Ankea lapsuus..
Ensin elämä hymyili, sain ensimmäisen nelipyöräiseni.
Eipä aikaakaan, kun lama iski... ja tuo ennen niin mukava ja turvallinen omainen ruuvasi apupyörät irti.
"Et sä näitä enää kuule tarvii"
.
No, eipä arvannut että aiheutti samalla lapselle lähtemättömän trauman
.
Siitä siunaamasta lähtien kun tajusin, miten kahdella pyörällä
pysytään pystyssä... kuten myös miten kaadutaan
,
ymmärsin löytäneeni "oman juttuni" ja jos siinä vielä
sattuu olemaan kone... aina parempi.
Tämän verran kaukaa ja syvältä ihan oikeasti lähtee perimmäinen syy mopoiluun. Kaikki muu on sitten kuoruketta
päälle.... ja maistuuhan sekin, mutta jotain kai pienessä
ihmisessä aikanaan vinksahti....
.
Kun vieläkin... ihan oikeasti... saa paremmat hipinät vaikka tekemällä maastofillarilla jotain "älytöntä", kuin mitä nelipyöräisellä koskaan irtoaa ajamalla tai kyydissä.
(vauhtia, tehoja ja erilaisia alustoja on ollut taatusti riittävästi)
Joo... aika kaukaa siis hain, mutta näin se menee