatteen sisäpinnan olevan öljyssä. Tappiepisodin opettamana ajelin pärrän Kunulle huoltoon. Moottoritiekaahaukseni tuli maksamaan noin 700 markkaa. Pakoaukontiiviste ja jotakin muutakin sinne moottoriin vaihdettiin.
Sittemmin tyttöystävä otti pärrän omaan käyttöönsä, ja suhdekin hiipui pois. Hän käytti sitä myös opiskelupaikkansa ja kodin väliseen liikennöintiin. Ajokki varastettiin opiskelija-asuntolan pihasta ja se löytyi sittemmin paskaksi ajettuna. Vakuutusyhtiö korvasi vahingon. Tezariepisodien jälkeen kului viitisen vuotta, kunnes ostin ensimmäisen oman pyörän, 500-kuutioisen Kawan, jolla tuli reissattua ympäri maata.
