Jos tilanteeseen sopiva nopeus johtaa järjettömiin nopeuksiin, kuten esitit, silloinhan on turvallista ajaa huomattavasti nopeammin kuin rajoitusmerkit osoittavat ja rajoitukset ovat huomattavan alimitoitettuja, eikö vain?
Jos vaikka moottoriteiden rajoitukset vapautettaisiin säikkyjen lampaiden Suomessa, se johtaisi todennäköisesti alussa hurlumiin, samalla tavalla kuin elämänsä vangittuina olleiden vasikoiden päästäminen ensi kertaa vapaaksi. Homma kuitenkin tasoittuisi yhtä nopeasti kuin suomalaisturistin kaasujalka väsyy Saksan autobahnalla.
Rajoituksethan ovat alimitoitettuja siinä mielessä, että useasti PYSTYY helposti ajamaan nopeamminkin. Mutta näilläkään nopeuksilla ei kaikkien rohkeus riitä, vaan ajavat hitaammin. Nopeuseroista tulee silloin liian suuria, jos on vain yksi kaista suuntaansa ja lisäksi risteyksiä.
Yksi syy alhaisiin nopeusrajoituksiin on, että jos kuitenkin rysähtää, niin olisi jonkinlainen mahdollisuus selvitä laillisella nopeudella. Rytinävoimat kasvavat yllättävän nopsaan nopeuden kasvaessa.
Ne nopeuserot eivät vapailla nopeuksilla tasoitu, eikös siellä Saksassakin joka päivä joku aja siima kireellä, kuten ennenkin. Aina tulee lisäksi uutta porukkaa, joka pääsee ekan kerran kokeilemaan, että kuinka kovaa tällä pääsee. Tai pääseekö kovempaa kuin viimeksi. Tai kovempaa kuin kaveri.
Mutta joo, kiva olisi vähän kovempaa joskus päästä ajamaan kun olosuhteet sallivat.