Tuo goodwill -puoli jää kyllä monelta miettimättä loppuun saakka, vaikka ryhmäpoikkeusasetus tosiaan autoissa vapauksia takuun suhteen antaakin. Jos painaa 30 kiloeuroa uuteen autoon, ja takuuaika on kaksi tai kolme vuotta, niin ”satanen vuodessa merkkihuoltolisää” ei sitä konkurssia mihinkään heilauta. Mutta jos käy niin nolosti, että vuosi-pari takuuajan jälkeen kulkineessa ilmenee ikävä vika, niin tuolla parin satasen investoinnilla voi todennäköisesti säästää nelinumeroisen summan rahaa ja välttää karmean tappelun asian hoidossa. Plus että merkkiliikkeen leimoja edelleen arvostetaan, kun sitä viisivuotiasta menee vaihtamaan uuteen, varsinkin jos käy kauppaa saman katon alla mistä ne leimatkin ovat.
Vaan yllämainitullahan ei ole mitään merkitystä siinä kohtaa, kun naama punaisena tavataan ensimmäiseltä merkkihuollon laskulta, että ”miten ne on kehdanneetkin laskuttaa 150€ pelkästä viidestä litrasta öljyä” ja vannotaan ettei ikinä enää astu jalallaankaan moiseen marmorikolossiin.