Joo, kyllä kuulun kerhoon, ja olen jopa konklaavin hallituksessakin kolmatta vuotta. Ikäni puolesta varmaan olen tuota kalkkissarjaa, mutta mitään pitkää perinnettä ei itselläkään tuosta kerhosta ole.
Lähdin mukaan kerhon (Luxury) Touring-jaoston vetäjäksi kun BMWKLTIBMIxoF-tapahtuman toimikunnan enemmistö totesi, että turha Suomeen on mitään erillistä LT-kerhoa ryhtyä perustamaan ja meikäläinen ei sitten
taaskaan osannut kieltäytyä...
Kuten C-A-D, totesi, kaikki kerhot ovat jäsentensä näköisiä. BMW-kerhokin on, mutta valitettavasti se ei voi olla ihan sen näköinen kuin ehkä monet haluaisivat. BMW Moottoripyöräkerho ry on nimittäin Suomen
ainoa virallinen kaksipyöräisten BMW-merkkisten kulkuneuvojen kerho. BMW-autoille on myös vain yksi virallinen merkkikerho. BMW-brandin omistaja eli BMW AG Saksassa on päättänyt niin, että jokaisessa maassa
on vain yksi virallinen mp ja autokerho.
Ja tämmöinen virallisen merkkikerhon status valitettavasti myös velvoittaa kerhoa. Kaikista velvoitteista en edes tiedä, mutta pari keskeistä ainakin tunnen:
1) BMW-brandin graafisen ilmeen varjeleminen. Tämä lienee se Jarskan mainitsema "pikseleiden hyväksyttäminen" eli Saksasta on tullut kerholle todellakin millin / pikselintarkat ohjeet siitä, miltä pitää BMW-logon
sisältävä materiaali näyttää. Tämä on sinällään suurten brandien (tavaramerkkien) omistajille tyypillistä. Ajatellaanpa vaikka jotain Coca-Colaa tai Nokiaa tai Mersua. Kyllä näiden firmojen markkinointiosastolla
on jo vuosia tai jopa vuosikymmneiä sitten päätetty, miltä pitää painomateriaali näyttää, jossa firman tuotemerkkiä tuodaan esiin. Ja koska BMW-kerholla on tämä virallinen status, tekee tämä kerhosta myös eräänlaisen
"tehtaan satelliitin", jonka graafisen ilmeen tulee noudattaa pääkonttorin ohjeita (v 2011 alusta). Kerhon logo menee uusiksi samoin tietysti kaikki kerhotavarat jne.
2) Tuo (ainoan) virallisen kerhon status edellyttäisi kuulemma myös eräänlaista "poliisityötä" eli tuo brandinvarjelun pitäisi mennä niin pitkälle, että kaikki väärällä tavalla BMW-merkkiä käyttävät tahot, yhteisöt
tms. pitäsi tavalla tai toisella käräyttää. Kenelle tai miten, en tiedä. Selväksi on kuitenkin itselleni tullut, että ei BMW-kerho tuollaiseen ryhdy. Enkä edes tiedä tulisiko pääkonttorista kukaan tavaramerkkituomari
koskaan Suomen BMW-kerhon kimppuun toteamalla, että " miten on mahdollista, että BMW-roundelia on raiskattu niin LT-miitingin kuin BMW sportsbikes-foorumin logoissa ja miksei Suomen ainoa virallinen BMW-kerho ole
tehnyt asialle mitään?" Mutta...sen pääkonttori voi kylläkin edellyttää, että Suomen ainoa virallinen BMW-kerho näitä ohjeita noudattaa.
Mitään muuta jäykkyyttä en kyllä kerhossa ole havainnut. Siellä on ilman muuta tiedostettu, että BMW on tänä päivänä paljon muutakin kuin vanhoja boksereita ja senpä takia kerhoon näitä jaoksia on perustettukin.
LT-toimikuntamme puuhaa ihan omin nokin Euroopan suurinta LT-meetinkiä eikä kaikki järjestelytoimikuntamme ihmiset edes ole BMW-kerhon jäseniä. Kerho tukee tapahtumaa ihan merkittävällä summalla ja vastavuoroisesti
kerhon jäsenet saavat osallistumismaksussa hiukan alennusta, mutta mitään jäsenyyspakkoa ei osallistujillekaan ole. Tapahtumalla on ihan oma budjetti ja talouskin. Luulen, että Pekkaveen Gessutapahtuma etenee vähän samoilla linjoilla.
Sporttijaoksen vetäjällekin olisi tuoli ilman muuta vapaana ja ihan turha pelko on siinä, että kerhosta jokin junttaporukka sen jälkeen tulisi sporttipyöräilijöiden hommia sotkemaan. Tai onhan se maailmanluokan brandin graafisen ilmeen varjeleminen tietysti jonkinlaista vapauden rajoittamista, mutta valitettavasti kyse on nyt vähän muusta kuin vaikkapa nyt esim. tuosta mainitusta MP-69:stä. Siellä tuskin on mitään päällystakkia vahtimassa sitä, miltä tuon kerhon logo ym painomateriaalit näyttää.
t. pozo