• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Mitä ajattelet kristillisistä prätkäkerhoista?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Deneb
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Aatteellinen mopokerhohan toi Gospel Riders on siinä missä Lady Bikers tai vaikkapa Gay Riders. Ei mulla ainakaan ole näistä sen kummempia mielipiteitä kuin vaikkapa työväenopiston ristipistoharrasteryhmästä. Kukin tavallaan.
 
Tapasin vuonna 2001 Etelä-Afrikassa erään Dirkin, joka on Christian Motorcyclist Associationin jäsen ja harras uskovainen.

Hän on kaikin puolin erittäin fiksu ja asiallinen heppu, entinen kansainvälisen tason RR-ajaja, jonka tuntee sielläpäin melkein jokainen baikkeri. Vuokrasi minulle useita pyöriä, joilla ajoin melkein 20.000km ympäri eteläistä Afrikkaa kaikkiaan 8 eri maassa, ja jeesasi muutenkin kaikessa mahdollisessa. Lisäksi hän mm. toi maahan kaikenlaista racing-palikkaa, järjesti ajokorttikoulutusta, sekä piti ratakoulua Kyalamin moottoriradalla. Sinne oli samana syksynä tulossa vierailevaksi opettajaksi mm. Kevin Schwantz!

Kutsui myös asumaan perheensä luokse aina silloin, jos olin Johannesburgissa. Minkäänlaista uskonnon tuputtamista kenenkään suuntaan en ole ainakaan hänen puoleltaan havainnut. Eipä ole kaverista kuin positiivista sanottavaa.
 
Ei mulla ainakaan ole näistä sen kummempia mielipiteitä kuin vaikkapa työväenopiston ristipistoharrasteryhmästä. Kukin tavallaan.
Samaa mieltä. Kunhan uskonnolliset mietteet pitävät omana tietonaan eivätkä tuputa asiaansa niin eipä tuollainen prätkäporukka herätä sen enempää tunteita kuin mikään muukaan kerho joka kokoontuu minua kiinnostamattoman aiheen parissa.
 
tulipa mieleen, että kuinkahan moni meistä käy aina kauden avajaisissa esim moottoripyöräkirkossa, vaikkei sen kummemmin uskoa harrastakaan.. sulassa sovussahan sielläkin kaikki aina ovat ja suosittuja tapahtumia, ainaki se joka kemissä vappuisin pidetään, koko kaupunki seuraa sitä ja sen paraatikulkuetta joka lähtee torilta sen jälkeen..
 
Jokainen tehköön mitä haluaa, täysin neutraali suhtautuminen. Minulle kylläkin turha mitään uskontoa tuputtaa, müsliminä olen tieni valinnut.
 
Suomi on vapaa maa. Niin kauan kun kokoontumisissa ei aleta jakaa mitään uskontoja tuputtavia lentolehtisiä tms. toimintaa, niin kaikki kuulukoot mihin kerhoon lystäävät. Not my problem
shaun.gif
.
 
Hyvä että toimintaa on myös näissä joitain eettisesti epäilyttävissä harrastuksissa.
Jotenkin ehkä arvostankin tätä toimintaa, ainakin enemän kuin bandiitteja tms pikkupoikauhoajia
 
Niin, siis kaikkihan uskoo johonkin, kuka mihinkin. Yksi toitottaa yksilövapauden puolesta, toinen ateismin ja kolmas kristinuskon yms. Jokainen on omassa "uskossaan" järkkymätön, ettei kannata tyrkyttää toisenlaista vaihtoehtoa.. siis niinhän se menee.
Tavalla tai toisella, jokainen haluaa todistaa oman ideologiansa itselleen juuri oikeaksi. Oikeahan se juuri siihen tilanteeseen onkin, niin kauan kun hän kokee sen tyydyttävän elämän tarkoituksen. Tarve muuttaa ajatustapaansa lähtee omasta tyytymättömyydestä, sen hetkiseen tilanteeseen, ei toisen tuputtamana. Siksi onkin hyvä, että tarvittaessa kaikista ismeistä löytyy jo hyvin tietoa, esim. gospelriders ja mitä näitä helevetin enkeleitä nyt onkaan.
 
Kait sitä vois paljon huonompaakin seuraa valita
biggrin.gif
Eli kukin tyylillään toisten vakaumusta ja mielipiteitä kunnioittaen, eikös juu?
 
itse ainakin arvostan paljon tällästä toimintaa ja olen näitä heppuja tavannut niin ovat kyllä erittäin mukavia
cool.gif
 
itse erosin kirkosta muutama vuosi sitten, siinä säästää vakuutusmaksujen verran vuodessa.
 
Onko suomessa oikeesti joku gay riders kerho?
Mikäli pitää paikkansa moottoripyöräily on kuin onkin vaarallista.
Ehkei yöpyminen gospel porukoissa olekaan hullumpi ajatus.
 
En ole missään kerhossa enkä kirkossa, joten nämä leikit on jäänyt väliin. Ei kai siinä mitään jos kivalta tuntuu niin saahan sitä kokoontua.
 
Aivan sama, kulkevat vain pyhällä hengellä eteen päin...ja mää uskon itseeni, joihinkin naisiin ja miehiin, sekä oikeudenmukaisuuteen (se vain tuntuu olevan joillain muilla hakusessa).
 
Vapaa maa ja sitä rataa. Jos on löytänyt omalle tuntuvan porukan, niin mikäpä siinä.
 
Kovaa jengiä tunnutte olevan. Pikkunen nöyrtyminen osaamattomuuden edessä voisi joskus olla paikallallaan. Ja hiljaa.
 
Pikkunen nöyrtyminen osaamattomuuden edessä voisi joskus olla paikallallaan.
Insinööri ei ole koskaan osaamaton. Viatkin hän on tarkoituksella tehnyt meille ylpeyteen langenneille synneiksi. Hän on paimen, joka pitää meidät sauvallaan kapealla polulla. Vertaus vaatii ehkä selityksen kultavasikoita kumarteleville.

Olipa kerran herra nimeltä 1149. Hän oli kovin ylpeä baijerilaisestaan ja saarnasi sen päältä miten manna maistuu suussa ja elämä on yhtä mirhamia. Niin kovin hän ylisti Insinööriä, että itse Insinöörin lähettiläät kertoivat sen Insinöörille. Suuri rakkaus ja sini(valko)silmäisyys tekivät Insinööristä epäluuloisen. Jos Herra 1149 olikin KiuTaaMa valepuvussa, Baijerin valtakunnasta karkoitettu pienempi suunnittelija. Insinööri tuli ensiksi surulliseksi, sitten ärtyisäksi ja sitten vihaiseksi. Hän aukaisi seitsemännen sinetin takaiset viat Herran 1149 päälle.

Tyytyväinen Herra 1149 oli taas tavallisella lähetysmatkallaan, kun taivaan portit aukenivat ja sulfaa ja tulikiveä satoi niskaan. Hyvä Insinööri sentään! Herra 1149 parahti. Baijerilaisen hiippakunnan ajopuku sieti sulat synnit, mutta tuulilasiin kertyneet laavakokkareet haittasivat pahasti Herra 1149:n elämänkatsomusta eli tietä. Auta Insinöörini auta, hän huusi ja kytki tuulilasinpyyhkijän (jonka hän oli rukoillut puoleen hintaan jälleenmyyjältä), joka pyyhkäisi kokkareet lasista. Kiitos Insinööri varjeluksesta, huusi Herra 1149 kiitollisna. Baijerilaisen valtakunnan Insinööri katseli navigaattorin kautta ja tunsi pettymystä. Hän mursi seuraavan sinetin.

Herra 1149 perä päästi ilmestyskirjan petomaisen karjahduksen, kun metalli syöksyi metallia vasten. Ilmassa tuoksui rikki ja kirouksen seitsämännet käryt. Herra 1149 taittoi baijerilaisen elämän polun varteen ja tutkiskeli tarkoin. Hyvä Insinööri sentään, miksi sinä tämän teit? Hän piehtaroi ja itki. Syntiäkö olen tehnyt, minä sinun palvelijasi? Siinä samassa hän muisti, että oli viime sunnuntaina tunnustanut syntinsä jälleenmyyjän esittelypäivillä, jonka henkeä oli baijerilainen stunt-tiimi oli nostattanut ja päästänyt sport slip-on äänenvaimentimista ilmoille hengellisiä ääniää. Herra 1149 oli tunnustanut jälleenmyyjän isälle katselleensa KiuTaaMan laitteita himokkaana. Sano kymmenen kertaa Ei Ole Muita Kuin Insinööri. Hän oli sanonut ja juonut päälle Castrollin öljyä ja saanut kielensä päälle perälaakerin. "Verellä" hän oli öljynnyt suunsa riemulauluun alttiiksi ja "ruumiin" hän oli laittanut hiippakunnan ajoasun povitaskuun. Sieltä samasta hän se nytkin kaivoi ja laittoi paikalleen syntisen tilalle.

Insinööri näki tämän ja tunnusti lähimmilleen. Totisesti hän on Insinöörin lapsi!

Herra 1149 kuuli tämän sielussaan ja oli onnellinen, ettei ollut kieltänyt Herraansa hädän hetkellä. Sen pituinen se.
 
Mikäs siinä,ainakin ne GR:n kuuluvat kaverit mitä tunnen täällä ovat ihan ok,samanlaisia kavereita joita yhdistää pyörät ja aate.Tässä harrastuksessa on aina ollut periaatteena se ettei kysytä kuka olet tai mitä teet,samanlaisia mp-harrastajia kaikki ollaan.Iällä,aatteella,sukupuolella tai pyörällä ei ole merkitystä.Jos joku tuntee ylemmyyttä tai alemmuutta edellämainituista johtuen niin sitten voi ajella ihan yksin,ei ole pakko kuulua mihinkään nimettyyn ryhmään.
 
Eihän noissa mitään ihmeellistä ole. Ovatpahan poissa pahanteosta kun ajavat moottoripyörillä. Se on tosiaan, että heidän viikonloppukokoontumisensa saattavat olla hieman "kuivempia" kuin osalla muilla prätkäporukoilla, mutta EVVK. Toisaalta kuulemma suviseurojen jäljiltä on ojat täynnä kortsupaketteja ja tyhjiä kaljapulloja...

Sehän on pääasia että eivät tuomitse moottoripyöriä helvetinkoneiksi kun kerran itsekin niillä ajavat.
 
Back
Ylös