troni sanoi:
Jotain outoa tässä hommassa on ilmassa, ensi kerättiin foorumin laskuihin salaa rahat foorumin käyttäjiltä.
sitten pannaan putiikki kiinni.
Outoa, perin outoa.
Foorumi on kiinni, koska mainitsit sen laittomaksi, kun siellä ei ole nähtävillä henkilötietolain mukaisia vaatimuksia. Tuotakin asiaa nyt selvitellään, kun siihen vain saa ajan riittämään. Kun tuo homma on selvitetty ja tehty mahdolliset tarvittavat muutokset, niin foorumi avataan.
Tuota foorumia on tullut jokunen vuosi pyöritettyä ja siihen on mennyt ylläpitokuluja muutamia satasia.
Omasta pussista ne on ylläpitäjänä toiminut henkilö maksanut ja ei niitä ole keneltäkään muulta pyydelty.
Nyt yhtenä tai kahtena vuotena paitatilauksia hoitanut henkilö on halunnut antaa foorumin vuosimaksujen verran paidoista kertyneitä ropoja ylläpidolle.
Onhan noiden paitatilauksien yhteydessä ollut juttua, että paitoja ostamalla tuet myös foorumin toimintaa. Joten ei sen pitäisi ihan yllätys olla ja ei niillä paidoilla tosiaan rahaa tehdä, kuten niiden hinnoistakin käy ilmi. Toki voit kokeilla kerran hoitaa jonkun reilun 50 paidan tilaus, niin tiedät sitten mistä siinä on kyse.
troni sanoi:
Mä luulin ostaneeni paitoja, mutta maksoinkin foorumin perustajalle siinä jotain rahaa.
En tiennyt paitoja ostaessani että niistä rahoista siirretään kylmästi rahaa foorumin perustajalle, vaikka missään ei sitä mainittu.
Koko homma tuli ilmi vasta Suvirannassa myöhemmin kun kuulin että siksi paitarahat oli niin kalliita kun niistä siirrettiin kylmästi osa sille perustajalle.
Mun mielestä laki rahankeräyksestä määrää noista jotain ja se rahankeräyslupa pitää olla esillä enkä haluaisi olla mukana epärehelliseksi viittaavassa toiminnassa.
Paidoille tulee väistämättä hieman hintaa johtuen materiaaleista, painatuksista, postituksista. Mikäli joku tuotakin paitahommaa suostuu hoitamaan ja ottaa siitä hyvin pienen summan "vaivanpalkkaa" ja haluaa antaa siitä ylläpidolle foorumin vuosimaksun summan, niin ei siinä varmaan ole mitään väärää.
Toki onhan se aivan kohtuutonta, jos ylläpito käyttää paljon vapaa-aikaansa jonkun foorumin pyörittämiseen ja ei itse maksakaan kaikkia aiheituneita ylläpitokuluja koko foorumin pyörittämisajalta.
Olisitko halukas toimimaan ylläpitäjänä ja maksamaan siitä aiheutuneet kustannukset?
Olisitko valmis hoitamaan paitatilaukset jatkossa sekä maksamaan siitä aiheutuneet matkakulut omasta pussista?
Mielestäni on hieman outoa, että yrität saada väkisin kyseisen foorumin toiminnan epärehelliseksi ilman mitään faktoja, vaikka et halua olla sellaisessa mukana?
Murina sanoi:
No kyllä yhtä foorumia pyörittää 10 eurolla vuoden, eli ei pitäs rahasta olla kiinni.
Pelkkä domainin rekisteröinti on vuodeksi 9.95€ + palvelimen maksu.
Toki foorumin pyörittäminen silti vaatii enemmän aikaa kuin rahaa.
santerik:lle paitojen hinnat:
T-paita 1 kpl 20 €
T-paita 2 kpl 36 €
T-paita 3kpl 48 €
College 1 kpl 35 €
Vetoketjullinen huppari 1 kpl 48 €
College 2 kpl 60 €
Vetoketjullinen huppari 2 kpl 80 €
T-paita 1 kpl + college 1kpl 47 €
T-paita 1 kpl + vetoketjullinen huppari 1 kpl 60 €
T-paita 2 kpl + college 1kpl 60 €
T-paita 2 kpl + vetoketjullinen huppari 1 kpl 70 €
Pitkähihainen t-paita 1 kpl 25 €
Pitkähihainen t-paita 2 kpl 45 €
T-paita 1 kpl + pitkähihainen t-paita 1 kpl + vetoketjullinen huppari 1 kpl 75 €
Kaikkien pakettien hinnat sisältävät niiden toimituskulut koosta riippuen joko kotiin tai lähimpään postiin.