Alan tulla kait vanhanksi kun toistan jo itseäni, mutta toistetaan sitten..
Moderoinnista ja sen linjasta (tai linjattomuudesta) on keskusteltu foorumin perustamisesta asti, kysymys nousee täällä aina vähän väliä esille, ja on mielestäni hyvä että asioista keskustellaan ja sivustoa kehitetään palautteen perusteella.
Sivusto perustettiin alunperin juuri sen takia että suomessa ei löytynyt yhtään asiallisesti ylläpidettyä motoristi foorumia, pahimpina ongelmina muissa foorumeissa nähtiin trollaavat teini-ikäiset (tai aikuiset ikiteinit), sisäpiiriläisyys yms.
Moderointi on tärkeää koska olen itse ainakin huomannut että kun keskustelun taso on korkealla, trollien, asiattomuuksien ja henkilökohtaisuuksien kirjoittelun kynnys on huomattavasti korkeampi.
Bomberin ehdotus siitä että mikäli kaksi yllämainittua moderaattoria eivät itse osallistuisi keskusteluun ei tulisi eturistiriitaa, mielestäni rakentavampi ajatus on että kukaan ei kirjoita mitään niin ei tarvita näitä keskustelujakaan moderoinnista tai sen tarpeellisuudesta
Moderaattorien määrästä/laadusta päättää ylläpito, heille voi lähettää suoraan postia jos on huomautettavaa jonkun moderaattorin toiminnasta, kokemuksesta tiedän että ylläpito kyllä reagoi näihin, mutta eri asia on onko oikeasti tarvetta rajoittaa jonkun moderaattorin oikeuksia kirjoittaa tai poistaa viestejä. Mikäli tulisi vastaan todellisia tapauksia että moderaattori käyttää väärin valtaansa, niin tottakai siihen ylläpito myös puuttuisi, näissä edellä mainituissa tapauksissa ei ainakaan omasta mielestäni moderaattori tälläiseen väärinkäytökseen ole syyllistynyt.
Viestiketjuja siivotaan välillä myös niin että puhdistetaan koko ketju yhdellä kertaa ylimääräisistä viesteistä, tähän on turvauduttu harovin, mutta silloin ketjusta poistetaan myös asiallisia viestejä, koska se on ainoa tapa saada koko ketju järjestykseen, yksi "roikkumaan" jäänyt vanha viesti näyttäisi lievästi sanottuna hassulta tälläisessä ketjussa.
Itse toimiessani ylläpitäjänä poistin tasaisesti käyttäjien, moderaattoreiden ja ylläpitäjien viestejä, heiltä sen enempää etukäteen kysymättä tai jälkikäteen ilmoittamatta, moderaattoreiksi ja ylläpitäjiksi valitaan henkilöitä joilla on katsottu olevan harkintavaltaa ja kykyä tehdä ratkaisuja ja kantaa niistä vastuu.
Syy miksi mode kritiikki kohdistuu pääasiassa muutamaan henkilöön johtuu aika paljon siitä että kyseisillä henkilöillä on kykyä tehdä hankaliakin päätöksiä poistojen suhteen, kaikki moderaattorit eivät tätä tee vaan he tyytyvät normaalin siivoustyöhön foorumissa joka sekin on tärkeätä perusduunia jotta sivusto toimisi moitteetta.
Herkkänahkaisuudesta en syyttäisi moderaattoreita, enemmän sitä on nähtävissä joidenkin (muutaman) käyttäjän kirjoituksissa välittömästi kun heidän "kirjallisia mestarituotoksiaan" siivotaan foorumista alkaa suunnaton itku ja hampaiden kiristys kuinka täällä sensuroidaan heidän mielipiteitään (unohtamatta kuinka väärin on kohdeltu normaali käyttäjiä asiallisessa vaijerikaidekeskustelussa...).
Nykyinen moderoinnin linja on saanut käyttäjiltä erittäin paljon kiitosta, ja toivon ainakin itse saman tason jatkuvan, omat vierailut tällä sivustolla loppuvat nopeasti jos sivu päästetään jippiin keskustelufforumin tasolle.