Omasta puolestani en kyllä väittänytkään näiden kertomieni kokemusten olleen mitään "täpäriä" paikkoja, totesinpahan vain renkaiden räjähtämisien olevan monin verroin todennäköisempää kuin niiden irtoaminen. Ja tuolla tienvarsilla näkyvät renkaiden kappaleet eivät ole ehjistä renkaista irronneet, vaan syystä tai toisesta tyhjänä alla pyörineistä. Ja liikaa niitä tuolla tienvarsilla kesäisin näkyy.
Yhden kohdalle varmaan sattuu harvoin kun näkee tai kuulee renkaan todella räjähtävän lähellä, mutta kun se sattuu, niin voin vakuuttaa, että varmasti sen muistaa tovinaikaa. Viime kesän reissulla sattui Saksassa sattui nuo mainitsemani jutut, helle koko ajan 30-37, seurauksella että vaimo on vähän pyyröllään noiden suhteen, eikä tunnu auttavan, vaikka kuinka vakuuttaa niiden olevan kuitenkin aika harvinaisia kohdalle sattumaan.
Itsekin aikanaan muutaman vuoden yhdistelmällä liikuin, ja täytyy sanoa että liikaakin noita rengasvaurioita sattui, joskus jysähti kovaa, joskus taas hiljaa miltei huomaamatta. Kuinka usein: Vaikutuksensa oli silläkin minkä tasoisista lansseista pöllit kyytiin sai. Oikein huonot senssit kävivät kyllä renkaiden päälle. Ja näkyypä tuo busseistakin renkaan räjähtämisen jälkeen ainakin roiskeläppä olla hakusessa.
Ja muuten: sen irronneen renkaan hakeminen/löytäminen on melkosen vaikeaa...mistäkö tiedän
Vielä pieneksi loppukevennykseksi:
Joskus Norjassa yhden vastaan tulleen tutun kuskin ilme oli lievästi sanoen äljähtänyt, kun pysähdyttyämme sanan pari vaihtamaan kysyimme että mihin hän on kärryn jättänyt...
Meni jo offtopic, mutta olkoon