Joo, tai meidän isän kommentti kun asiasta huomautin..
Jos oma ukko sanoisi noin, niin olisin kyllä huutanut naama punaisena... onneksi vanhemmat ovat sen ajan autokoulun käyneitä, jolloin vilkunkäyttöön käskettiin aina kun aikoo tehdä yli 0,5 metrin sivusuuntaisen siirtymän. Saman mallin mukaan itsekin vilkuttelen, vaikka nykyisin autokoulussa puhutaan vain kaistanvaihdoista, risteyksistä ja sulkuviivoista...
Ei kai noin mitättömän pienen asian vuoksi kannata alkaa huutamaan omille vanhemmilleen naama punaisena, kannattaako pienen unohduksen ja sen huumorilla kuittauksen vuoksi seota..?
Itse asiaan, tänä keväänä en ole päässyt pyörällä ajamaan, kiitos iskunvaimentimia valmistavan tehtaan tuotanto-ongelmien lyhentämisen sanaan "jälkitoimituksessa". Autolla ajellessa moottoripyörissä on ärsyttänyt seuraavat asiat:
-Itse en pääse moisella ajamaan
-moottoripyörä saattaa mennä ohi
-autosta ei näe mitään, moottoripyörään verrattuna
-paskanhaju (oma, kaverin tai maatilalta tuleva) jää pyörimään autoon pitkäksi aikaa
-autossa kuulee, mikäli puhelin soi
-autoon mahtuu tavaraa ihan vitusti, en oikeasti enää tiedä, mitä kaikkea takakontissa on (siksi en sinne uskalla enää katsoakkaan)
-autossa on tylsää, jopa niin tylsää, että välillä meinaa nukahtaa
-autolla töissä käydessä joutuu kuskaamaan kaikenlaista kivaa paikasta A, paikkaan B, kiitos delekoinnin
-volvolla munansa kasvattaneiden "eiku eihän toi ookkaan auto, kun se on japanilainen" kommentteja joutuu kuuntelemaan jonkun verran, pyörän ollessa pihalla kysellään tehoja, jauhetaan paskaa asioista, joista "tiedetään" kaikenlaista ja varmaan persettäkin annettaisiin, jos pojista tykkäisin...
-lisääkin syitä löytyy, mutta teen töitä välillä. Kaikki nuo edellä mainitut aiheuttavat ärsytyksen tunteita motoristeja kohtaan pienen korollakuskin päässä, onnekseni pääsen kaiken vääryyden maksamaan takaisin parin viikon sisällä. Odotankin innolla keskusteluja pyörän tehoista, nuorena poikana omistetuista mopoista ja siitä, mikä on oikea moottoripyörä...