Messuilla on tullut Marushinin pottia katseltua, mutta ohuen oloinen rakenne on jotenkin epäilyttänyt, eikä asiaan ole tullut palattua.
Alla on kuva 999RS:stä, jolla on äskettäin leiskautettu shikaanista ulostullessa highsideri ei niin suuresta nopeudesta. Tämä on ensimmäinen kerta kun näen kypärän joka on oikeasti hajonnut kaatumistilanteessa. Kuidussa on koko paksuudelta n. 15 cm pitkä halkeama, pinta on lähtenyt osumakohdan ympäriltä laajalta alueelta pois ja kuorirakenne on tuolta alueelta melkoisen pehmeänä. Kuski selvisi tällistä olosuhteisiin nähden hyvin, joten kypärä teki kyllä tehtävänsä kunnialla, mutta vielä yksi vähänkään isompi isku tuolle alueelle olisi ollut huono juttu. 999RS on hyvin kevyt kypärä, ja mieleen tulee väkistenkin että keveys on saatu aikaan ohentamalla kuorta pikkasen liikaa.