Ja jotta tuosta takajousen onnettomasta voimasta saisi konkreettisemman käsityksen, niin voihan sen laskea. Ärräpärrissä taitaa takajousen vakio liikkua luokassa ~10kg/mm, ja taka-akselin liikematka ~120mm. Joten jos mopossa sattuis olemaan 1:1-linkusto, niin 120mm kokoonpainumalla tuo jousi sisältäisi energiaa 72kJ. Jos oletetaan että kuski on ~50 kiloinen kuivan kesän kisaorava, niin tuolla 72kJ energialla ko kuskia saisi nostettua 146,8cm ylöspäin. Näinhän ei tietenkään edes käytännössä ole, koska perän auetessa se jousi nostaa myös mopon massaa ylöspäin. Joten kaiken kaikkiaan tuli varmaan todistettua myöskin laskennallisesti että tuo takajousi ei voi mitenkään olla minkään näyttävän hi-sider-kuskin lentoradan energianlähde, varsinkaan kun iskunvaimennin vaimentaa sen liikkeen.
Sitten voisikin laskeskella, että millasia lentokaaria voi saada aikaiseksi esim meikäläinen pikkuninjalla jonkunnäkösessä teoreettisessa optimitilanteessa. Kuskilla kamppeineen puntarin mukaan painoa 98kg. Mopolla rekisteriotteen mukaan 192kg. Oletetaan että vauhtia on 100km/h, ja homma on lähtenyt avauksessa totaalisesti lapasesta (pitäis olla helppoo(??) paskalle kuskille joka ajelee iha päi helevettiä), eli avauksen ja luiston seurauksena mopo on täysin poikittain kulkusuuntaan nähden, ja 45 astetta kallellaan. Tässä kohtaa ohjaaja käyttää kuvauksessaan freez-frame-tekniikkaa, ja katsoja pidättelee hengitystään, pupiilit laajenavat, sydän ottaa uutta rytmikuviota ja takaraivossa takoo ajatus:"Kohta Lähtee...!!!" Tosin kuskinkaan ajatukset eivät siinä vaiheessa paljoa poikenne edellä mainitusta.
Jos tässä vaiheessa saisi aikaiseksi sukkula anukseen -ilmiön, eli koko liike-energia muuttuis pystysuuntaiseksi, niin mopo kuskeineen ampaisisi 39,33 metriä ylöspäin (kas, teoria kohtaa käytäntöä, tuohan on sattumoisin myös aika lähellä optimi jarrutusmatkaa). Tämä ehkä kertoo parhaiten siitä, kuinka valtava potentiaali näyttäville hi-sider kaarille on olemassa. Varsinkin verrattuna tuohon takajousen onnettoman pieneen potentiaaliin, voisi jopa puhua jopa impotentiaalista.
Jollei usko tuota lähes 40 metrin ampaisua, niin voi verrokiksi katsoa vaikka seuraavan 29,26 metrin tuubinpätkän:
http://www.youtube.com/watch?v=MLejkyXbJlc
Harvempi varmaan tulee ajatelleeksi, että jos kolauttaa 100km/h auton kylkeen, niin se vastaa baut vähän samaa kuin jos hyppäis ~40m korkeudesta siihe autoon katolle. Vastaisko toi nyt sit vähintään jotain kerrostalon 12. kerrosta? Joten vastavuoroisesti 100km/h vauhdilla voi maasta hypätä mopolla sinne 12. kerroksen korkeudelle. Toki hyppytilanteessa kannattaa ottaa esim ilmanvastuksen aiheuttama energiahävikki huomioon jne jne.
No, takaisin radan pinnalle tai ainakin lähelle sitä. Alkamassa on siis energiapotentiaalisesti väkivaltainen näytelmä, jossa kuskille on tarjolla enää vain pelkkä statistin rooli. Johtuen tuosta kallistuksesta, mopon ja kuskin yhteinen massakeskipiste on ehkä noin 0,5 metrin korkeudella, eli myöskin 0,5m etäisyydellä tukipisteistä (renkaiden kosketuspinnat rataan). Ja tämä piste pyrkii raivoisasti säilyttämään suuntansa ja nopeutensa. Pisteen sijainti perustuu puhtaaseen mutuhihavakioon jonka mukaan pisteen korkeus mopon ja kuskin ollessa pystyssä on alle akselivälin puolikas. Eli akselivälin ollessa noin 1,4m on pisteen korkeus maksimissaan noin 0,7m. Jätetään myös sujuvasti huomiotta se, että perä on painunut kasaan, jonka seurauksena piste on muutamia senttejä matalammalla. Tämähän on vain summittaista teoriapohjaista käpistelyä, vailla mitään käytännön vastinetta.
Piste siis pyrkii oikaisemaan tuon 0,5 metrin matkan 27,8m/s nopeudella, jolloin aikaikkunaksi saadaan 0,018 sekunttia (oikastaan myös sen verran että jätetään tuo pisteen kaareva rata huomiotta, ja sen vaikutus liike-energian vektoreihin, ja lasketaan aika suoraviivaisella liikkeellä). Melkoisen lyhyt aika selata se elämänsä siltä hidastetulta filmiltä läpi. Ja kuski siis saa tuona aikana ylöspäin suuntautuvan impulsin, jonka seurauksena alkaa näytelmän ilmavin osuus. Kuskin lähtönopeus satulasta ylöspäin on siis noin 11,1m/s, jolla kuski saavuttaisi 6,3 metrin lisäkorkeuden, eli yhteensä ~7m radan pinnasta.
Tuo ~7m edellyttäisi sitä että sekä mopo että kuski olisivat molemmat täysin teräksenkovia, eikä systeemissä olisi mitään joustoa missään kohdassa. Mutta koska mopon jousitus, renkaat, ja runko joustavat, sekä varsinkin se että kuski on pelkkä vässykkä keskiryhmän paskanveltto räsynukke tuossa tilanteessa, niin lentorata jää huomattavasti vaisummaksi, koska kuskiin ei näistä joustavuus-seikoista johtuen kohdistu läheskään niin suurta impulsia ylöspäin, kuin mitä täysin joustamattomassa systeemissä kohdistuisi.
Käytännössä jo tuollaista parin metrin korkeudessa tapahtuvaa räpistelyä voisi pitää ihan hyväksyttävänä suorituksena ensikertalaiselle.
Tässä vaiheessa katsojata alkavat kaivamaan pistetauluja esiin, ja seuraavat kuinka korkean lentoradan kuski saavuttaa, ja minkä verran tyylipisteitä siitä lennonaikaisesta akrobatiasta voi antaa. Myös alastulo on tietenkin yksi tärkeä arvostelukohde. Parhammista suorituksista annetaan koko radan kattava liputus ja vilkkuvalot samaan hintaan.
Jollei kuski osaa laskeutuessaan vääntää täysvauhtista rata-telemarkkia eli ukemia, on solarien napsuminen hyvin todennäköistä. No onneksi tässä tapauksessa ko kuski on juniorivuosinaan tullut voittaneeksi piirinmestaruuden judossa, ja ukemit ovat riittävien harjoitetoistojen seurauksena painuneet syvälle selkärankaan. Joten sulakkeet jäävät tällä kertaa napsumatta ja kuski selviää hurrrrjannäköistä lennostaan muutoinkin ilman luunmurtumia. Toki viimeisetkin egonrippeet ovat totaalisen säpäleinä, ja pikkuninjakin itkee jäähdytysnesteensä radan turva-alueelle.
Näin siis teoriassa. Sitius alttius forttius! :]
Kettinkiä paskantavat teräksenkovat kisakuskit voivat sitten kertoa miten Asiat käytännössä menevät.
