• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Merkkihuolto ja takuun pysyminen

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja M58
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tuo goodwill -puoli jää kyllä monelta miettimättä loppuun saakka, vaikka ryhmäpoikkeusasetus tosiaan autoissa vapauksia takuun suhteen antaakin. Jos painaa 30 kiloeuroa uuteen autoon, ja takuuaika on kaksi tai kolme vuotta, niin ”satanen vuodessa merkkihuoltolisää” ei sitä konkurssia mihinkään heilauta. Mutta jos käy niin nolosti, että vuosi-pari takuuajan jälkeen kulkineessa ilmenee ikävä vika, niin tuolla parin satasen investoinnilla voi todennäköisesti säästää nelinumeroisen summan rahaa ja välttää karmean tappelun asian hoidossa. Plus että merkkiliikkeen leimoja edelleen arvostetaan, kun sitä viisivuotiasta menee vaihtamaan uuteen, varsinkin jos käy kauppaa saman katon alla mistä ne leimatkin ovat.

Vaan yllämainitullahan ei ole mitään merkitystä siinä kohtaa, kun naama punaisena tavataan ensimmäiseltä merkkihuollon laskulta, että ”miten ne on kehdanneetkin laskuttaa 150€ pelkästä viidestä litrasta öljyä” ja vannotaan ettei ikinä enää astu jalallaankaan moiseen marmorikolossiin. :paikallatuulee:
 
Mutta jos käy niin nolosti, että vuosi-pari takuuajan jälkeen kulkineessa ilmenee ikävä vika, niin tuolla parin satasen investoinnilla voi todennäköisesti säästää nelinumeroisen summan rahaa
Pitkä huoltoväli, kun nyt on kyse "parista satasesta" tuolla ajalla vaikka olisi "satanen vuodessa". Tai olematon takuuaika ?

Kuitenkin esimerkiksi eräille komponenteille jälkikäteen myönnetty pidennetty takuu ja vastaavat jutut toimivat aivan samalla lailla riippumatta mikä korjaamo on huoltokirjaa täyttänyt. Omaa kokemusta asiasta on pariltakymmeneltä vuodelta.

En tiedä onko joku maahantuoja oikeasti vielä niin typerä että yrittää potkia näitä asioita vastaan asiakkaiden suuntaan, ei sellaisesta kiukuttelusta saa muuta kuin merkkihuollolle ja siinä sivussa koko merkille k*sipäisen maineen ja toisessa vaakakupissa hyöty tasan 0. Tuntuisi kyllä uskomattomalta.

Meidän ei ole tarvinnut kiistellä asiakkaiden kanssa niin, että joku olisi tullut kertomaan maahantuojan kieltäytyneen takuukorjauksesta koska autoa ei ole huollettu merkkiliikkeessä.
Ei liene vaikea veikata, mihin sellaisessa tilanteessa tultaisiin avautumaan aiheesta.
 
Takuuasioissa ei välttämättä ole kyse siitä, osaako riippumaton korjaamo tehdä huollon hyvin tai siitä voiko merkkihuolto kämmätä huoltoa suorittaessaan.
Varmaankin kummallakin taholla on huolellisia ammattilaisia ja huolimattomia tunareita.

Takuun suhteen merkkihuollon leima auttaa siinä, että asiakkaan ei tarvitse näyttää vian syyn olevan tuotteessa tai huollossa, mutta mikäli huollon on tehnyt ei-merkkiliike asiakkaalle voi tulla velvollisuus osoittaa, että vian alkuperäinen syy tai vian paheneminen ei johdu huoltoon liittyvistä asioista. Näyttövelvollisuus siis vaihtuu.

Yksinkertaistettuna sanoen, mikäli merkkiliikkeen huoltaja laittaa koneeseen vahingossa automaattiöljyä ja kone porsii, niin merkintä huollosta riittää takuukorjaukseen.
Mikäli kone on huollettu riippumattomassa huollossa vaikka kuinka hyvin ja takuuseen vedottavia ongelmia tulee, voi ostaja joutua osoittamaan, että suoritetuilla huolloilla ei ole osuutta asiaan.
 
Mielenkiintoisia asioita ja markkinakenttä elää koko ajan, vanhoja aikoja ei kannata muistella. Työkaveri haki 2016 mallisen V70:n itse Ruotsista ja 9 kuukauden jälkeen maahantuonnista dieselmoottori poiki nyt heinäkuussa kun hihna katkesi ennenaikaisesti, matkamittarissa noin 100 tkm. Omatuonnista huolimatta maahantuoja maksoi osat tuosta 7 tonnin remontista.
 
vstrom sanoi:
................. mikäli huollon on tehnyt ei-merkkiliike asiakkaalle voi tulla velvollisuus osoittaa, että vian alkuperäinen syy tai vian paheneminen ei johdu huoltoon liittyvistä asioista. Näyttövelvollisuus siis vaihtuu.
.................
Mikäli kone on huollettu riippumattomassa huollossa vaikka kuinka hyvin ja takuuseen vedottavia ongelmia tulee, voi ostaja joutua osoittamaan, että suoritetuilla huolloilla ei ole osuutta asiaan.

Lyhyesti: Takuunantajalla on velvollisuus osoittaa virheen johtuvan muusta kuin hänen vastuullaan olevasta seikasta.
 
76239 sanoi:
Lyhyesti: Takuunantajalla on velvollisuus osoittaa virheen johtuvan muusta kuin hänen vastuullaan olevasta seikasta.

Kysymys kuuluu: miten? Kun tiskin takaa sanotaan, että vika on villin huollon aiheuttama, niin miten tavallinen kuluttaja voi väittää vastaan? Pyörää ei saa ulos ennen kuin lasku on maksettu ja liike pysyy kannassaan.
 
76239 sanoi:
Lyhyesti: Takuunantajalla on velvollisuus osoittaa virheen johtuvan muusta kuin hänen vastuullaan olevasta seikasta.

Näytön riittävyys mitataan lopulta riitatapauksessa vain ja ainostaan käymällä kaikki oikeusasteet läpi, ensin käräjäoikeus, sitten hovioikeus ja mahdollisesti vielä korkein oikeus ( harvinaista takuukysymyksissä ).

Muutaman satasen riidasta tulee nopeasti kymppitonnien kustannukset ja maksaja ratkeaa vasta kun viimeinenkin valitustie on käyty loppuun.

Tosi fiksua, jotta voi käyttää takuuaikana asiantuntevaa riippumatonta korjaamoa ja säästää hiukan huollon hinnassa parhaimmillaan joitakin kymppejä?:right:

PS omat kokemukset "riippumattomien" huoltoliikkeiden toiminnasta ovat yhtä vaihtelevia kuin merkkiliikkeiden, mutta kokonaisveloitukset ovat olleet niin lähellä toisiaan, niin ei ole mitään mieltä hakea huoltokirjaan "heikkoa leimaa".
 
Hei, ei tämä väittelemällä miksikään muutu,suotta me kinastellaan liittäen aiheeseen erilaisia mututuntumia ja kauhukuvia. Itse kerron vain mitä itse tiedän ja olen vuosien varrella kokenut ja tieto ja kokemus on autoalalta, ei moottoripyöristä.
Ei näihin asioihin liity kuluttajan valinnanvapauteen littyen mitään kaikkien oikeusasteiden läpikäymisiä eikä enää ole varaa asiakaspalvelussa yrittää "tiskintakaasanomisia", kyllä merkkiliikekin osaa palvella fiksusti.
Vaikka ryhmäpoikkeusasetuksen tuomat mahdollisuudet näemmä ovat monelle aivan tuntemattomia, on toisaalta huvittavaa että kaikin puolin kuluttajan eduksi tehty asetus herättää tuollaista voimakasta sanoisiko pelkoa.

vstrom sanoi:
Tosi fiksua, jotta voi käyttää takuuaikana asiantuntevaa riippumatonta korjaamoa ja säästää hiukan huollon hinnassa parhaimmillaan joitakin kymppejä?
Seuraava kirjoittanee "muutaman euron". Keneltä muuten kysyt, minähän kirjoitin jo alkuvaiheessa tähän:
76239 sanoi:
Ilman muuta suositellaan merkkiliikkeen käyttämistä, jos se ei tule radikaalisti kalliimmaksi tai ellei rahalla ole merkitystä
 
Noin se menee autojenkin puolella, leimat muualla kun marmorilla niin GW:n saa unohtaa. Ainakin eurooppalaisten merkkien kanssa, eräs japsimerkki taas pistää lelut kuntoon takuun jälkeen jos kyse on tyyppiviasta. Vastaavat tyyppiviat eu autoissa on ominaisuuksia ja ohjeistuksia muutetaan sen mukaan, kuten 1l/1000km öljynkulutus on normaalia...
 
Koheltaja sanoi:
Noin se menee autojenkin puolella, leimat muualla kun marmorilla niin GW:n saa unohtaa. Ainakin eurooppalaisten merkkien kanssa, eräs japsimerkki taas pistää lelut kuntoon takuun jälkeen jos kyse on tyyppiviasta. Vastaavat tyyppiviat eu autoissa on ominaisuuksia ja ohjeistuksia muutetaan sen mukaan, kuten 1l/1000km öljynkulutus on normaalia...

Jos ongelma on "salaisella" GW-listalla, niin silloin homma hoituu ilman huoltoja tai mitään.
Esim. aikoinaan VAGinan pumppusuutin.

En tiedä miten pitkälle prätkä-puolella on moinen asia tunnustettu.
 
Sen verran tuossa mietin, että mikähän se mahtaa normaalitapauksessa olla merkkihuollon ja ei_merkkihuollon hintaero? Vaikkapa prosenteissa. Ymmärrän säästönäkökulman, jos ero on vaikka 50% tai enemmän. Mutta jos ero on prosenteissa, niin ei ole sitten mitenkään iso asia viedä merkkihuoltoon. Eri asia on, jos merkkihuoltoon pääseminen on vaivan takana, vaikka matkustaminen pitkän matkan päähän. Kerran olen otsekin ajanut 2x170 km päästäkseni haluamaani merkkihuoltoon. Mutta sekin taisi olla myös työreissu, niin ei ollut ongelma.
 
yoohah sanoi:
Eri asia on, jos merkkihuoltoon pääseminen on vaivan takana, vaikka matkustaminen pitkän matkan päähän.

Uusien ajoneuvojen kohdalla tuolla on hiukan merkitystä.
Taas sivutaan aihetta kauempaa.
Kun uusia merkkejä lanseerataan, niin ainakin täällä idässä, jonne uutisetkin tulee kirjekyyhkyllä, niin aika korkea kynnys on mitään uutta hommata.

Esim. SsangYong automerkin uusi tulleminen joitakin vuosia sitten.
Linjan Helsinki-Kouvola-Orivesi-Seinäjoki-Oulu itäpuolella ei merkkipalveluja, joten eipä huvittaisi olla Joensuussa SsangYongin omistaja ja takuuaikana (5v), kun moottorin merkkivalo palaa...
 
yoohah sanoi:
Sen verran tuossa mietin, että mikähän se mahtaa normaalitapauksessa olla merkkihuollon ja ei_merkkihuollon hintaero?

Autoala on sen verran kilpailtu, että volyymimerkkien huolloissa ei ole suurta eroa.
On tapauksia, missä merkkihuolto on ollut halvempi, mutta sisältöä tutkittaessa merkkihuollossa on tehty vain huoltoon kuuluvat työt.
Tämä asia hämää myös hintakeskusteluissa.
joku sanoo, että huolto maksoi 450€ ja toinen sanoo, että sama huolto, samassa merkkikorjaamossa maksoi 300€.
Mistä ero johtuu?
No siitä, että se kalliimpi versio sisälsi takajarrupalojen vaihdon ja uudet pyyhkijänsulat, jota ei erikseen eritellä siinä Unioinin kahviokeskustelussa.
Näin kuulijoille jää mielikuva siitä, että paska merkkiliike, kun hinnatkin on mitä sattuu.

Nykyään on aika helppo kysyä hinnat, kun huolto-ohjelma on tiedossa.
Toki lisätyöt ei ole huoltoa ja lisätyöt maksaa...


Ps. Merkkiliikkeen kallein yksittäinen tuote (ainakin autopuolella) on öljy.
Se maksaa helposti tuplat siihen samaan öljyyn, joka ostetaan Motonetistä.
 
lario sanoi:
Autoala on sen verran kilpailtu, että volyymimerkkien huolloissa ei ole suurta eroa.
On tapauksia, missä merkkihuolto on ollut halvempi, mutta sisältöä tutkittaessa merkkihuollossa on tehty vain huoltoon kuuluvat työt.
Tämä asia hämää myös hintakeskusteluissa.
joku sanoo, että huolto maksoi 450€ ja toinen sanoo, että sama huolto, samassa merkkikorjaamossa maksoi 300€.
Mistä ero johtuu?
No siitä, että se kalliimpi versio sisälsi takajarrupalojen vaihdon ja uudet pyyhkijänsulat, jota ei erikseen eritellä siinä Unioinin kahviokeskustelussa.
Näin kuulijoille jää mielikuva siitä, että paska merkkiliike, kun hinnatkin on mitä sattuu.

Nykyään on aika helppo kysyä hinnat, kun huolto-ohjelma on tiedossa.
Toki lisätyöt ei ole huoltoa ja lisätyöt maksaa...


Ps. Merkkiliikkeen kallein yksittäinen tuote (ainakin autopuolella) on öljy.
Se maksaa helposti tuplat siihen samaan öljyyn, joka ostetaan Motonetistä.

Eikös määräaikaishuollossa kuulu tehdä juuri se mitä huolto-ohjelmassa mainitaan, ainakin meillä huollot on pakettihinnoiteltuja ja kaikki sen ulkopuolinen on erikseen veloitettavaa lisätyötä joka myös selkeästi huolto-ohjelmassa ja -lomakkeessa mainitaan.
 
XJ 900 sanoi:
Eikös määräaikaishuollossa kuulu tehdä juuri se mitä huolto-ohjelmassa mainitaan, ainakin meillä huollot on pakettihinnoiteltuja ja kaikki sen ulkopuolinen on erikseen veloitettavaa lisätyötä joka myös selkeästi huolto-ohjelmassa ja -lomakkeessa mainitaan.

Kyllä, mutta puhekielessä se 1000€ korjaamokeikka, jossa huollon osuus on 200€ on 1000€ huolto...


Huolto on huolto ja kilometrit/aika määrää ko. huollon tehtävät työt.
Jarrunesteen vaihto on huoltotyö, kuten venttiilien säätö.

Tämä on semmoinen asia, missä usein kompastutaan, joko tahallaan tai tahattomasti.

Kun asiakas kysyy Xkm huoltoa, niin katsotaan listasta, että 250€
Asiakas varaa ajan.
Sitten kun ajokki on huollossa, niin huomataan, että pitäs ne jarrunesteet vaihtaa (+50€) ja sitten joku toinen homma (+75€), eli 250€ pompsahti 375€uroon.

Tähän on neljä yleistä tapaa toimia.
1. tehdään työt ja tapellaan asiakkaan kanssa laskun loppusummasta.
2. Ei tehdä töistä ja kerrotaan luovutuksen yhteydessä, että pari hommaa pitäs tehdä.
3. Soitetaan kesken huollon asiakkaalle, kerrotaan työt ja kustannuksen ja kysytään lupa.
4. Huoltoneuvoja / työnvastaanottaja ajanvarauksen ja huoltopäivän välissä tehnyt valmistelevat työt ja kertoo ne aiemmin maintsematta jääneet työt kustannuksineen asiakkaalle ennen kuin huoltotyö aloitetaan.

Kaiken tuon voi helposti välttää.
Kun asiakas kysyy tarjousta, niin Ammattitaitoinen huoltoneuvoja / työnvastaanottaja ottaa huomioon mahdolliset aika/kilometriperusteiset työt, jotka kertoo asiakkaalle hintoineen.
Näin asiakas saa tietää huollon hinnan, ja mahdollisten huoltoon liittyvien töiden hinnan ja sen, miksi ne lisätyöt pitäisi tehdä.
 
Huollon sisältö pyritään määrittämään mahdollisimman tarkkaan ajanvaraushetkellä.
Se säästää sekä korjaamon että asiakkaan aikaa ja vaivaa ja vähentää konflikteja, asiakas kun ei aina ymmärrä sitä että jokin lisätyön tarve ilmenee huollon aikana vaan ajattelee että korjaamo vain yrittää "lypsää" häneltä rahaa.
Niiden autojen osalta huollon laajuuden määrittäminen on helpointa joissa on sähköinen huoltokirja, eli näkee mitä on oikeasti tehty aiemmin. Tai tietysti sama juttu niiden osalta, jotka on aiemminkin huollettu samalla korjaamolla.

Itse soitan aina asiakkaalle jos on tarvetta lisätöille, ilman lupaa tehdään vain hyvin poikkeuksellisissa tapauksissa ylimääräistä.
Esimerkkinä voisi ajatella tilanteen jossa jarrupalat on täysin loppu tai jousi sillä tavalla poikki että se vaarantaa ajoturvallisuuden, ja asiakasta ei tavoiteta puhelimitse, eikä em. korjausta ehdi tehdä enää siinä vaiheessa kun autoa tullaan hakemaan.
 
Back
Ylös