Iltasanomat kirjoittaa 3.3.2008... mutta viimeinen lause saa taas karvat pystyyn. Mikä onkaan nopeusvalvonnan lopullinen tarkoitus? Kerätä rahaa ... turvallisuudesta viis
"Poliisi kaavailee automaattista kameravalvontaa pääkaupunkiseudulla kehäteille sekä Helsingin sisääntuloväylille.
Ylikomisario Heikki Seppä Helsingin poliisista pitää maan vilkkaimpia liikenneväyliä "ruutitynnyreinä".
- Suuronnettomuus roikkuu koko ajan ilmassa. Teillä on niin paljon liikennettä, että tavanomainen liikenteenvalvonta on muodostunut lähes mahdottomaksi, Seppä kuvailee.
Sepän mukaan onnettomuusherkkyys kehäteillä ja Helsingin sisääntuloväylillä nousee, koska liikennemäärät kasvavat jatkuvasti. Hänen mielestään ajoetäisyydet ovat pääkaupunkiseudun pääteillä huolestuttavan pieniä.
- Ehkäpä autoilijat ovat nähneet, että osana vuodenajoista liikenteenvalvonta ei ole yhtä tehokasta kuin muulloin, Seppä miettii.
Seppä arvioi, että automaattinen kameravalvonta voitaisiin kyseisillä tieosuuksilla saada käyttöön aikaisintaan vuonna 2010. Hänen mukaansa se edellyttää kustannusten jakamista Tiehallinnon ja poliisin välillä.
- Ihan halpaa se ei ole, mutta järjestelmä maksaisi varmasti itsensä takaisin moninkertaisesti.
STT