jokainen pannarikuski on henkisesti 50:nen.
Hep!
Täällä ainakin yksi. Eikä siinä edes kaikki, vaan lisäksi olen ollut sellainen jo noin parikymppisestä lähtien. Saadessani aikanaan ainutkertaisen tilaisuuden hankkia verovapaa auto, hommasin 27 vuotiaana...Volvo 740:n.
Kiva pirssi, joka oli ensin aikansa komea tuontiauto isolla ruiskukoneella, sen jälkeen käytännöllinen perheauto vauvojen kanssa, sittemmin tilava urheiluauto (meidän perheemme urheilu on laskettelu, joten ajoneuvo jossa ei ole mukavasti tilaa neljälle suksineen EI VOI OLLA urheiluauto) ja toiseksi viimeisessä roolissaan perheen kakkosautona minun käytössäni. Nykyinen rooli on kesäisenä harrasteautona osa-aikaeläkkeellä viime syksystä lähtien.
Tänä kevään minulle uudella 2004 mallisella Pannarilla ajellessa on tullut vähän sama tunne perille saapumisesta kuin Volvo Concessionairesilta Lontoosta lähtiessä. Tämä se on, tätä minä olen hakenut kaikki nämä vuodet! Aiemmin joka vaihdossa on merkki vaihtunut, mutta nyt en oikein ymmärrä miksi haluaisin yleensäottaen ollenkaan vaihtaa yhtään mihinkään.
Et varmaan edes tajunnut, kuinka kamalaksi keski-ikäisyyden oireet voivat äityä meillä kroonikoilla, joilla keski-ikää on kaikki 19 ikävuodesta alkaen? Siis että äijä ajaa vuorotellen matkasohvalla ja Volvolla, eikä edes näe asiassa mitään ongelmaa
Ja aina vaan pahenee, nimittäin tuo jokaisen meille tulevan pyörän takapenkiltä koeajava ja omasta valinnastaan uudemmalla Volvolla ajava vaimo on ollut samanlainen niin kauan kuin hänet olen tuntenut. Eli olen siis seurustellut 22-vuotiaana henkisesti viisikymppisen kanssa
Se hyvä puoli tässä tosin on, että vuosi vuodelta alkaa näyttää yhä enemmän omalta itseltään.
vanhuus
