Holtsu
MotOrg ry jäsen
Jälleen pikku kollaasi Motorg ry:n ajoharjoittelupäivältä lauantailta 11.6.2016, tällä kertaa Motoparkista.
Tällä kertaa tuli otettua tornista ylhäältäkäsin suht paljon dokumenttia, kuinka sitä painoa siirretään mutkassa. Harvemmin tulee myös kuvattua suoralla ajoa, mutta bussipysäkin jälkeisellä loppukiihdytyksellä ennen jarrua oli sen verran yritystä ja naamat tankissa, että täytyhän niistäkin hiukan settiä ottaa. On muuten aika "simppeliä" touhua seurata kameran etsimen läpi pitkällä zoomilla kohdetta, mikä menee edestä yli 250km/h ohi. Meinaa meinaan mennä aika herkästi siitä etsimestäkin ohi ja kuvaan tallentuu pelkkää penkkaa
Edellisten lisäksi mukana on kokeellisesti pari uutta kuvauspaikkaa ja kuvakulmaa, mihin aiemmin ei ole kameran kanssa eksynyt.
Jälleen kerran, voit käyttää kuviani somessa jne. vapaasti, mutta jos rajaat vesileiman pois, mainitse kuvaajan nimi muulla tavoin julkaisusi yhteydessä. Muuten jatkossa kuviin ilmestyy sellaiset henkselit, että ne saa pois vain rahalla jos silläkään. Sama pätee kuvien käyttöön ilman lupaa kaupallisiin tarkoituksiin ja taloudellisen hyödyn tavoitteluun ilman erillistä sopimista.
Kuvat löytyy jälleen tuolta=> https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums/72157670018844256
Olkaapa hyvät!

).