Raaseri sanoi:
Nyt jo kiirehdittiin että palovaroittimetkin otetaan vuokranantajan vastuulle asukkaan vastuulta. Hekalla on 47000 asuntoa. Noi kun aletaan tarkistamaan kerran vuodessa vuokranantajan voimin ja lasketaanpa tarkistuskäynnille vaikkapa 20min työaikaa (itse tarkistus, asukkaalle etukäteisilmoitukset jne) saatiin tälläkin päätöksellä julkiselle sektorille 15667 tuntia lisätyötä. Ok, olen sitä mieltä että turhat kuolemat, mutta kyllä kai ihmisellä itselläänkin täytyy olemisestaan joku vastuu olla?
Menee ihan ohi varsinaisen aiheen,.. Kun aihe on ajankohtainen, niin kuitenkin..
Mikä lie totuus varoittimien toimintakunnosta keskimäärin, siitä minulla ei ole aavistustakaan.
Ihmeen usein olen vaan nähnyt asuintiloja, joissa palovaroitinta ei ole, tai tavallisemmin se roikkuu katossa kansi auki ilman patteria. Useimmiten näin kesämökeillä, mutta ei näy kaikki välittävän asuntonsakaan varoittimista. Nykyään tilanne lienee parantumaan päin, sillä uusiin tiloihin ei patterivaroittimia enää hyväksytä.
Eräs tositarina:
Olin tuossa muutama vuosi sitten auttamassa tytärtäni astianpesukoneen asennuksessa. Lähdettiin siitä rautakauppaan jotain vesiletkun muutosnippaa hakemaan. Tunnin päästä palatessamme palovaroittimen ääni kuului selvästi porraskäytävään ja pientä käryävän muovin hajuakin oli havaittavissa. Kerrostasanteelle päästyämme ei ollut epäilystäkään siitä, mistä ääni kuului ja mistä palaneen haju tuli.
Liedellä oli muoviastia ja levy oli päällä. Ei aavistustakaan mikä nappulan oli kääntänyt, mutta liedeltä löytyi sulanut, käryävä kulho. Säikähdyksellä selvittiin, mutta muutaman hetken päästä olisi ollut toisin.
Tässä näki hyvin konkreettisesti sen, että varoitin saa huutaa itsekseen ja ketään ei kiinnosta. Ihan sama juttu kuin murtohälyttimien kanssa..
Mikä meitä vaivaa?
Niin, olen myös sitä mieltä, että palovaroittimen toimintakunnon seuraaminen ja patterien vaihto kuuluu asukkaalle. Toisaalta, miten vanhus, huonokuuloinen, liikuntarajoitteinen, tai vaikka asiasta ymmärtämätön osaa / pystyy huolehtimaan varoittimista. Ja miten (hyvin mahdollisesti suomenkielentaidoton) maahanmuuttaja voisi tajuta vaarat, joita vaatteiden kuivatus saunassa aiheuttaa? Kun ei näy kaikki alkuasukkaatkaan tajuavan..