

The Golden Gate bridge
Seuraava etappi olikin San Francisco. Koska olimme ajaneet Golden Gate sillan yli jo muutaman kerran, sovimme Petterin kanssa että ajamme ominemme motellille joka sijaitsee Alameidassa San Franciscon lahden itäpuolella. Morjenstimme ryhmän ja lähdimme kohti Alameidaa.
Lake Tahoe sijaitseekin melko korkealla. Laskeuduimme alaspäin pitkin valtavia metsien reunustamia mäkiä. Ilma oli lämmin ja mieli raikas. Ohitimme osavaltion ruuhkaisen pääkaupunki Sacramenton suosiolla ja Friscoon osoittavat kyltit opastivat meidät zumon lisäksi oikealle tielle. Liikenne San Franciscoon oli varsin runsasta ja juutuimme muutaman kerran aivan kävelyvauhtiin, mutta koska ei ollut kiirettä, se ei haitannut.
Pian Friscon tuttu silhuetti siinteli oikealla puolellamme kun Oaklandin puolella ajelimme kohti Alameidaa. Motelli löytyi helposti ja saimme asuttavaksemme oikein kaksion. Hain lähikaupasta laatikon Coronaa ja rupesimme odottelemaan ryhmää. Alkoi jo tulla pimeää eikä ketään näkynyt.
Sitten kuului tuttua kieltä, mutta ei tuttua ääntä. Suomalainen turistiporukka asusteli samassa motellissa. Juttuahan syntyi heidän kanssaan. He olivat myös olleet ”äimän käkinä” kun olivat nähneet Marjatan Suomen lipulla varustetun kypärän receptionissa.
Ryhmäämme ei vaan kuulunut ja aloimme olla huolissamme, mutta sitten alkoi pärinä ja väsyneitä ryhmäläisiä rupesi kerääntymään Corona-laatikon ääreen. Porukka oli ollut vähän eksyksissä, mutta nyt oli kaikki hyvin. Golden Gate oli ylitetty, joskin pimeässä.




Seuraavana päivänä oli vuorossa Alcatraz, tuo maailman tunnetuin vankila. Olimme Marjatan kanssa sielläkin käyneet, joten päätimme että keskitymme vankilan sijasta kevyeen juopotteluun ja syöpöttelyyn. Alameidasta pääsi parhaiten keskustaan vesitse. Taksi vei meidät rantaan ja pian olimmekin Embarcaderolla, San Franciscon vanhan sataman alueella. Ilma oli lämmin ja meitä turisteja runsain mitoin ihmettelemässä kaupungin näkymiä.

San Franciscon kuuluisat merileijonat. Haisevat edelleen pahalle.


Kotimatkalla motellille Alameidaan























































