• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Mitä haittaa nopeudenrajoittimista?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Puimurimies
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Hyökätä vai puolustaa?

Prkl. Pitää vielä kommentoida. Lähinnä edelliseen ja "kaasukahvan kääntämiseen...".

Olen havainnut, että esimerkiksi vaimollani ja minulla on aivan erilainen ajostrategia (se tulee ilmi välineistä riippumatta). Rohkenisin epäillä, että ilmiö on jopa yleinen sukupuolten välillä, mutta en kuitenkaan yleistä, että AINA niin olisi. Voi sitä miehetkin ajaa tyttömäisesti ja Naiset Miehekkäästi.

Ajostrategia ero on kaksiulotteisen avaruuden kokemusperäisessä ennustamisessa ajallisesti eteenpäin. Itse suunnittelen automaattitoimintona hyvissä ajoin etukäteen mm. kaistanvaihdot ja ohitukset. Sovitan siis rytmini poikkeamaan sopivasti ympäröivästä liikenteestä jotta oma ajorytmini JA naapurin ajorytmi eivät häiriydy. Liikennevirrassa sillä tavoin liikkuminen tarkoittaa usein KIIHDYTTÄMISTÄ.

Toinen nykyisistä vaihtoehdoista on tietysti jättää suunnittelematta ja ennustamatta ympäröivä liikenne ja sopeuttaa oma liikkuminen JARRUTTAMALLA. Jarruttamisvaihtoehtoon voi päätyä myös kokemattomuuttaan tai arkuuttaan.

Nopeudenrajoittimien käyttö tarkoittaisi, että kaikki joutuisivat huomioimaan ympäröivän liikenteen JARRUTTAMALLA. On varsin todennäköistä, että mitä suuremmista liikennemääristä on kysymys, sen suurempaan kokonaishidastuvuuteen pakotettu toimintamalli johtaa.

Miettikääpä ihan ite! Jos nyt yksittäinen änkyrä saa perässään aikaiseksi jonoja, niin mitä tapahtuu kun kaikki siirtyvät änkyrän kaltaisiin ajostrategioihin?
 
Lisäksi, kun kiivaimmat vastustajat tuntuvat pystyvän ennustamaan tien pysyvän tyhjänä seuraavat 5 sek - 30 min, lienee helpompi hallita vaaratilanteet jarrulla kuin kaasulla.
Päinvastoin. Sen vuoksi rajoitinten kiivaimmat vastustajat pyrkivät tekemään ohitukset alle sekunnissa kukkahattujen suositteleman minuutin sijasta.
Koska ilmeisen vakavissasi esität tuon väitteen kukkahatuista, haluaisin nähädä yhdenkin ns. kukkahatun viestin täällä, missä kehotetaan maksimoimaan ohitukseen käytettävä aika. Jokainen kukkahattukin rakastaa henkeään niin paljon, että pyrkii minimoimaan ohitukseen käyttävän ajan.

Muuten, jos ohitat sekunnissa rekan, joka ajaa 89 km/, lähdet takaa ohitukseen 30 m päästä ja tulet eteen 30 metrin päähän, pitää nopeutta olla aika paljon yli 300 km/h...

Jos taas olet niitä puskurissa roikkujia ja eteenkiilaajia, ja etäisyydet ovat 5 m, riittää 200 km/h..

Ja jos teet nuo vielä alle sekunnissa, pitää kyytiä olla vastaavasti lisää..
 
Hyökätä vai puolustaa?

Prkl. Pitää vielä kommentoida. Lähinnä edelliseen ja "kaasukahvan kääntämiseen...".

Olen havainnut, että esimerkiksi vaimollani ja minulla on aivan erilainen ajostrategia (se tulee ilmi välineistä riippumatta). Rohkenisin epäillä, että ilmiö on jopa yleinen sukupuolten välillä, mutta en kuitenkaan yleistä, että AINA niin olisi. Voi sitä miehetkin ajaa tyttömäisesti ja Naiset Miehekkäästi.

Ajostrategia ero on kaksiulotteisen avaruuden kokemusperäisessä ennustamisessa ajallisesti eteenpäin. Itse suunnittelen automaattitoimintona hyvissä ajoin etukäteen mm. kaistanvaihdot ja ohitukset. Sovitan siis rytmini poikkeamaan sopivasti ympäröivästä liikenteestä jotta oma ajorytmini JA naapurin ajorytmi eivät häiriydy. Liikennevirrassa sillä tavoin liikkuminen tarkoittaa usein KIIHDYTTÄMISTÄ.

Toinen nykyisistä vaihtoehdoista on tietysti jättää suunnittelematta ja ennustamatta ympäröivä liikenne ja sopeuttaa oma liikkuminen JARRUTTAMALLA. Jarruttamisvaihtoehtoon voi päätyä myös kokemattomuuttaan tai arkuuttaan.

Nopeudenrajoittimien käyttö tarkoittaisi, että kaikki joutuisivat huomioimaan ympäröivän liikenteen JARRUTTAMALLA. On varsin todennäköistä, että mitä suuremmista liikennemääristä on kysymys, sen suurempaan kokonaishidastuvuuteen pakotettu toimintamalli johtaa.

Miettikääpä ihan ite! Jos nyt yksittäinen änkyrä saa perässään aikaiseksi jonoja, niin mitä tapahtuu kun kaikki siirtyvät änkyrän kaltaisiin ajostrategioihin?
Tää on kyllä täysin totta. Sen näkee esimerkiksi siitä, että todella moni nainen (ei siis kaikki naiset, älkää palstan naiset nyt suuttuko
tounge.gif
) tulee esim. rampeista ulos aivan liian hiljaa. Ja sitten kun muu liikenne meneekin selvästi omaa nopeutta kovempaa, niin toimintamallina on painaa jarrua ja etsiä sopivaa väliä
omg.gif
Eihän sitä tuollaisella nopeuserolla löydy. Ja niinhän siinä sitten välillä käy, että auto kököttää rampin päässä pysähdyksissä...

Tuohon tilanteeseen jos erehtyy sanomaan, että mitä **lvettiä sä tässä hidastelet/pysähdyt, tää on vaarallista, niin saa vastauksena "eihän sinne mahdu mihinkään väliin!!" tms.
tounge.gif
omg.gif
Sitten jos vielä jatkaa, että eihän sinne noin hiljaisella vauhdilla ole mahdollista saada mahtumaankaan, ja että minkähän takia rampin "virallinen" nimi on KIIHDYTYSkaista, niin seuraa lisää löylytystä
biggrin.gif

Kyllä oikea tapa on tosiaan ottaa reilusti vauhtia, sellanen vähintään +100km/h muuhun liikenteeseen verrattuna, ja siitä jarrulla löytyy kyllä helposti pienikin väli mihin mahtuu. Ja kukkahatut tykkää, kun kaveri liittyy liikenteeseen JARRUVALOT palaen
033102beer_1_prv.gif

Ilman provoa, tosiaan reipas kiihdytys ja lievä ylinopeus rampissa auttaa kummasti löytämään sen paikan jonosta.. Jos kaikki ajaisivat max saman verran, niin eipä onnistu. Jos ei ole sopiva väli kohdalla, niin ainoa tapa saada tilaa on jarruttaa, joko se kuka on jo tiellä, tai sitten se kuka on rampissa.

Kyllä liikenteen sujuvuus olisi ihan perseestä, jos kukaan ei ylittäisi rajoitusta yhtään. Ihmisillä palaisi hermot ja porukkaa alkaa kuolemaan ihan liukuhihnalta
omg.gif

Elikä kyllä Anatooli on tuossa ihan täysin oikeassa. Usein tulee annettua rampista liittyville köröttelijöille tilaa ihan sillä, että hiukan kiihdyttää. Mieluummiin niin, kuin jarruttamalla. Isommassa mittakaavassa se tarkoittaa pahasti tökkivää liikennettä ja armotonta vitutusta..
 
Kyllä oikea tapa on tosiaan ottaa reilusti vauhtia, sellanen vähintään +100km/h muuhun liikenteeseen verrattuna, ja siitä jarrulla löytyy kyllä helposti pienikin väli mihin mahtuu. Ja kukkahatut tykkää, kun kaveri liittyy liikenteeseen JARRUVALOT palaen  
033102beer_1_prv.gif

Ilman provoa, tosiaan reipas kiihdytys ja lievä ylinopeus rampissa auttaa kummasti löytämään sen paikan jonosta.. Jos kaikki ajaisivat max saman verran, niin eipä onnistu. Jos ei ole sopiva väli kohdalla, niin ainoa tapa saada tilaa on jarruttaa, joko se kuka on jo tiellä, tai sitten se kuka on rampissa.

Kyllä liikenteen sujuvuus olisi ihan perseestä, jos kukaan ei ylittäisi rajoitusta yhtään. Ihmisillä palaisi hermot ja porukkaa alkaa kuolemaan ihan liukuhihnalta  
omg.gif
En tiedä oliko tuo lapsus, vai ymmärränkö lukemani väärin  "+100 km/h muuhun liikenteeseen verrattuna".  Ehkä pienemmilläkin nopeuseroilla pystyy sovittamaan itsensä liikennevirran mukaan, +100 km/h nopeusero aiheuttaa vain turhaa hämmenystä ja närää.
Totta, joustava liikennöinti on kiihdyttämistä ja jarruttamista oikeissa paikoissa. Ja kiihdyttäminen ei tarvitse aina tarkoittaa YLINOPEUTTA vaan muuta liikennevirtaa suurempaa nopeutta. Tosin, suomalaisessa liikennekulttuurissa  se tarkoittaa lähes aina ylinopeutta.
 
Ei yksinkertaisen nopeudenrajoittimen toiminta sekoa mihinkään GPS-tvst. häiriöihin eikä semmonen ota mistään mitään ylivaltaa. Se vaan rajoittaa nopeuden johonkin kattoon. Siitä ei voi olla mitään haittaa.
Ei kaikki haluu ajaa BMW:llä.
Ei niin. Voi ajaa vaikka Scanialla niinkuin se eilinen ammattiautoilija Tuusulan tiellä lähellä Korson ramppia klo 20.05 Ihmettelin miten en saavuta sitä ollenkaan vaikka itsellä oli vauhtia tasan 100km/h (gps:llä tarkistettu). Lisää löylyä kiukaaseen ja Scanian imuun... hahahaaaa... 103km/h oli sen todellinen nopeus. Ettei vaan olis ollu puimurimies
tounge.gif
 
Kyllä oikea tapa on tosiaan ottaa reilusti vauhtia, sellanen vähintään +100km/h muuhun liikenteeseen verrattuna, ja siitä jarrulla löytyy kyllä helposti pienikin väli mihin mahtuu. Ja kukkahatut tykkää, kun kaveri liittyy liikenteeseen JARRUVALOT palaen  
033102beer_1_prv.gif

Ilman provoa, tosiaan reipas kiihdytys ja lievä ylinopeus rampissa auttaa kummasti löytämään sen paikan jonosta.. Jos kaikki ajaisivat max saman verran, niin eipä onnistu. Jos ei ole sopiva väli kohdalla, niin ainoa tapa saada tilaa on jarruttaa, joko se kuka on jo tiellä, tai sitten se kuka on rampissa.

Kyllä liikenteen sujuvuus olisi ihan perseestä, jos kukaan ei ylittäisi rajoitusta yhtään. Ihmisillä palaisi hermot ja porukkaa alkaa kuolemaan ihan liukuhihnalta  
omg.gif
En tiedä oliko tuo lapsus, vai ymmärränkö lukemani väärin  "+100 km/h muuhun liikenteeseen verrattuna".  Ehkä pienemmilläkin nopeuseroilla pystyy sovittamaan itsensä liikennevirran mukaan, +100 km/h nopeusero aiheuttaa vain turhaa hämmenystä ja närää.
Totta, joustava liikennöinti on kiihdyttämistä ja jarruttamista oikeissa paikoissa. Ja kiihdyttäminen ei tarvitse aina tarkoittaa YLINOPEUTTA vaan muuta liikennevirtaa suurempaa nopeutta. Tosin, suomalaisessa liikennekulttuurissa  se tarkoittaa lähes aina ylinopeutta.
Varsinkin, jos kiihdytyskaistan oikealla puolella on meluaita, tulee suorittaa täyskaasukiihdytys. Jos saa +150km/h muuhun liikenteeseen nähden, niin väli löytyy taatusti. Ja pakoääni kaikuu siitä meluaidasta erittäin miellyttävästi
smile_org.gif

Hieno ja näyttävä tapa on myös suorittaa liikenteeseen liittyminen sutien. Se onnistuu parhaiten niin, että laittaa swinginjatkot kiinni ja kiihdyttää koko rampin sutien. Ramppi saa mielellään olla ylämäkeen, se helpottaa suoritusta. Jos vielä nelosella saa pallon savuamaan, niin tilaa löytyy kuin itsestään!
 
Vaikka tuo onkin provo ja/tai heitto, niin eikös ne vetomiehet juuri väitä katsovansa, että tie on tyhjä nyt ja lähitulevaisuudessa, ennekuin vedetään. Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
 
Kyllähän se tie on tyhjä edessä, jos rampilla kiihdytät, eikä edessä ole ketään. Vai? Meinaatko, että rampille pöllähtää yllättäen joku muu eteen? Vauhtihan lasketaan sopivaksi, ennen kuin liitytään liikenteeseen. Ihan normisettiä.

Käsittääkseni ramppi on yksi parhaimmista paikoista suorittaa reipas kiihdytys turvallisesti. Taatusti ei tule kukaan eteen, ja se on usein vielä aidattu.

Itse ainakin suosin reippaita kiihdytyksiä rampeista. Kuskilla on kivaa ja eikä kukaan sivullinen ole vaarassa.

Kukkahattuhan ei tietty sitäkään voi ymmärtää, vaan maalailee jälleen kerran niitä olemattomia piruja seinille.

Tuo edellinen viesti oli toki provo, mutta on sillä kyllä ihan totuuspohjaakin
062802moto_prv.gif
 
Tuosta on oikeasti huomattavasti enemmän haittaa kuin vaikkapa teollisuusalueella keulimisesta. Urea syövyttää talojen perustuksia tai usein toistettuna voi myös tappaa puiston puita (n 5000 e/kpl) ja aiheuttaa vaikeammin rahassa mitattavia hajuhaittoja yms.
Joo-o. Ja katulamput kaatuu koirankusettajien ansiosta. Kusemisongelma ja sen ratkominen pitäisi nostaa hallitusohjelmaan. On se niin väärin, että ei saa keulia missä haluaa, mutta koiraa saa kusettaa missä haluaa ilman pelkoa sanktiosta. V*tuttaa ihan täpöllä tämmöinen epätasa-arvo.
tounge.gif
 
Itse ainakin suosin reippaita kiihdytyksiä rampeista. Kuskilla on kivaa ja eikä kukaan sivullinen ole vaarassa.
Ehkä meillä on reippaasta hieman eri käsitys. Edelleen olen sitä mieltä, että siihen jonoon pääsee karvan verran vähemmälläkin.

PS. Kerran nalli napsahti Golfin ja punavalon muodossa rampilla nopeutta sovitellessa. Mielenkiintoista oli se, että virkavallan ja oikeuslaitoksen näkemysero nopeuden sovittelun kustannuksesta oli 1.0 vs 0.3.
 
Tää on kyllä täysin totta. Sen näkee esimerkiksi siitä, että todella moni nainen (ei siis kaikki naiset, älkää palstan naiset nyt suuttuko  
tounge.gif
) tulee esim. rampeista ulos aivan liian hiljaa. Ja sitten kun muu liikenne meneekin selvästi omaa nopeutta kovempaa, niin toimintamallina on painaa jarrua ja etsiä sopivaa väliä  
omg.gif
Eihän sitä tuollaisella nopeuserolla löydy. Ja niinhän siinä sitten välillä käy, että auto kököttää rampin päässä pysähdyksissä...

Tuohon tilanteeseen jos erehtyy sanomaan, että mitä **lvettiä sä tässä hidastelet/pysähdyt, tää on vaarallista, niin saa vastauksena "eihän sinne mahdu mihinkään väliin!!" tms.  
tounge.gif
 
omg.gif
Sitten jos vielä jatkaa, että eihän sinne noin hiljaisella vauhdilla ole mahdollista saada mahtumaankaan, ja että minkähän takia rampin "virallinen" nimi on KIIHDYTYSkaista, niin seuraa lisää löylytystä  
biggrin.gif
Aamulla duuniin ajellessani kehä III:a ajoi edellä kaksi autoa joissa oli muijat kuskeina. Ansatien kohdalla molemmat alkavat hidastaa oikealla kaistalla eli vauti putosi alle 70km/h. Mä siinä sitten prätkällä niiden takana. MITVIT!!!! Ne jarruttaa edelleen !!! Mitä tapahtuu??? Ne pysähtyy 20m ennen Ansatien risteyksen valoja vaikka vihreät palavat. Vasenta kaistaa vetää autoa ohi yhtenä jonona ja nää kaks ääliötä laittaa vilkut päälle vasemmalle!!! Ne haluu Ansatielle.

Pikainen vilkaisu peileihin, että ketään ei ole tulossa mun päälle ja siitä pientareen kautta oikealta ohi villisti kiihdyttäen. HUH!

Siis oikeesti... kuka helvetin ääliö pysähtyy tollaseen paikkaan ja yrittää vielä vaihtaa kaistaa kolmannelle kaistalle
033102ass_1_prv.gif
 
Varsinkin, jos kiihdytyskaistan oikealla puolella on meluaita, tulee suorittaa täyskaasukiihdytys. Jos saa +150km/h muuhun liikenteeseen nähden, niin väli löytyy taatusti. Ja pakoääni kaikuu siitä meluaidasta erittäin miellyttävästi  
smile_org.gif

Hieno ja näyttävä tapa on myös suorittaa liikenteeseen liittyminen sutien. Se onnistuu parhaiten niin, että laittaa swinginjatkot kiinni ja kiihdyttää koko rampin sutien. Ramppi saa mielellään olla ylämäkeen, se helpottaa suoritusta. Jos vielä nelosella saa pallon savuamaan, niin tilaa löytyy kuin itsestään!
Vaikka tuo onkin provo ja/tai heitto, niin eikös ne vetomiehet juuri väitä katsovansa, että tie on tyhjä nyt ja lähitulevaisuudessa, ennekuin vedetään. Vai olenko ymmärtänyt jotain väärin?
Kyllähän se tie on tyhjä edessä, jos rampilla kiihdytät, eikä edessä ole ketään. Vai? Meinaatko, että rampille pöllähtää yllättäen joku muu eteen? Vauhtihan lasketaan sopivaksi, ennen kuin liitytään liikenteeseen. Ihan normisettiä.

Käsittääkseni ramppi on yksi parhaimmista paikoista suorittaa reipas kiihdytys turvallisesti. Taatusti ei tule kukaan eteen, ja se on usein vielä aidattu.

Itse ainakin suosin reippaita kiihdytyksiä rampeista. Kuskilla on kivaa ja eikä kukaan sivullinen ole vaarassa.

Kukkahattuhan ei tietty sitäkään voi ymmärtää, vaan maalailee jälleen kerran niitä olemattomia piruja seinille.

Tuo edellinen viesti oli toki provo, mutta on sillä kyllä ihan totuuspohjaakin  
062802moto_prv.gif
+1. Samaa mieltä, että ramppi on just parhaita paikkoja vetää kunnon kiihdytys, koska harvemmin sieltä kukaan vastaan tulee. Näkyvyyttä on ja eläimiäkään ei sinne juuri pääse tielle tulemaan. Jos moottoritie on tyhjä niin sit voi antaa palaa vielä siellä motarillakin, mutta jos liikennettä näyttää olevan niin sitten yleensä himmaan nopeutta jonnekin +20- +30 tietämille ja liityn joukkoon. Tietenkin joskus joutuu jarruttelemaankin kun jotkut ei vaan osaa/halua antaa sitä tietä siinä motarilla kun joku on liittymässä siihen kiihdytyskaistalta.
 
Kai järjestys on niin päin, että motarilla ajavat menevät tasaisesti eteenpäin ja rampiltatulija sovittaa itsensä sopivaan rakoon. Mikään ei ole niin tyhmää, kuin se kun motarilla ajavat ryhtyvät ramppien kohdalla pomppimaan kaistojen väliä. Ainakaan itselläni ei ole koskaan ollut liian ahdasta mennä pyörällä sinne jonoon. Vaatii vain hiukan nopeuden sovittamista ja sehän mopetilla kyllä onnistuu.
 
Tietenkin joskus joutuu jarruttelemaankin kun jotkut ei vaan osaa/halua antaa sitä tietä siinä motarilla kun joku on liittymässä siihen kiihdytyskaistalta.
Ööööööööö... mä oon aina luullu, että liikenteeseen liittyvällä on väistämisvelvollisuus ja liittyvän on haettava se kolo sieltä motarilta...
 
Meidän muiden luulo ei ole vetomiehen tiedon väärti... Kun ajaa miljoonaa maailmankaikkeuden napana, siinä muut ja muiden oikeudet tuppaa unohtumaan.
 
Pakko kysyä, että saatko oikeasti jotain kiksejä tuosta saman tuuban toistamisesta? On se kumma kun et pysty edes yhtä pätkää kirjoittamaan provoamatta/yleistämättä
smile_org.gif

Kyllä pitäisi sinullekin olla jo selvinnyt, että niillä "vetomiehillä" (että mä inhoan noita molempia nimityksiä, siis vetomies ja kukkahattu), ei ole mitään tekemistä tuon mainitsemasi tyylin kanssa

Hengitä syvään ja anna rauhan laskeutua ruumiiseesi. Ihmettelen vain, että miksi pienellä joukolla pitäisi olla erivapaudet tuolla yhteisessä liikenteessä.
 
Tietenkin joskus joutuu jarruttelemaankin kun jotkut ei vaan osaa/halua antaa sitä tietä siinä motarilla kun joku on liittymässä siihen kiihdytyskaistalta.
Ööööööööö... mä oon aina luullu, että liikenteeseen liittyvällä on väistämisvelvollisuus ja liittyvän on haettava se kolo sieltä motarilta...
Meidän muiden luulo ei ole vetomiehen tiedon väärti... Kun ajaa miljoonaa maailmankaikkeuden napana, siinä muut ja muiden oikeudet tuppaa unohtumaan.
Minä ainakin annan lähes aina tilaa, jos näen, että rampilta on joku tulossa about mun kohdalle. Joskus kiihdytän, joskus jopa jarrutan (jos edessä on joku), usein vaihdan vasemmalle kaistalle hyvissä ajoin jo ennen ramppia, jos se vain on mahdollista. Joustavaa liikennöintiä nääs, ja kukkahattukin pääsee turvallisesti jopa alinopeudella tielle  
smile_org.gif

Nähtävästi kukkahatut ovat niin jäykkäniskoja liikenteessä, että eivät ko. toimintatapaa ymmärrä. Tämä kertonee kaiken kukkahatun asenteesta:

sanoi:
sanoi:
Ööööööööö... mä oon aina luullu, että liikenteeseen liittyvällä on väistämisvelvollisuus ja liittyvän on haettava se kolo sieltä motarilta...

Meidän muiden luulo ei ole vetomiehen tiedon väärti... Kun ajaa miljoonaa maailmankaikkeuden napana, siinä muut ja muiden oikeudet tuppaa unohtumaan.

Jos hänen EI TARVITSE väistää väistää rampista tulevaa, hän ei sitä myöskään sitten tee. **ttu mitä meininkiä.. Itse ainakin koitan ajaa niin, että liikenne sujuisi mahdollisimman helposti, esim. jotta myös ne tunarit pääsisivät helposti liittymään liikennevirtaan.

Kukkahatulle nähtävästi on tärkeintä NOUDATTAA SÄÄNTÖJÄ, paskat väliä siitä, miten liikenne sujuu tai ottaa muut huomioon.
 
Back
Ylös