• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Kotkan ja Marjatan Indian run 2015

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja kotka
  • Aloituspäivä Aloituspäivä





The Golden Gate bridge


Seuraava etappi olikin San Francisco. Koska olimme ajaneet Golden Gate sillan yli jo muutaman kerran, sovimme Petterin kanssa että ajamme ominemme motellille joka sijaitsee Alameidassa San Franciscon lahden itäpuolella. Morjenstimme ryhmän ja lähdimme kohti Alameidaa.
Lake Tahoe sijaitseekin melko korkealla. Laskeuduimme alaspäin pitkin valtavia metsien reunustamia mäkiä. Ilma oli lämmin ja mieli raikas. Ohitimme osavaltion ruuhkaisen pääkaupunki Sacramenton suosiolla ja Friscoon osoittavat kyltit opastivat meidät zumon lisäksi oikealle tielle. Liikenne San Franciscoon oli varsin runsasta ja juutuimme muutaman kerran aivan kävelyvauhtiin, mutta koska ei ollut kiirettä, se ei haitannut.

Pian Friscon tuttu silhuetti siinteli oikealla puolellamme kun Oaklandin puolella ajelimme kohti Alameidaa. Motelli löytyi helposti ja saimme asuttavaksemme oikein kaksion. Hain lähikaupasta laatikon Coronaa ja rupesimme odottelemaan ryhmää. Alkoi jo tulla pimeää eikä ketään näkynyt.
Sitten kuului tuttua kieltä, mutta ei tuttua ääntä. Suomalainen turistiporukka asusteli samassa motellissa. Juttuahan syntyi heidän kanssaan. He olivat myös olleet ”äimän käkinä” kun olivat nähneet Marjatan Suomen lipulla varustetun kypärän receptionissa.
Ryhmäämme ei vaan kuulunut ja aloimme olla huolissamme, mutta sitten alkoi pärinä ja väsyneitä ryhmäläisiä rupesi kerääntymään Corona-laatikon ääreen. Porukka oli ollut vähän eksyksissä, mutta nyt oli kaikki hyvin. Golden Gate oli ylitetty, joskin pimeässä.













Seuraavana päivänä oli vuorossa Alcatraz, tuo maailman tunnetuin vankila. Olimme Marjatan kanssa sielläkin käyneet, joten päätimme että keskitymme vankilan sijasta kevyeen juopotteluun ja syöpöttelyyn. Alameidasta pääsi parhaiten keskustaan vesitse. Taksi vei meidät rantaan ja pian olimmekin Embarcaderolla, San Franciscon vanhan sataman alueella. Ilma oli lämmin ja meitä turisteja runsain mitoin ihmettelemässä kaupungin näkymiä.




San Franciscon kuuluisat merileijonat. Haisevat edelleen pahalle.






Kotimatkalla motellille Alameidaan
 
Päivä kului rattoisasti ja illalla hyvissä ajoin siirryimme Alameidaan takaisin. Pieni ongelma ilmeni kun satamassa ei ollut takseja ja paikalliset nousivat kaikki odottaviin autoihin. Onneksi seinällä oli meiltä jo kadonnut yleisöpuhelin ja taskussa menomatkalla saatu taksifirman kortti. Soitin firmaan ja pian olimme valtavassa Lincolnissa joka kuskasi meidät motellille.




Motellimme


Aamulla alkoi viimeinen etappi: Pacific Highway n:1. Los Angelesiin. Halusin ajaa ykköselle Oakland Bay Bridgen kautta kun muu porukka seurasi Petteriä. Näin tapahtuikin. Ykkönen oli taas parhaimmillaan. Ajoimme omassa rauhassa ja omaan tahtiin. Liikenne oli melko vilkasta ja moottoripyöriä pörisi molempiin suuntiin.







Poikkesimme myös morjenstamassa John Steinbeckiä Montereyssä

.













Päivä sujui upeasti tällä upealla tiellä. Välillä nautimme meksikolaisen lounaan ja pari kertaa pysähdyimme kahville. Eräässä paikassa tapasin Kaliforniassa työskentelevän suomalaisen joka oli huomannut suomalaisen t-paitani ja tuli juttelemaan. Tapasimme muun ryhmän iltapäivällä ja ajoimme yhdessä viimeiseen yöpaikkaamme Santa Barbarassa. Hyvän päivällisen jälkeen nautimme vielä motellilla lämpimästä kesäillasta ja kylmästä oluesta.



Santa Barbara
 
Viimeinen ajopäivä valkeni lämpimänä ja nautimme aamiaisen Santa Barbaran laiturilla. Matkaa Los Angelesiin ei ollut paljonkaan joten kerkesimme poiketa hiekkarannalle jossa ryhmämme rantaleijona kävi uimassa Tyynessä Valtameressä.







Saavuimme Los Angelesiin. Pienen haeskelun jälkeen löysimme Beverly Hillsin jonka jälkeen olimmekin viimeisessä motellissamme Sunset Bulevardilla. Purimme tavaramme, naiset jäivät motellille ja me lähdimme Eagle Rideriin palauttamaan pyörät. Pyörien palautus sujui hyvin ja palasimme motellille valmistautumaan ”viimeiselle aterialle.”




Reissu on heitetty




Pyöriä palauttamassa La Cienega bulevardilla




Tytöt odottelevat poikia pyörien palautusreissulta.


Petteri oli valinnut L.A:n motellin hyvin. Sieltä oli n. 15 minuutin matka Hollywood Bulevardin pelipaikoille. Jäähyväispäivällinen oli erinomaisessa Seafood buffetissa aivan Kiinalaisen Teatterin vieressä. Nuoremmat jäivät vielä ruokailun jälkeen ihmettelemään Hollywoodin meininkiä, mutta me vanhemmat palasimme suosiolla motellille.

Seuraava päivä oli pyhitetty Universal Studiolle jossa vierähti koko päivä. Paikka uusiutuu koko ajan. Valtava Harry Potter linna on valmistumassa tästä sankarista kiinnostuneille. Itse kävimme Simpsonien vuoristoradassa kahdesti. Huima paikka.



lähtö bilsnerit motellilla.





Sitten muulle porukalle koitti kotiinlähtöpäivä. Hyvästelimme matkakumppanimme jotka siirtyivät taksilla lentokentälle ja sieltä koti Suomeen.
 
Me jäimme vielä Kaliforniaan. Olin jatkanut pyörän vuokraa muutamalla päivällä ja päätimme käydä Tijuanassa Meksikon puolella. Kysyin Eagle Rideriltä, voinko ajaa Meksikoon Indianilla. Vastaus oli varsin selvä. Pyörä pitää jättää vartioidulle parkkipaikalle San Ysidrossa aivan rajan pinnassa.
No. Ajoimme sitten San Ysidroon jossa vietimme yhden yön harjoitellen chilin syöntiä. Aamulla ajoimme parkkialueelle, lukitsimme pyörän ja siirryimme rajalle pikkubussilla. Rajanylitys oli helppo ja sama pikkubussi vei meidät Tijuanan pääkadun vieressä olevaan varaamaani hotelliin.

Vaikka olen käynyt Meksikossa lukuisia kertoja, elintasokuilu suorastaan hyökkää silmille kun tulee maahan Yhdysvalloista. Kotiutumisen jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Tijuanan keskusta on kohtalaisen pieni ja kävellen on helppo liikkua. Suveniirikauppoja on pilvin pimein. Samoin on amerikkalaisia hammaslääkärikeskuksia, joissa etelä Kalifornialaiset hoitavat hampaansa selvästi halvemmalla kuin omassa maassaan. Keskukset näkyvät olevan siistejä ja amerikkalaisia hammas-alan ihmisiä näkyi työskentelevän sulassa sovussa meksikolaisten kanssa.

Tijuana oli jokunen vuosi sitten erittäin väkivaltainen ja epäsiisti kaupunki huumerikollisuuden takia. Perinteinen turismi Amerikasta oli lähes loppunut. Kaupunki joka eli turismista oli taloudellisen katastrofin partaalla. Jotenkin kuitenkin kaupunki sai siistittyä itsensä ja nyt turismi on palannut tuoden vaurautta alueelle. Tutustuimme kaupunkiin viikonlopun ajan ja pidimme paikasta vaikka se oli kalliimpi kuin Meksiko yleensä.








Tijuanassa. Kamera on tehnyt tepposen ja kadottanut taas kuvia.


Sunnuntaina Shuttle haki meidät takaisin USA:n rajalle. Nyt meinasi pinna palaa. Rajaa oli ylittämässä tuhansia ihmisiä ja jouduimme odottelemaan seisten varsin pitkään ennen kuin pääsimme rajaviranomaisten luo. Varsinainen paluu jenkkeihin oli kuitenkin helppo. Indian löytyi parkkipaikalta ja matka kohti Eagle Rideriä alkoi.




Eagle Riderillä jo aika monennen kerran.

Kun pääsimme La Cienega bulevardille, hyvin toiminut zumo sai jonkun hepulin ja yritti heittää minut pois oikealta tuntemaltani reitiltä. Pääsimme kuitenkin perille ja pyörän luovutus sujui taaskin rutiinilla. Taksi vei meidät sujuvasti samaan motelliin Sunset boulevardille.


VAROITUS!

Seuraava materiaali saattaa aiheuttaa herkemmille ja vaativimmille motoristeille näppylöitä, hilsettä, jalkasilsaa sekä savipuolta, sillä vuorossa on matka Los Angelesista Chicagoon AUTOLLA.

Peter Panin Route 66 ryhmä oli saapumassa L. A.han. Ryhmässä oli perhe, joka ajoi reitin autolla seuraten motoristeja. Auto oli vuokrattu HD of Chicagolta ja se piti palauttaa Chicagoon. Petteri kyseli netissä vapaaehtoista auton palauttajaa. Koska meillä Marjatan kanssa ei ollut muutakaan tekemistä, ehdotin meitä kuskiksi. Ehdotus sai vastakaikua.

Olimme sitten Routelaisten hotellilla odottelemassa kun porukka saapui harrikoineen ja 14 hengen Chevy Vaneineen. Tutustuimme autoon ja yhteisen päivällisen jälkeen lähdimme kahdestaan ajamaan Sunset Boulevardille, jonne pääsimmekin koska zumo ei temppuillut. Auto oli järkyttävän pitkä. Jousitus oli amerikkalaiseen tapaan pehmeä. Oli aivan kuin olisi istunut kiikkutuolissa.









Tällaisella rotiskolla sitten lähdettiin.

Aamulla lähdimme jo pimeällä ajamaan kohti Chicagoa. Meillä ei edelleenkään ollut kiire joten päätimme että ajelemme pitkin Amerikkaa vähän ”koukaten.”. Auringon noustessa olimme jo matkalla Barstowiin joka tuli tutuksi jo oman Route 66:sen aikana. Auton kyljissä luki suurin kirjaimin: Harley Davidson of Chicago. Lisäksi sivu- ja takaovissa oli suuret HD logot. Ei ollut ihme että Barstowissa olevat lukuisat motoristit tervehtivät meitä iloisesti. Pian olimme taas erämaassa. Edellinen kaveri ei ollut saanut ilmastointia päälle, mutta jostakin syystä onnistuin siinä. Matka taittui hienosti. Erämaa oli omalla tavallaan komea ja auton ikkunasta oli toisenlainen näkymä kuin moottoripyörästä.
 
Ennen Las Vegasia tankkasin ensimmäisen kerran ja silloin rupesi ottamaan koteloon. Tankkiin vievän putken halkaisija on liian kapea liian syvälle. Tarkoittaa sitä että bensa ei pääse vapaasti tankkiin vaan pullahtaa takaisin katkaisten pistoolin syötön.
Edellinen kuski ei ollut maininnut asiasta mitään joten ihmettelin enkö osaa autoa tankata. Laitoin Peterin matkanjohtajalle Mika Pyyppöselle tekstarin, johon sain anteeksipyytävän vastauksen ja selityksen heillä olleen saman ongelman. Jouduin taistelemaan pistoolin kanssa joka tankkauksen aikana ja se otti aikaa vaikka kiire ei ollutkaan.












The Strip Las Vegas

Saavuimme Las Vegasiin. Ajoimme komeasti Stripin läpi ja kävimme tutulla Fremont Streetillä, jonne ei kuitenkaan voitu jäädä, kun en saanut Visalla maksettua parkkipaikkaa.






Hooverin padon lähellä. Emme viitsineet ajaa padon yli.







Matkareittimme seurasi tässä vaiheessa Route 66 ta. Ajoimme kuitenkin isommilla teillä. Gallupissa pysähdyimme kiroillen tankkaamaan. Seligmanissa muistelimme menneitä ja Kingsmanissa ei nähty yhtään aasia vaikka niitä piti olla kaupungissa vaikka kuinka paljon.




El Rancho Tuttu hotelli Route 66 lta.
 


Halpaa bensaa Arizonassa, ja vieläkin vähän halpenee……





Matka jatkui ja tarkoitukseni oli yöpyä Flagstaffissa. Siellä oli kuitenkin joku festivaali tai sellainen ja kaikki intialaisten motellit oli varattu. Yhdessä motellissa olisi ollut tilaa, mutta intialainen pyysi huoneesta 150 taalaa joten matka jatkui. Ajoimme sitten Winslow:iin jossa amerikkalainen motellinpitäjä sai meistä yövieraita 75 taalan hintaan.













Albuquerque Uudessa Meksikossa ohitettiin suosiolla ja seuraava yö vietettiin El Pasossa Texasissa, josta ajoimme pikkuteitä San Antonion kautta Corpus Christiin eli Pyhään ruumiiseen Meksikon lahden rannalla. Odotin kaupungilta paljon, mutta se paljastui hiljaiseksi ja uneliaaksi ainakin keskustastaan. Kaupungissa oli kyllä rantakorttelit, mutta ne sijaitsivat niin kaukana hotellistamme, ettemme viitsineet ajella taksilla.



 
Mainittakoon että Texasissa bensa maksoi jopa alle 2 taalaa gallona etenkin kaupunkipaikoissa kun Kaliforniassa hinta oli useimmiten yli 3 taalaa/gallona.





[





Matka jatkui seuraten Meksikon lahden rannalla olevia pieniä teitä. Seuraavaksi yövyimme merimiesajoilta tutussa Houstonissa, joka oli paljon isompi kuin muistin.









Battleship "Texas"
 
Aamupalan jälkeen vierailin 1912 valmistuneessa taistelulaiva ”Texas”issa joka makasi museoituna San Jacinto joen suistossa kaupungin eteläpuolella. Vapaaehtoiset eläköityneet laivaston kaverit maalailivat ja skrapasivat tätä molemmissa maailmansodissa palvellutta veteraania.
Alus oli ikäisekseen hyvässä kunnossa, joskin vedenalaiset osat alkoivat olla infon mukaan pahoin ruostuneita ja uusimisen tarpeessa. Taaloja vaan pitäisi olla.
Joku voi kysellä kiinnostusta näihin sotakoneisiin. Ne ovat mielenkiintoisia paikkoja sekä historiaa, eikä tällaisia aluksia ole juurikaan museoituna missään muualla maailmassa.







Texas vaihtui Louisianaksi.










Aloimme olla suurella suoalueella jota betonipilareilla kulkeva tie halkaisi. Vettä oli tien molemmin puolin. Pelikaanit lentelivät kita auki ja leukapussit kaloja täynnä. Alligaattorit lepäilivät pienillä saarekkeilla apaattisen näköisinä. Ohitimme Lake Charlesin ja pian olimme Lafayettessa josta käännyimme kaakkoon tarkoituksena tulla New Orleansiin etelän kautta.








Saavuimme Missisippin suistoon jossa maisema jatkui samanlaisena soisena alueena melkein New Orleansiin saakka.




Olin varannut hotellin French Quarterin laitamilta ja zumo vei meidät helposti hotellille. Nyt alkoi loma. Auto oli turvassa hotellin lukitulla parkkialueella. Bourbon Streetille oli 10 minuutin kävelymatka. Siellä ei ollut mikään muuttunut. Koska oli lämmin sää, porukkaa oli liikkeellä vaikka oli jo lokakuu.
Hotellin hintaan kuului aamiainen. Se oli muuten tyypillinen jenkkiaamiainen, mutta ensimmäisen kerran tarjolla oli juustoa joka oli Cheddar tyyppistä ja varsin hyvää paahtoleivän päällä.

Teimme autolenkin keskustassa. Se oli pieni virhe. Koska auto oli varsin pitkä, oli stressaava ajella kapeilla kujilla ja olihan tuota leveyttäkin autolla ihan kiitettävästi. Onneksi mitään ei tapahtunut ja pääsimme hotelliin kunnialla. Jatkoimme sitten jalan Bourbon Streetille ja kuuntelimme jatsia olutta ja siideriä siemaillen.

Sunnuntaiaamu valkeni ja oli aika lähteä kohti Chicagoa. Aamiaisella oli pyhäpäivän kunniaksi jopa Briejuustoa, jota viiltelimme leivän päälle henkilökunnan mulkoilusta huolimatta. Pienten harhakierrosten jälkeen pääsimme Baton Rougen tielle ja matka kohti pohjoista alkoi.
 



Suomaisema vaihtui tasangoksi ja Missisippiin päästyämme alkoi kumpuileva ja metsäinen seutu jota oli miellyttävä ajaa.







Missisippi vaihtui Tennesseeksi jaMemphisissä majoituimme tuttuun motelliin Elvis Presley Boulevardilla aivan vastapäätä Gracelandia.
Motellin aamiainen oli olematon joten päätimme hakea lähtöaamuksi leivän päälle jotain höystöä. Lähdimme autolla Memphisin keskustaan tarkoituksena tutustua Rock and Roll & Soul museoon. Maksullinen parkkipaikka museon lähellä löytyi helposti.




Museokamaa Memhisissä. Kuvassa myös vanha miksauspöytä.

Museo sijaitsee aivan Memphisin ydinkeskustassa ja pääkatu Beale Street on aivan museon lähellä. Museo osoittautui siinä mielessä pettymykseksi koska se oli niin pieni. Kävelimme sen läpi n. varttitunnissa.
Seuraavaksi kävimme Sam Phillipsin Sun Studiossa. Rock museolta oli Studiolle ilmainen edestakainen kuljetus.

Valitettavasti seuraava opastettu kierros Studiolla alkoi niin myöhään että kävimme ainoastaan studion kuppilassa jossa oli kuitenkin komea valokuvakokoelma Studion tulevista tähdistä. Eräässä kuvassa poseerasivat Elvis, Johnny Cash ja Jerry Lee Lewis yhdessä. Otsikkona oli: Miljoonan dollarin porukka, tai jotakin siihen suuntaan.







Siirryimme kuljetuksella takaisin Museolle jossa selvisi, että olisimme päässeet hotellimme vierestä museolle ja takaisin samanlaisella kuljetuksella. Nyt otti koteloon, sillä olin ennen keskustaan lähtöä kysynyt mustalta naiselta receptionissa kuinka keskustaan pääsee? Vastaus oli:” Omalla autolla tai taksilla.” Ilman rasismia olen jenkeissä huomannut, että mustat eivät juuri ole avuliaita valkoisia kohtaan. On se kieltämättä ymmärrettävää historian valossa, mutta palveluammatissa se on huono piirre.








 
No. Siirryimme Beale Streetille joka oli pienehkö kadunpätkä täynnä musiikkikuppiloita ja suveniirikauppoja. Kävimme kuuntelemassa bluesia eräässä ulkoilmakuppilassa jossa varoitettiin irlantilaisista vuohista. En ymmärtänyt vitsiä, mutta yhdelle seinustalle oli rakennettu leikkimökkityyppinen puurakennus. Siellä näkyikin näitä vuohia jotka olkia syöden määkivät, nähtävästi iiriksi bändin tahtiin.

Ajoimme takaisin motellille koukaten huoltoasemalla josta pizzan lisäksi ostimme juustoa ja kinkkua sekä tietenkin olutta ja sidukkaa. Loppuillan vietimme uima-altaalla olutta ja pizzaa nauttien.

Aamulla kostimme hotellille mustan naisen infon, tai sen puutteen anastamalla evääksi paahtoleipiä jotka kuorrutimme kinkulla ja juustolla. Kun edellisen kerran kävimme täällä, Gracelandin HD myymälä oli kiinni emmekä saaneet HD Memphis t-paitoja. Nyt saimme korjattua asian. Myös kulkuvälineemme herätti ansaittua huomiota paikalla.

Matkan viimeinen osuus n. 700 km alkoi. Maisema muuttui tutuksi preeriamaiseksi tasangoksi jota pellot ja pikkukaupungit pilkuttivat.







Siirryimme varastettuja leipiä syöden Tennesseestä Missouriin, ohitimme St. Louisin ja Springfieldin jo Illinoisin puolella. ja illan koittaessa alkoivat Chicagon kyltit näkyä tien varrella.




Olimme päivän etuajassa varaamastani keskustahotellista joten tarkoitus oli yöpyä yksi yö jossakin motellissa. Kuten meille aina käy, juuri silloin kun motellia tarvitsee, sitä ei löydy. Laitoin zumoon motellihaun päälle ja kuinka ollakaan, lähin motelli löytyi Indianan puolelta, käsittämätöntä. No yksi yö menee Indianassakin.




Aamulla ajelimme Chicagon keskustaan zumon ohjaamana. Ydinkeskustassa onkin paljon tunneleita jotka sitten saivat zumon hulluksi. Kiepuimme ympäriinsä seuraten vaihtuvia ohjeita. Tiesin välillä että olemme oikeassa paikassa, mutta kone käski tehdä jotakin muuta. Lopuksi onnistuimme pääsemään hotelliin. Veimme tavarat huoneeseen ja lähdimme palauttamaan Autoa HD:of Chicagoon. Nyt zumo pelasi kuin enkeli ja firma löytyi helposti. Palautus sujui hyvin ja taksi vei meidät takaisin hotellille.

Marjatta oli saanut tarpeekseen kameroiden raahaamisesta ja kuvaamisesta, joten sovimme ettei Chicagossa tarvitse kuvailla. Alkaa olla kaikki paikat täynnä kuvia ja t-paitoja.

Tutustuimme Chicagon keskustaan kävellen. Emme syttyneet kaupunkiin. Alueella oli lukuisia valtavia tavarataloja merkkivaatteineen. Kävimme Michiganjärven rannalla olevassa Navy Pierissä, jonka piti olla hieno illanviettopaikka. Alue oli iso, mutta emme löytäneet sieltä mitään kiinnostavaa.

Kotiinlähtöpäivä koitti viimein. Kun tein lähtöselvitystä, kysyin miksei melko kalliissa huoneessamme ollut jääkaappia, mustan miehen selitys oli että pyytämällä olisimme sellaisen saaneet. No, täytyypä muistaa seuraavalla kerralla. Joutuukohan sen itse kantamaan huoneeseen?

Finnair toi meidät sujuvasti suoraan Helsinkiin ja yksi matka oli taas takana.

Reissu oli hieno ja mielenkiintoinen. Indian pelasi hienosti ja oli mielestäni hyvä ajaa. Marjatta ei kuitenkaan ollut tyytyväinen takaistuimeen vaikka se oli massiivinen ja sissybar oli korkea. Indianin ääni oli isolle pyörälle”pliisu” Vaikka itselläni on HD:ssä vakioputket niin kyllä nekin äänet vievät voiton Indianista. Lisäksi jotkut valittivat että koneesta kuuluu kilinää. Itse en sellaista kuullut. Vaihteet olivat kylminä aamuina jäykät. Jäykkyys poistui koneen lämmettyä. Pyörissä ei myöskään ollut minkäänlaista vikaa tai häiriötä matkan aikana.

Kilometrejä kertyi pyörällä n. 5000 kpl jaTijuanan reissusta tuli n. 500 km lisää. Autoilun osuus oli n. 6000 km karkeasti. On sanottava että preeriaseutu on varsin yksitoikkoista maisemaa mutta se kuuluu Amerikassa asiaan jos haluaa ajella siellä pitempiä matkoja.

Kotka ja Marjatta
 
Kiitos, mukavahan näitä on lukea. Hyvä reissu on varmasti ollut, ja paljon nähtävää. Tarinasta näkyy myös kokemus jota tulee vain tekemällä!

Kaikkea hyvää!
 
Tuli luettua. Kiitokset vaivannäöstä. On se Ameriikan maa iso.
 
Pikaisen kuuklauksen perusteella Arcon sukellusvene:

"The Submarine In The Desert" was installed in July 2003 to show their support of the armed forces and because of the town's long association with the Navy and the nuclear fleet.

Ja paatti oli:
USS Hawkbill (SSN-666)
 
Sinun täytyy kirjautua sisään tai rekisteröityä voidaksesi kirjoittaaksesi täällä.
Back
Ylös