-
Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.
Kotkan ja Marjatan Etelä Amerikan reissu 2018
- Keskustelun aloittaja kotka
- Aloituspäivä
Kotkan ja Marjatan Etelä Amerikan reissu 2018
Sateinen ja koleahko kesä jäi taakse samalla kun Alaskan reissusta toivuttiin. Muutamat kotimaan harrikka tapahtumat värittivät loppukesää ja alkusyksyä. Jotain kuitenkin jäi puuttumaan ja Peter Panin sivuille siirryttyäni Chilen ja Argentiinan HD pioneerimatka alkoi kiinnostaa ja rupesin selvittelemään käytännön asioita, lähinnä pankinjohtajan kynnysmaton puremista nöyränä. Saatuani Marjatan vakuuttuneeksi homman järjettömyydestä, otin yhteyden Petteriin ja ilmoitin että jos HD Heritage kaatumaraudoilla löytyy, saatamme jatkaa riisin ja tonnikalan syöntiä vielä yhden vuoden. Heritage löytyi ja kuten sanassa sanotaan: ”akka tieltä kääntyy”, varasin meille tuon varsin kiehtovalta vaikuttavan matkan.
Etelä Amerikka, tuo kenraalien, vallankumousten ja jalkapallon värikäs maanosa lukuisine valtioineen on kiehtonut mielikuvitustani pikkupojasta asti. Kotkalaisena muistan Suomen-etelä Amerikan Linjan harmaat mutta niin kaunisprofiiliset laivat jotka makasivat ”miljoonamöljässä” lastaamassa suomalaisia tuotteita Brasiliaan, Argentiinaan ja Uruguayhyn. Moni kaveri alkoi merimiesuransa, pitkän tai lyhyen noissa aluksissa. Itse en AL: llä seilannut. Vasa Shippingin MS GRACIAN kanssa kävin kaksi kertaa -60 luvun loppupuolella Rio de Janeirossa ja Santoksessa sekä monessa muussa Brasilian eksoottisessa satamassa. Valitettavasti varusmiespalvelu keskeytti nuo värikkäät ja kiehtovat retket. Vähän poikettiin asiasta, mutta toivottavasti se ei haittaa.
Matkan varmistuttua, tilasin lentoliput netistä ja kaikki tuntuikin toimivan hienosti. Peter Panin toimistossa tapasimme osan matkakumppaneistamme ja hahmottelimme tulevan matkamme yksityiskohtia. Koska matka oli ns. pioneerimatka, kysymyksiä sateli tulevalle oppaallemme Peltomaan Pekalle. Etenkin pukeutumiskysymys oli tärkeä ja sen Pekka ratkaisi ilmoittamalla: ”Ottakaa uimahousut mukaan!” Lisäksi selvisi että yksi pariskunta lähtisi mukaan autolla joten matkalaukkuongelma ratkeaisi samalla. Joulu kului rauhallisesti riisipuuroa tankaten ja lumitöitä kaihtaen. Uutena Vuotena herkuteltiin oman pyöräkerhon tarjoamalla kiusauksella ja tietenkin oluella. Tammikuu sujui sutjakkaasti ja kuun viimeinen päivä olimme H:ki Vantaan lentoasemalla.
Pakolliset pönötykset Karhulassa
https://imgur.com/xKIGwiO
https://i.imgur.com/xKIGwiO.jpg
Homma lähti heti alussa sitten piele
en. Olin tehnyt lähtöselvityksen netissä Finnairin sivuilla Helsingistä A:damiin ja sieltä Madridiin. Viimeisen etapin Madridista Santiago de Chileen tein Iberian sivuilla. Kaikki toimi, ainakin koneen mukaan.
Kun saimme boardingpassit, tyttö ilmoitti ettei voi antaa passeja kun Amsterdamiin. Siellä joutuisimme hakemaan uudet passit Madridiin Iberian tiskiltä. Olin sen verran jo Chilen lumoissa etten ajatellut asiaa enempää. No. Vaihtoaika A:damissa oli vain 55 minuuttia. Lisäksi kone lähti H:gistä 20 min. myöhässä. Nyt alkoi viluttaa, Finnairin lentoemot eivät tienneet Iberian tiskin sijainnista mitään ja muutenkin vaikutti tilanne sekavalta. Ryntäsimme ensimmäisinä koneesta, eihän mitään tiskiä näkynyt lähimaillakaan. Kun tiski löytyi, Iberian tytöt sanoivat että eikä mitä! painukaa Finnairin tiskille. No onneksi saimme lähtöportin numeron ja 2 minuuttia ennen Madridin koneen lähtöaikaa olimme oikealla portilla, mutta ilman boarding- passeja. Ei niistä mitään apua olisi ollutkaan sillä koneen ovet olivat kiinni emmekä päässeet koneeseen. Otti todella koteloon. Nyt piti koota itsensä eikä ruveta esim. ryyppäämään. Kyselimme useilta erilaisiin virkapukuihin sonnustautuneilta ihmisiltä Finnairin tiskiä. Jokainen neuvoi meitä vähän miten sattui, halusivat vaan päästä eroon meistä.
Viimein löytyi tiski joka myi ”cheap tickets” halpoja lippuja ja tiskillä oli myös Finnairin logo. Halpoja lippuja Finnairilta? Kerroin tilanteemme tiskin takana istuvalle itämaiselle tytölle joka kärsivällisesti kuunteli vuodatukseni. Sain häneltä Finnairin paikallisen numeron. Pian kännykästäni kuuluikin sujuvasti englanniksi: ”Finnair.” Nyt homma rupesi sujumaan. Hän oli tietoinen tilanteestamme. Vieressä oli myös KLM:n tiski ja saimme kehotuksen mennä sinne. Uudet liput olivat jo odottamassa meitä. Näin kävikin ja tunnin päästä istuimme koneessa tyytyväisinä, joskin järkyttävä ravaaminen pitkin A:damin kenttää persjaloillamme aiheutti nestehukkaa sekä luonnollisen janon jota lentoemännät parhaansa mukaan pyrkivät minimoimaan. Koneemme ohitti Madridin ”lennossa”. Sitä vastoin koukkasimme Buenos Airesin kautta. Koska kone tankattiin Boniksessa, jouduimme pois koneesta. Heitin salaa viimeiset eväsleivät ja lämpimässä kassissa muhineet banaanit roskikseen. Jouduimme tietenkin uuteen turvatarkastukseen jonka jälkeen matka jatkui.
Pikakalja Boniksessa
Näin se matka etenee…..
Saavuimme Santiago de Chileen joka otti meidät vastaan kauniin kesäisessä säässä. Maahantulo sujui hienosti siihen saakka kunnes virkapukuinen nainen lähestyi meitä koiran kanssa. Rakki perkele rupesi pyörimään ympärillämme, inisi ja tuhisi innoissaan kalistellen kuolaisia hampaitaan. Nyt vihloi kovasti. Huumekoira? Tähän ikään en ole huumeita ottanut enkä ota. Nainen käski nostaa kassimme pöydälle, vetäisi niiden ympäri punaisen teipin ja lähetti läpivalaisuun. ”Taisi moottoripyöräily muuttua maantienteoksi:” Oliko joku päässyt sujauttamaan mömmönsä kasseihimme? Läpivalaisun jälkeen tuimailmeinen mies katkaisi punaisen teipin ja kysyi:” Onko kasseissa ollut hedelmiä?” Kerroin että Boniksessa syötiin viimeiset. ”Bueno:” sanoi mies. Kaikki hyvin. Kassit ainoastaan tuoksuivat hedelmille ja hurtta olikin ”hedelmäkoira” eikä huumekuriireita kyttäävä lajikumppani. Kyseessä oli siis kaikissa lämpimissä maissa oleva tuoreiden hedelmien ja kasvien aivan looginen tuontikielto joilla pyritään suojautumaan kasvitaudeilta.
Helpotus oli varsin lyhytaikainen. Matkalaukkujamme ei löytynyt mistään. Painoin tekemään ilmoituksen ja nyt jouduin taas käyttämään työväenopistoespanjaani. Sain sinisen lapun jossa oli tapaukseni koodinumero sekä yhteystiedot. Varsin kevyin varustein siirryimme taksiin joka vei meidät sujuvasti ydinkeskustassa sijaitsevaan hotelliimme.
Matkalla Santiago de Chileen lämpimässä säässä
Sateinen ja koleahko kesä jäi taakse samalla kun Alaskan reissusta toivuttiin. Muutamat kotimaan harrikka tapahtumat värittivät loppukesää ja alkusyksyä. Jotain kuitenkin jäi puuttumaan ja Peter Panin sivuille siirryttyäni Chilen ja Argentiinan HD pioneerimatka alkoi kiinnostaa ja rupesin selvittelemään käytännön asioita, lähinnä pankinjohtajan kynnysmaton puremista nöyränä. Saatuani Marjatan vakuuttuneeksi homman järjettömyydestä, otin yhteyden Petteriin ja ilmoitin että jos HD Heritage kaatumaraudoilla löytyy, saatamme jatkaa riisin ja tonnikalan syöntiä vielä yhden vuoden. Heritage löytyi ja kuten sanassa sanotaan: ”akka tieltä kääntyy”, varasin meille tuon varsin kiehtovalta vaikuttavan matkan.
Etelä Amerikka, tuo kenraalien, vallankumousten ja jalkapallon värikäs maanosa lukuisine valtioineen on kiehtonut mielikuvitustani pikkupojasta asti. Kotkalaisena muistan Suomen-etelä Amerikan Linjan harmaat mutta niin kaunisprofiiliset laivat jotka makasivat ”miljoonamöljässä” lastaamassa suomalaisia tuotteita Brasiliaan, Argentiinaan ja Uruguayhyn. Moni kaveri alkoi merimiesuransa, pitkän tai lyhyen noissa aluksissa. Itse en AL: llä seilannut. Vasa Shippingin MS GRACIAN kanssa kävin kaksi kertaa -60 luvun loppupuolella Rio de Janeirossa ja Santoksessa sekä monessa muussa Brasilian eksoottisessa satamassa. Valitettavasti varusmiespalvelu keskeytti nuo värikkäät ja kiehtovat retket. Vähän poikettiin asiasta, mutta toivottavasti se ei haittaa.
Matkan varmistuttua, tilasin lentoliput netistä ja kaikki tuntuikin toimivan hienosti. Peter Panin toimistossa tapasimme osan matkakumppaneistamme ja hahmottelimme tulevan matkamme yksityiskohtia. Koska matka oli ns. pioneerimatka, kysymyksiä sateli tulevalle oppaallemme Peltomaan Pekalle. Etenkin pukeutumiskysymys oli tärkeä ja sen Pekka ratkaisi ilmoittamalla: ”Ottakaa uimahousut mukaan!” Lisäksi selvisi että yksi pariskunta lähtisi mukaan autolla joten matkalaukkuongelma ratkeaisi samalla. Joulu kului rauhallisesti riisipuuroa tankaten ja lumitöitä kaihtaen. Uutena Vuotena herkuteltiin oman pyöräkerhon tarjoamalla kiusauksella ja tietenkin oluella. Tammikuu sujui sutjakkaasti ja kuun viimeinen päivä olimme H:ki Vantaan lentoasemalla.
Pakolliset pönötykset Karhulassa
https://imgur.com/xKIGwiO
https://i.imgur.com/xKIGwiO.jpg
Homma lähti heti alussa sitten piele
en. Olin tehnyt lähtöselvityksen netissä Finnairin sivuilla Helsingistä A:damiin ja sieltä Madridiin. Viimeisen etapin Madridista Santiago de Chileen tein Iberian sivuilla. Kaikki toimi, ainakin koneen mukaan.
Kun saimme boardingpassit, tyttö ilmoitti ettei voi antaa passeja kun Amsterdamiin. Siellä joutuisimme hakemaan uudet passit Madridiin Iberian tiskiltä. Olin sen verran jo Chilen lumoissa etten ajatellut asiaa enempää. No. Vaihtoaika A:damissa oli vain 55 minuuttia. Lisäksi kone lähti H:gistä 20 min. myöhässä. Nyt alkoi viluttaa, Finnairin lentoemot eivät tienneet Iberian tiskin sijainnista mitään ja muutenkin vaikutti tilanne sekavalta. Ryntäsimme ensimmäisinä koneesta, eihän mitään tiskiä näkynyt lähimaillakaan. Kun tiski löytyi, Iberian tytöt sanoivat että eikä mitä! painukaa Finnairin tiskille. No onneksi saimme lähtöportin numeron ja 2 minuuttia ennen Madridin koneen lähtöaikaa olimme oikealla portilla, mutta ilman boarding- passeja. Ei niistä mitään apua olisi ollutkaan sillä koneen ovet olivat kiinni emmekä päässeet koneeseen. Otti todella koteloon. Nyt piti koota itsensä eikä ruveta esim. ryyppäämään. Kyselimme useilta erilaisiin virkapukuihin sonnustautuneilta ihmisiltä Finnairin tiskiä. Jokainen neuvoi meitä vähän miten sattui, halusivat vaan päästä eroon meistä.
Viimein löytyi tiski joka myi ”cheap tickets” halpoja lippuja ja tiskillä oli myös Finnairin logo. Halpoja lippuja Finnairilta? Kerroin tilanteemme tiskin takana istuvalle itämaiselle tytölle joka kärsivällisesti kuunteli vuodatukseni. Sain häneltä Finnairin paikallisen numeron. Pian kännykästäni kuuluikin sujuvasti englanniksi: ”Finnair.” Nyt homma rupesi sujumaan. Hän oli tietoinen tilanteestamme. Vieressä oli myös KLM:n tiski ja saimme kehotuksen mennä sinne. Uudet liput olivat jo odottamassa meitä. Näin kävikin ja tunnin päästä istuimme koneessa tyytyväisinä, joskin järkyttävä ravaaminen pitkin A:damin kenttää persjaloillamme aiheutti nestehukkaa sekä luonnollisen janon jota lentoemännät parhaansa mukaan pyrkivät minimoimaan. Koneemme ohitti Madridin ”lennossa”. Sitä vastoin koukkasimme Buenos Airesin kautta. Koska kone tankattiin Boniksessa, jouduimme pois koneesta. Heitin salaa viimeiset eväsleivät ja lämpimässä kassissa muhineet banaanit roskikseen. Jouduimme tietenkin uuteen turvatarkastukseen jonka jälkeen matka jatkui.
Pikakalja Boniksessa
Näin se matka etenee…..
Saavuimme Santiago de Chileen joka otti meidät vastaan kauniin kesäisessä säässä. Maahantulo sujui hienosti siihen saakka kunnes virkapukuinen nainen lähestyi meitä koiran kanssa. Rakki perkele rupesi pyörimään ympärillämme, inisi ja tuhisi innoissaan kalistellen kuolaisia hampaitaan. Nyt vihloi kovasti. Huumekoira? Tähän ikään en ole huumeita ottanut enkä ota. Nainen käski nostaa kassimme pöydälle, vetäisi niiden ympäri punaisen teipin ja lähetti läpivalaisuun. ”Taisi moottoripyöräily muuttua maantienteoksi:” Oliko joku päässyt sujauttamaan mömmönsä kasseihimme? Läpivalaisun jälkeen tuimailmeinen mies katkaisi punaisen teipin ja kysyi:” Onko kasseissa ollut hedelmiä?” Kerroin että Boniksessa syötiin viimeiset. ”Bueno:” sanoi mies. Kaikki hyvin. Kassit ainoastaan tuoksuivat hedelmille ja hurtta olikin ”hedelmäkoira” eikä huumekuriireita kyttäävä lajikumppani. Kyseessä oli siis kaikissa lämpimissä maissa oleva tuoreiden hedelmien ja kasvien aivan looginen tuontikielto joilla pyritään suojautumaan kasvitaudeilta.
Helpotus oli varsin lyhytaikainen. Matkalaukkujamme ei löytynyt mistään. Painoin tekemään ilmoituksen ja nyt jouduin taas käyttämään työväenopistoespanjaani. Sain sinisen lapun jossa oli tapaukseni koodinumero sekä yhteystiedot. Varsin kevyin varustein siirryimme taksiin joka vei meidät sujuvasti ydinkeskustassa sijaitsevaan hotelliimme.
Matkalla Santiago de Chileen lämpimässä säässä
Osa ryhmäläisistä oli jo saapunut, mutta ketään ei näkynyt joten sisäänklaarauksen jälkeen siirryimme läheiselle katuterassille nauttimaan lämmöstä ja tämän eksoottisen kaupungin tunnelmasta. Ihmisvilinä oli melkoinen. Pääosin tummatukkaiset olivat selvästi enemmistönä, mutta selvästi arjalaisvaikutteita omaavia kulkijoita oli runsaasti eivätkä he vaikuttaneet turisteilta.
Chileläinen ”Austral” olut maistui miellyttävältä pitkän lentomatkan turruttamissa kurkuissamme. Oluen temperointi oli myös erinomainen. Eipä aikaakaan kun havaitsin muita vaeltajia päätä pitemmän pariskunnan lähestyvän terassiamme. Tapasimme ensimmäiset ryhmäläiset Pekan ja Helenan jotka olivat saapuneet jo edellisenä päivänä. Jälleennäkeminen oli lämmin ja saimme pikaopastuksen lähialueesta.
Pekka ja Helena Huttunen Lappeenrannasta Santiagon auringossa.
Mainittakoon jo tässä vaiheessa että monen matkajutun ”muistihirviönä” mukanani on ollut sanelukone, joka tietenkin oli kadonneessa matkalaukussani. Matkakertomus jatkuu nyt siis pelkästään hapertuneen muistini varassa, joten en vastaa virheistä, väärin muistamisesta, läpiä päähän puhumisista tai muista sekavuuksista teksteissä.
Hauskaa näyttää olevan
Teimme vielä pienen tutustumiskierroksen lähiympäristössä jonka jälkeen siirryimme hotelliin johon oli jo muukin porukka saapunut Eeroa lukuun ottamatta. Pekka piti pienen tervetuliaispuheen jonka jälkeen kävimme iltapalalla ja sitten uni maittoi.
Hotellin aamiainen oli kohtalainen, joskin ryhmämme valloitti koko ruokasalin jolloin hieman myöhemmin tulleet itämaiset vieraat joutuivat happamannäköisinä odottelemaan vuoroaan.
Koska matkan pyöräosuus alkaisi vasta huomenna, päätimme tutustua Santiagoon ”Hop on Hop off” bussilla. Pian olimme ”Plaza del Armas” puiston vieressä olevassa toimistossa jossa maksun suoritettuamme saimme bussikyytiin oikeuttavat rannekkeet. Tuo Plaza de Armas tarkoittaa kaupungin keskuspuistoa tai –toria ja on yleinen nimi latinalaisen Amerikan kaupungeissa. Meksikossa sama paikka on Zocalo. Pian istuimme 2 kerroksisen bussin yläkerroksessa ja tutustuminen tähän kaukaiseen metropoliin alkoi. Keskusta oli täynnä vanhoja rakennuksia ja kirkkoja. Kaupunki oli yllättävän vihreä, bulevardit ja lukuisat puistot vuorottelivat hieman ränsistyneiden rakennusten reunustamina. Eräällä torilla näimme vilauksen mahtipontisesta sotilasparaatista. Oli ratsu, miekka, ja peitsimiestä vanhanaikaisissa värikkäissä uniformuissaan. Marssimusiikki pauhasi ja ratsut vikelsivät tahdissa.
Santiago de Chilen Plaza del Armas
Santiagon bisnesaluetta.
Etelä-Amerikan korkein rakennus
Matka jatkui loistavan sään vallitessa. Vilahtipa Nokian ja Rapalan mainoskyltit silmiemme editse. Keskusta oli aika sekaisin johtuen kaupungissa ajettavasta E-formula kisasta. Pääsimme kuitenkin rauhallisemmalle esikaupunkialueelle jossa suurlähetystöt ja varakkaiden chileläisten ”Villat” sijaitsivat.
Loikkasimme bussista koska seuraava kohde oli San Cristobal Hill. Kyseessä on kaupungin korkein kukkula jonka laella on Neitsyt Marian patsas, kappeleita, kirkkoja ja muuta roomalaiskatolista hapatusta. Kukkulan laelta on hulppeat näköalat kaupunkiin ja sen ympäristöön. Olimme onneksi törsänneet ja rannekkeemme oikeuttivat vuorelle pääsyyn. Vuoren laelle mentiin gondolihisseillä. Rannekkeiden ansiosta ohitimme jonottajat ja pian istuimme samanlaisissa kuplakopeissa kuin Kiinan muurille mentäessä. Ylhäällä oli todella hienot näkymät tähän 15 miljoonan asukkaan kaupunkiin.
Chileläinen ”Austral” olut maistui miellyttävältä pitkän lentomatkan turruttamissa kurkuissamme. Oluen temperointi oli myös erinomainen. Eipä aikaakaan kun havaitsin muita vaeltajia päätä pitemmän pariskunnan lähestyvän terassiamme. Tapasimme ensimmäiset ryhmäläiset Pekan ja Helenan jotka olivat saapuneet jo edellisenä päivänä. Jälleennäkeminen oli lämmin ja saimme pikaopastuksen lähialueesta.
Pekka ja Helena Huttunen Lappeenrannasta Santiagon auringossa.
Mainittakoon jo tässä vaiheessa että monen matkajutun ”muistihirviönä” mukanani on ollut sanelukone, joka tietenkin oli kadonneessa matkalaukussani. Matkakertomus jatkuu nyt siis pelkästään hapertuneen muistini varassa, joten en vastaa virheistä, väärin muistamisesta, läpiä päähän puhumisista tai muista sekavuuksista teksteissä.
Hauskaa näyttää olevan
Teimme vielä pienen tutustumiskierroksen lähiympäristössä jonka jälkeen siirryimme hotelliin johon oli jo muukin porukka saapunut Eeroa lukuun ottamatta. Pekka piti pienen tervetuliaispuheen jonka jälkeen kävimme iltapalalla ja sitten uni maittoi.
Hotellin aamiainen oli kohtalainen, joskin ryhmämme valloitti koko ruokasalin jolloin hieman myöhemmin tulleet itämaiset vieraat joutuivat happamannäköisinä odottelemaan vuoroaan.
Koska matkan pyöräosuus alkaisi vasta huomenna, päätimme tutustua Santiagoon ”Hop on Hop off” bussilla. Pian olimme ”Plaza del Armas” puiston vieressä olevassa toimistossa jossa maksun suoritettuamme saimme bussikyytiin oikeuttavat rannekkeet. Tuo Plaza de Armas tarkoittaa kaupungin keskuspuistoa tai –toria ja on yleinen nimi latinalaisen Amerikan kaupungeissa. Meksikossa sama paikka on Zocalo. Pian istuimme 2 kerroksisen bussin yläkerroksessa ja tutustuminen tähän kaukaiseen metropoliin alkoi. Keskusta oli täynnä vanhoja rakennuksia ja kirkkoja. Kaupunki oli yllättävän vihreä, bulevardit ja lukuisat puistot vuorottelivat hieman ränsistyneiden rakennusten reunustamina. Eräällä torilla näimme vilauksen mahtipontisesta sotilasparaatista. Oli ratsu, miekka, ja peitsimiestä vanhanaikaisissa värikkäissä uniformuissaan. Marssimusiikki pauhasi ja ratsut vikelsivät tahdissa.
Santiago de Chilen Plaza del Armas
Santiagon bisnesaluetta.
Etelä-Amerikan korkein rakennus
Matka jatkui loistavan sään vallitessa. Vilahtipa Nokian ja Rapalan mainoskyltit silmiemme editse. Keskusta oli aika sekaisin johtuen kaupungissa ajettavasta E-formula kisasta. Pääsimme kuitenkin rauhallisemmalle esikaupunkialueelle jossa suurlähetystöt ja varakkaiden chileläisten ”Villat” sijaitsivat.
Loikkasimme bussista koska seuraava kohde oli San Cristobal Hill. Kyseessä on kaupungin korkein kukkula jonka laella on Neitsyt Marian patsas, kappeleita, kirkkoja ja muuta roomalaiskatolista hapatusta. Kukkulan laelta on hulppeat näköalat kaupunkiin ja sen ympäristöön. Olimme onneksi törsänneet ja rannekkeemme oikeuttivat vuorelle pääsyyn. Vuoren laelle mentiin gondolihisseillä. Rannekkeiden ansiosta ohitimme jonottajat ja pian istuimme samanlaisissa kuplakopeissa kuin Kiinan muurille mentäessä. Ylhäällä oli todella hienot näkymät tähän 15 miljoonan asukkaan kaupunkiin.
Neitsyt Maria. Näitä on tässä maanosassa enemmän kuin Lenineitä Neukuissa aikanaan.
Hienot näkymät kukkulalta
Tässä se funiculare
Tuolta tultiin
Neitsyt Maria oli pian katsastettu ja pian olimme keksinnössä nimeltä ”funiculare” tämä italialaisvaikutteinen sana tarkoittaa kiskoilla vaijereiden avulla kulkevaa häkkyrää joka toi meidät nopeasti alas vuorelta markkina-alueelle jossa muun krääsän lisäksi näimme matkan ensimmäisen ja myös viimeiseksi osoittautuneen laaman.
Markku Kaukinen Turun seudulta ja tuo laama vai alpakkako lienee, voi se olla vikunjakin, joku veikkasi guanakoa.
Ryhmä siirtyi laaman vierestä sujuvasti läheiseen ravintolaan jossa nautimme kylmät juomat sekä chileläistä pizzaa.
Kiertomatka jatkui ja pian olimme keskustassa ja siirryimme hotelliin jossa Eero odotteli, Koska matkatavarat eivät tietenkään olleet saapuneet, koukkasimme taksilla HD Santiagossa, josta ostin itselleni ja Marjatalle uudet kypärät. Taisipa pari HD t-paitaakin eksyä mukaan.
Seuraavaksi valmistauduimme tulopäivälliselle. Päivällispaikaksi Pekka oli valinnut lähellä sijaitsevan baskiravintolan joka hoitikin ruoka- ja etenkin juomapuolen kiitettävästi. Ilta sujui mukavasti tutustumisen merkeissä ja selvästi aisti että jokaisella kutkutti huominen päivä.
Oppaamme Pekka Peltomaa Heinolasta naurattaa Marjattaa tuliaispäivällisellä.
Aamiaiselta myöhästyneet kiinalaiset olivat yhtä myrtseinä kuin eilenkin aamiaispöydässä, mutta se ei tahtiamme haitannut.
Pekka soitti LatAmille matkatavaroista jotka luvattiin lähettää ensimmäiseen etappiin Valparaisoon seuraavaksi aamuksi. Mainittakoon että autolla matkaan lähtevien Ilpon ja Guntan matkatavaroilla oli sama kohtalo kuin meilläkin.
Kahdella taksilla siirryimme pyörävuokraamoon jossa kadun varsi olikin jo täynnä kiiltäviä menopelejä. Harrikoiden lisäksi joukossa oli 2 Indiania ja yksi BMW. Starttasin tumman helmiäis-sinisen Heritagen. Pyörässä oli, piru vie, melkein suorat putket ja jytinä oli sitä luokkaa.
Kirsi tutustumassa Road Kingiin pyörävuokraamolla
Ensimmäinen tankkaus Santiago de Chilessä
Muodollisuudet olivat varsin sujuvat ja kun Pekka ja Ilpo saapuivat vuoratun huoltoauton kanssa, olimme valmiit Etelä Amerikan valloitukseen. Ilma oli varsin lämmin kun starttasimme ja ajoimme läheiselle huoltoasemalle. BMW:tä lukuunottamatta tankit olivat melkein tyhjät ja vuokraaja sanoi että palautus onnistuu myös vajaalla tankilla.
Tankkauksien jälkeen matka kohti Valparaisoa alkoi. Liikennettä oli Santiagon alueella runsaasti. Tiet olivat hyvässä kunnossa, kaistoja oli riittävästi eivätkä chileläiset juurikaan kiilailleet joten pääsimme nopeasti tielle 68. Tie oli erittäin hyvässä kunnossa vaikka se muuttuikin kaksikaistaiseksi. Maisema alkoi muuttua metsäiseksi, mutkaa pukkasi varsin kiitettävästi, mutta harrikoille sopivasti. Ilma oli lämmin, männyt tuoksuivat ja kaikki oli niin kuin pitikin.
Lähestyimme Valparaisoa ja matkanjohtajamme johdolla koukkasimme Viña del Mar nimisen naapurikaupungin kautta jolloin pääsimme loistavalle rantabulevardille. Tie kiemurteli aivan Tyynen Valtameren rannalla. Lukuisat hotellit ja ravintolat pursusivat turisteista jotka tervehtivät ryhmäämme iloisesti vilkutellen.
Valparaison lahti
Pian olimme Valparaison puolella ja sitten alkoikin kiipeäminen. Pekka oli valinnut majapaikkamme Playa Ancha nimisen kukkulan laelta. Ylämäki oli erittäin jyrkkä lukuisine mutkineen ja risteyksineen mutta Heritage jyskytteli ykkönen sisässä vääjäämättä kohti kukkulan lakea jossa hotellimme sijaitsi.
Ylöspäin hitaasti mutta varmasti
Pyörät saimme lukitulle parkkialueelle ja pian olimme kypäräkaljoilla. Hotelliin kuului terassi josta näkyi koko Valparaiso. Ilta-auringon lämmössä oli mukava turista ja kerrata ensimmäisen hienon ajopäivän vaiheita. Hotellia oli terassin lisäksi siunattu uima-altaalla, suomalaisella tynnyrisaunalla ja paljulla. Helena uskaltautui altaaseen ja pojat tinkasivat kuinka kauan kestää saunan lämpiäminen. Sauna-uho hiipui kuitenkin muutaman oluen jälkeen ja sitten siirryimme rantaravintolan rauhaan päivälliselle, joka olikin erinomainen viineineen päivineen. Päivällisen kruunasi loistava näky Valparaison lahdelle auringon laskiessa Tyyneen Valtamereen.
Vanhan Valparaison kujalla
Helena ja tynnyrisauna
[URL=http://s149.photobucket.com/user/kotka01/media/Chile%20Argentiina%202018/IMG_4131_preview_zpsmxqx0sf1.jpeg.html]
Hieno päivällinen Valparaisossa
Valparaiso ympäristöineen on maan toiseksi suurin kaupunki ja suurin satama. Satamalla on perinteitä jo purjelaiva-ajoista lähtien. Ennen ihmisen rantautumista maahan, runsaat kalavedet saivat kasvaa rauhassa. Ainoastaan rannikon linnut hyödynsivät kalavaroja. Luonnon tasapainon vallitessa lintujen määrä kasvoi ja kaloja syödessä muodostui myös linnunkakkaa. Vuosituhansien aikana tuo lopputuote eli guano kasvoi valtaviksi kerrostumisiksi maan rannikolle. Kun ihmiset sitten saapuivat alueelle ja koska mikään ei ole niin viisas kuin ihminen, paitsi tietenkin insinööri, huomattiin että tuo guano oli loistava lannoite. Maahan saapuneet eurooppalaiset alkoivat guanon louhimisen ja viennin johon sitten perustuikin maan nopea vaurastuminen. Guano eli hienommin Chilen Salpietari, tekikin kauppansa kunnes norjalaiset keksivät konstin valmistaa tuotetta kemiallisesti ja halavalla. Norjan Salpietari syrjäytti nopeasti Chileläisen alkuperäistuotteen ja maan oli keksittävä muita konsteja romuttuneen viennin korvaamiseksi.
Kauniin, mutta hieman viileän sään vallitessa pakkasimme pyörät hiljaisen kaupungin vielä uinuessa kunnes starttasin Heritageni. Lintuparvet lehahtivat lentoon, kulkukoirat rupesivat ulvomaan, kaduille pysäköityjen autojen hälytykset rupesivat uikuttamaan. Melkoinen kakofonia. Ainakin katu-uskottavuus pysyi kohdallaan.
Hiljainen Valparaiso aamulla.
Matka alkoi. Ykkösellä oli nyt ajettava kuten ylöspäinkin mennessä. Onneksi liikennettä ei ollut nimeksikään. Muutamat aamuvirkut kaupustelijat rikailivat myymälöitään päivän koitoksia varten. Pääsimme ulos kaupungista ja Pekan suunnittelema reitti vei meidät sisämaahan ja hienolle maisematielle jossa mutkat, laaksot ja kukkulat vuorottelivat ja ajaminen oli nautittavaa, joskin nilkkoja paleli koska jaloissani oli vain kesäkengät ja kesäsukat, eikä farkkujen lahkeetkaan lämmittäneet. Onneksi ongelma poistui ilman lämmettyä.
El Jecossa ollaan
Kylässä nimeltä El Yeco nautimme kevyen kenttä-aamiaisen. Täältä käännyimme takaisin rannikolle ja kaupunkiin nimeltä San Alfonso del Mar. Kaupunki on tavallinen turistirysä mutta sieltä löytyi maailman pisin uima-allas, pituudeltaan 1013 m. Jos tämä ei vielä riitä, altaalta on helppo loikata 50 metrin päässä alkavaan Tyyneen Valtamereen.
Tässä altaan alkupää
tässä Tyyni Valtameri
Kyllä se 66 tuossa näkyy, kun tarkkaan katsoo
Pönötyskuvien jälkeen matka jatkui ja olimme pian Chilen Route 66:lla. Ajelimme loistavassa säässä tätä kumpuilevaa ja hienoa tietä sisämaahan päin. Valitettavasti chileläiset eivät ole osanneet markkinoida noita legendaarisia numeroita joten emme saaneet kunnon kuvia 66:sesta. Kaikki loppuu aikanaan, niin myös Route 66. Siirryimme tielle numero 5 joka vei meidät Chilen viinialueella sijaitsevaan Talca nimiseen kaupunkiin jossa Eco hotelli sijoitti matkalaiset viihtyisiin huoneisiinsa. Lisäksi saimme varsin hyvän päivällisen joka kruunasi hienon ajopäivän.
Kypäräkaljalla Ecohotellissa, jossa hinnat eivät kuitenkaan olleet eco.
Viinimainokset ovat vallitsevia tällä alueella.
Hyvän aamiaisen jälkeen matka jatkui taas kauniissa säässä ja seuraava kohde oli Los Angeles. Vaikka olimmekin pioneerimatkalla, emme sentään Kaliforniassa. Em.pioneerihengessä poikkesimme Tyynen Meren rannalla sijaitsevassa Conceptionissa vakoilemassa, kannattaisiko sinne koukata seuraavalla matkalla. Tie meren rantaan oli taas erinomainen vaihdellen hyväkuntoisena metsien, vuoriston, laaksojen ja vehmaiden laidunmaiden läpi. Pysähdyimme välillä nauttimaan raikkaita juomia, valtavia hodareita sekä ei niin laadukkaita kahveja. Useimmissa paikoissa kahvina tarjottiin keitettyä vettä ja nescafea joko annospusseista tai sitten purkista. Ei taida Chile olla kahvimaa.
Saavuimme sitten Conceptioniin. Ilma pilvistyi ja meri rupesi tuoksumaan, tarkemmin sanoen haisemaan, sillä ohitimme kalasataman jossa keikkui kymmenittäin troolareita ja alueella sijaitsevat kalatehtaat lykkäsivät eltaantunutta kalan ja äyriäisten lemua ilmaan. Silmiä kirveli mutta pieni nuhanpoikanen kyllä säikähti lemua kadoten muihin sieraimiin.
Conception. Melkein samanlainen pytty kun on Kampin torilla Helsingissä.
Kaupunki oli pian nähty ja matka jatkui kohti Los Angelesia. Tievalinta oli edelleen huippuluokkaa. Vaihtelevat maisemat ja vähäinen liikenne kruunasivat loppumatkan. Joskin nilkkoja edelleen paleli.
Uteliaan ystävälliset chileläiset olivat kiinnostuneita matkamme vaiheista.
Tässä altaan alkupää
tässä Tyyni Valtameri
Kyllä se 66 tuossa näkyy, kun tarkkaan katsoo
Pönötyskuvien jälkeen matka jatkui ja olimme pian Chilen Route 66:lla. Ajelimme loistavassa säässä tätä kumpuilevaa ja hienoa tietä sisämaahan päin. Valitettavasti chileläiset eivät ole osanneet markkinoida noita legendaarisia numeroita joten emme saaneet kunnon kuvia 66:sesta. Kaikki loppuu aikanaan, niin myös Route 66. Siirryimme tielle numero 5 joka vei meidät Chilen viinialueella sijaitsevaan Talca nimiseen kaupunkiin jossa Eco hotelli sijoitti matkalaiset viihtyisiin huoneisiinsa. Lisäksi saimme varsin hyvän päivällisen joka kruunasi hienon ajopäivän.
Kypäräkaljalla Ecohotellissa, jossa hinnat eivät kuitenkaan olleet eco.
Viinimainokset ovat vallitsevia tällä alueella.
Hyvän aamiaisen jälkeen matka jatkui taas kauniissa säässä ja seuraava kohde oli Los Angeles. Vaikka olimmekin pioneerimatkalla, emme sentään Kaliforniassa. Em.pioneerihengessä poikkesimme Tyynen Meren rannalla sijaitsevassa Conceptionissa vakoilemassa, kannattaisiko sinne koukata seuraavalla matkalla. Tie meren rantaan oli taas erinomainen vaihdellen hyväkuntoisena metsien, vuoriston, laaksojen ja vehmaiden laidunmaiden läpi. Pysähdyimme välillä nauttimaan raikkaita juomia, valtavia hodareita sekä ei niin laadukkaita kahveja. Useimmissa paikoissa kahvina tarjottiin keitettyä vettä ja nescafea joko annospusseista tai sitten purkista. Ei taida Chile olla kahvimaa.
Saavuimme sitten Conceptioniin. Ilma pilvistyi ja meri rupesi tuoksumaan, tarkemmin sanoen haisemaan, sillä ohitimme kalasataman jossa keikkui kymmenittäin troolareita ja alueella sijaitsevat kalatehtaat lykkäsivät eltaantunutta kalan ja äyriäisten lemua ilmaan. Silmiä kirveli mutta pieni nuhanpoikanen kyllä säikähti lemua kadoten muihin sieraimiin.
Conception. Melkein samanlainen pytty kun on Kampin torilla Helsingissä.
Kaupunki oli pian nähty ja matka jatkui kohti Los Angelesia. Tievalinta oli edelleen huippuluokkaa. Vaihtelevat maisemat ja vähäinen liikenne kruunasivat loppumatkan. Joskin nilkkoja edelleen paleli.
Uteliaan ystävälliset chileläiset olivat kiinnostuneita matkamme vaiheista.
Saavuimme Los Angelesiin joka oli Pekan mielestä Chilen Kouvola. Kotkalaisena voin sanoa että luonnehdinta osui kohdalleen. Kadut olivat roskaisia, liikenne sekaisin, junan pilli vihelsi vaikkei itse junaa näkynytkään. Onneksi kypäräkaljapaikka löytyi helpommin kuin kaupungin suomalaisessa esikuvassa.
Myös ryhmämme herätti huomiota sillä Ilpo heittäytyi yhtäkkiä maahan polvilleen mumisten käsittämättömiä loitsuja. Oliko mies heilahtanut muslimiksi? Ei onneksi sentään. Kadun varteen oli pysäköity samanlainen BMW jollaisen hän itsekin omistaa. Asia selvisi ja loitsutkin osoittautuivat BMW:n huoltokirjan teksteiksi. Todellista merkkiuskollisuutta.
Ilpo suorittamassa BMW-riittiä.
Ei meidän HD miesten tai -naisten tarvitse yhtään hävetä. Monissa kokoontumisajoissa on nähty lukuisia vastaavanlaisia tapauksia, etenkin aamuyöllä.
Pekka pisti pöydän koreaksi Sheratonin ravintolassa jossa olikin kohtalainen ruoka. Viinipuoli oli sitten erinomainen, olimmehan Chilen viinialueen sydämessä.
Mitä? Tilasiko joku juicea?
Hyvin nukutun yön jälkeen alkoi toistaiseksi pisin päivätaival. n. 500 km etelään kaupunkiin nimeltä Osorno. Päivä alkoi pilvipoutaisessa säässä pitkin hienokuntoista ruta 5:tä pitkin jolla matka taittui mukavasti, eikä pieni lämmin sadekaan haitannut. Ensimmäinen pieni takaisku sattui kun Simon Indianin oikeasta sivulaukusta irtosi lukitussalpa ja katosi taivaan tuuliin. Onneksi Jeesus-teippi oli taas nimensä veroinen.
Kaikkea se Chile teettää….. Jari uskaltautui Lago Rangoon.
Saavuimme maan järvialueelle ja poikkesimme Lago Rango nimiselle järvelle. Sadekuuro oli kuivahtanut ja aurinko paistoi taas melkein täydeltä terältään. Loistavat järvimaisemat ilmestyivät näkyville ja saimme oivan pönötyskuvan ryhmästämme. Lisäksi Jari uskaltautui uimaan retkeläisten kauhistellessa ja paikkakuntalaisten aplodeeratessa tapahtumaa.
Nautimme pientä välipalaa erään pikkukaupungin kansankuppilassa. Paikka oli vaatimaton mutta laadun takasi jatkuva asiakasten muodostama jono. Maittavien empanadojen jälkeen oli taas jatkettava matkaa. Pientä hämminkiä syntyi kun Ilpo ja Gunta autoineen olivat kadoksissa. Pyörimme hetken keskustassa ja pian ohitimme meitä jo odottamassa olleen pariskunnan.
Moraaleita, vai mitä muraaleta lienee, näitä riittää ....
Osorno Chile
Matka jatkui ja saavuimme Osornoon. Hotelli oli vaatimaton täyshoitolamainen vanha rakennus jonka pojat kekseliäästi nimittivät ”Bates Motelliksi” Itse Hitchcock olisi ollut tyytyväinen nimeen.
The Bates Motel, Osorno Chile
The Bates Motel Parking. Osorno
Pyörät tungettiin vanhaan hevostalliin kaikenlaisen roinan joukkoon. Sitten syntyi paniikki. Hotellissa ei ollut anniskelua eikä lähellä ollut kaljamyymälää. Lähdin etsimään juomakauppaa mutta häpeäkseni täytyy sanoa että vanhan merimiehen vaisto petti tällä kertaa. Saavuin tyhjin käsin ja ankein mielin hotellille.
Onneksi päivällispaikassa oli ryhtiä. Pekka vei meidät paikkaan nimeltä ”Club Aleman”. Paikka oli arvokkaan näköinen tummine seinäpaneeleineen ja vaakunoineen. Vain marssimusiikki puuttui. Kieltämättä tietty lähihistoria suorastaan hyppäsi silmille. Ruoka juomineen oli varsin erinomainen ja mallaspitoinen.
Club Aleman. Berl.. ei ku Osorno
”Bates Motel” oli edistyksellinen ja tarjosi aamiaisen huoneeseen. Odottelimme jännityksellä aamupalan runsautta. Oveen koputettiin ja varsin karvainen mies lykkäsi eteeni tarjottimen jolla oli muutama paahtoleivän pala, hieman voita ja jotakin hilloa, kannu kuumaa vettä ja nescafepurkki. Lisäksi tarjottimella oli kunnioitettavan kokoisia melonin ja vesimelonin viipaleita. Ei siis gourmetia tänä aamuna.
Hieman ”tärähtänyt” aamiainen
Kaunis aamu valkeni Osornossa ja nostalgisesti hieman hevoselle haisevat pyörämme käänsivät keulansa nyt kohti itää. Oli vuorossa Andien ylitys ja siirtyminen tangon, gauchojen ja vessanpytyn kannen kokoisten häränlihapihvien maahan Argentiinaan.
Tie alkoi nousta melkein heti Osornon jälkeen ja pian olimme hulppealla mutkatiellä jota reunustivat männyt ja meille tuntemattomat vehreät lehtipuut. Vuorten huippuja ja monenlaisia kalliomuodostelmia rupesi siintämään tien molemmin puolin ja useita puroja solisi kimallellen raikkaassa vuoristoilmassa. Oli jälleen kerran moottoripyöräilyn juhlaa. Ajelimme rauhallisesti nauttien tästä huimasta seudusta.
Alamme lähestyä Andeja.
Rajaseudun taikaa chilen ja Argentiinan rajalla.
Reilun 100 km jälkeen alkoi tien varrelle ilmestyä kylttejä joissa ilmoitettiin rajan olevan lähellä ja varoiteltiin kiellettyjen tuotteiden viemisestä rajan yli. Saavuimme maiden väliselle rajalle jossa Argentiinan lippu liehuikin. Joku koppalakkimies ohjasi meidät parkkipaikalle jossa kaivoimme pyörien paperit ja kävimme ilmoittautumassa virkailijoille maasta poistumista varten.
Palasimme pyörillemme ja ajoimme raja-aseman viereen ja ilmoittauduimme Argentiinan viranomaisille maahan saapumista varten ja näytimme luonnollisesti pyörien paperit uudelleen. Jotenkin tähän tapaan se meni. Pääsimme Argentiinaan ja matka jatkui. Maisemat pysyivät hienoina ja tie hyväkuntoisena. Aloimme kuitenkin laskeutua alemmaksi, eli Andit oli ylitetty moottoripyörillä.
Andit, joita myös Kordilleereiksi kutsutaan, ovat n 7500 km pituisena maailman pisin vuorijono. Andit alkavat Karibian mereltä ja päättyvät Kap Horniin. Vuorten keskikorkeus on n. 4000 m mutta leveys vain n. 160 km. Vuoriston korkein huippu 6959 m, on nimeltään Aconcagua Argentiinassa.
Andit on ylitetty, tällä kertaa moottoripyörällä.
Patagonia Argentiina
Matka jatkui. Olimme Patagoniassa, eteläisessä Argentiinassa. Järviä, puiden peittämiä vuorenrinteitä ja laaksoja halkova tie oli todella upea. Saavuimme sitten viehättävään pikkukaupunkiin nimeltä Villa La Angostura. Pieni paussi oli paikallaan ja päätimme nauttia taas pientä välipalaa tuossa reppumatkailijoiden ja vaeltajien suosimassa kaupungissa. Pienenä ongelmana olivat parkkipaikat tai niiden vähyys. Paikalliset ”parkkipirkot”, joskin miehiä, tulivat ilmoittamaan, että pyörät ovat sakkopaikoilla. Tulikin vipinää kun ryhmä siirsi pyörät vähän sivummalle. ”Pirkot” olivat hyvin ystävällisiä ja neuvoivat minne pyörät voi laittaa, joten pieni paniikki oli hetkessä hoidettu pois. Ilpo ja Gunta valitettavasti joutuivat kauemmaksi autoineen ja odottelivat meitä lähdön hetken koittaessa.
Villa la Angostura. Ilpo tapasi tutun herran. Pukki kertoi olevansa kesälomaa viettämässä "incognito".
Vaihteeksi oli tämänkin näköistä. Kyseessä on joko metsäpalot tai tulivuoresta peräisin oleva vulkaaninen tuhka, joka ainakin suurina määrinä tukahduttaa kasvit ja puut
Ajonautinto ei tästä paljoa parane.
Bariloche
Saavuimme sitten Nahuel Huapi järven rannalle jossa seuraava etappimme San Carlos de Bariloche sijaitsee. Pekka oli törsännyt ja pian olimme varsin komeassa kylpylähotellissa aivan järven rannalla. Hotellissa oli myös hyvin varustettu baari joten kypäräkaljat hieman venähtivät kun vielä älysimme että seuraava päivä olisi vapaapäivä.
Huoneemme järvinäköalalla Barilochessa.
Näkymä huoneen ikkunasta, ei aivan yletä hyppäämään järveen.
Koska olemme lihaa syöviä heteroita ja vielä Argentiinassa, tässä valtavien pihvien Mekassa, Pekka vei meidät lähistöllä olevaan kunnon pihvipaikkaan päivälliselle. Pihvipaikan valinta osoittautui erinomaiseksi. Lisäksi viinivalikoimassakin löytyi, itse asiassa viineistä oli runsauden pula, mutta kaikki saivat taatusti mieleistään juotavaa.
Ravintolassa oli iso avogrilli jossa isäntä ja luultavasti hänen poikansa grillasivat erilaisia häränlihatuotteita urakalla. Pihvit olivatkin erinomaisia ja paikallinen ”zimi churri” kastike kruunasi makunautinnon.
Paikan isäntä ja grillimestari samassa persoonassa.
Tyytyväisiä asiakkaita suut messingillä.
Eikö liha ole tarpeeksi mureaa??
Väsyneinä mutta onnellisina horjuimme takaisin hotelliimme jossa tyylikäs maisemahuone meitä odotteli.
Aamulla emme pitäneet kiirettä ja hieno aamiaisbuffet nautittiin viivytellen. Lähdimme tutustumaan tähän Patagoniaiseen kaupunkiin jalan. Keskusta oli lähellä ja pian olimme vilkkaalla pääkadulla jolla vaelteli lukuisia reppureissaajia paikallisten ihmisten seassa. Kaupunki näkyi olevan turistien suosiossa. Lukuisat matkamuistokaupat houkuttelivat ostajia ja erikoisena piirteenä kadulla huuteli nuoria miehiä tarjoten rahanvaihtopalveluja. Olin saanut Argentiinan pesoja ”seinästä” joten nämä kommunistimaista tutut ”tsinksarit” jäivät nuolemaan näppejään.
Nyt oli ensimmäinen tilaisuus paikata kadonneiden matkatavaroiden tekemää aukkoa joten haalimme sukkia, alusvaatteita ja muuta jokapäiväisessä elämässä tarvittavaa pikkutavaraa jota löytyikin helposti. Olihan se kiva päästä lainakalsareista eroon.
Kalsareita ostamassa kuten kuvasta näkyy.
Kiertelimme aikamme keskustassa, ostimme Bariloche t-paidat ja pinssit, nautimme erinomaista paikallista olutta kunnes taivas alkoi tummentua ja tuuli nousi varsin voimakkaaksi. Oli aika siirtyä hotellin suojiin. Pieni sadekuuro ei haitannut ja pääsimme hotelliin jossa kypäräkaljojen jälkipuinti oli käynnissä. Pojat olivat käyneet saunassa jonka tasosta sitten riitti keskustelua.
Kävin itsekin tuossa laitoksessa. Saunahan oli aivan normaalin oloinen, joskin siinä oli 2 kiuasta joista toinen pois pelistä. Lisäksi lauteilla makasi iso ulkomaalainen joka mulkoili minua vihaisesti kun heittelin kiukaalle kämmenkourallisia vettä. Mies katosi ja pääsin jatkamaan veden heittoa.
Saunakokemus oli mukava, joskaan ei tarvinnut pelätä että olisi polttanut itsensä. Uimaan ei passannut mennä koska uimahousuni olivat paljon puhuttujen matkatavaroiden joukossa.
Tässä argentiinalaisen saunan toinen kiuas.
Nautimme vielä iltapalaa hotellin ravintolassa ja hyvissä ajoin siirryimme unten maille.
Aamulla nousimme aikaisin koska vuorossa oli yli 500 km matka Neuquen nimiseen kaupunkiin. Herkullinen aamiaisbuffet täytti vatsamme ja olimme valmiit siirtymään Argentiinan Pampalle, tuolle ruohoaavikolle, josta tangossa: Tango Desire’, tangon taituri Olavi Virta käytti aikanaan termiä ”Argentiinan Pusta”. Kaikki tiesivät jo silloin että pusta on Unkarissa, ei Argentiinassa.
Olan kappaleeseen suomalaiset sanat tehnyt Saukki kertoi sittemmin ”mokastaan”, että hän ei kerta kaikkiaan löytänyt sopivampaa riimiä tuohon kohtaan ja nyt hän saa kuulla siitä lopun ikänsä. Mahtoi Saukkia ottaa koteloon.
Sää oli kaunis mutta kylmä, Pekan pyörä näytti +7 astetta kun starttasimme ja tankkausten jälkeen matka kohti pohjoista alkoi. Alkumatka oli mäkistä ja mutkaista kiemurrellen paikoitellen aivan joen vierellä ja Andien itäisimmät osat siintelivät vasemmalla puolellamme. Tie oli hyväkuntoinen ja liikenne vähäistä. Kieltämättä nilkoissa tuntui taas kolealta mutta auringon noustessa ilma lämpeni nopeasti.
Tie suoristui kaveten horisontissa jäljettömiin. Puut ja kalliot jäivät taakse ja ruohotuppaita kasvava tasanko levittäytyi joka suunnassa ainoina elämänmerkkeinä matala piikkilanka-aita ja kauempana törröttävät sähkötolpat. Maisema oli varsin samanlaista kuin keskilännen preerialla.
Matkanjohtaja oli hieman huolissaan polttoaineen riittävyydestä. Onneksi pampalla sijaitsi kyläpahanen nimeltä Zapala, josta saimme bensaa ja muutakin virkistystä. Asemalla oli varsin pitkät jonot mutta pientä kiilausta harrastaen pääsimme varsin pian mittarille. Matkanjohtajan hiuksia harmaannutti myös se että bensat piti maksaa käteisellä. Onneksi sitä riitti ja matka pääsi jatkumaan.
Sananlasku ”Ei päivää ilman vahinkoa” toteutui tänäänkin. Pekan hieno Go Pro kamera irtosi telineestään ja lensi pampalle sanoen sopimuksensa saman tien irti. Onneksi kamera löytyi joskin käyttökelvottomana. Jarista tehtiin pikapäätöksellä virallinen kameramies ja hän suhtautui uuteen luottamustehtäväänsä vakavasti.
Sana Pampa tarkoittaa ketsuan kielellä tasaista maata ja on levittäytynyt Argentiinan, Uruguayn ja eteläisen Brasilian alueille. Alue on ruohotasankoa ja toistuvat ruohikkopalot ovat estäneet isomman kasvuston luonnollisen leviämisen alueelle. Pampalla kasvava nykyinen puusto on pääosin ihmisen aikaansaannosta. Alueen eläimistö koostuu pääasiassa ruohonsyöjistä, jyrsijöistä sekä linnuista joista mainittakoon strutsin ja emun sukulainen nandu. Petoeläimistä mainittakoon puuma sekä kettu. Pampalle saapuneet eurooppalaiset havaitsivat seudun sopivan erinomaisesti karjan kasvatukseen ja pian pampa pullistelikin naudoista ja lampaista. Karjapaimenet eli cauchot saivat samanlaisen romanttisen sädekehän kuin pohjoisamerikkalaiset serkkunsa cowboyt.
El Caucho
Kehitys kehittyi ja myös viljankasvatukselle löytyi sopivia alueita. Etenkin Argentiina tunnetaan eräänä maailman ”vilja-aitoista”. Tosin tänä päivänä jolloin keliakia on muotia ja vehnä varsinaista myrkkyä, soija vetää silmiä vinoon ja nautojen ”suolikaasut” tukehduttavat meidät kaikki niin veikkaan että Etelä-Amerikan kepulaisilla on paljon suuremmat ongelmat kun ”sote” Sipilällä.
Ilpo käynyt mansikkatorilla
”Mansikkapaikka” Pampalla
Matka taittui kieltämättä hieman yksitoikkoista tietä pitkin reippaasti ja pienillä tauoilla nautimme tuoreista mansikoista joita Ilpo ja Gunta olivat kaukonäköisesti varastoineet auton uumeniin. Pyörien mittareihin kertyi 555 km kun saavuimme hyvässä järjestyksessä Neuquen nimiseen n. 200 000 asukkaan kaupunkiin.
Kypäräkaljojen jälkeen nautimme taas hyvän päivällisen viineineen. Keskustassa oli jokunen riekkumispaikkakin mutta tuo yli 500 km, sinänsä hieno ajopäivä verotti ainakin meidän voimia että uni maittoi vaikka pyjamat eivät olleet saapuneet tännekään.
Hotellissamme ei ollut aamiaispalveluita mutta Pekka oli pistänyt lähistöllä olevan leipomokuppilan porukan ylitöihin ja pian nautimme argentiinalaista aamiaista joka oli varsin kevyen oloinen sisältäen ”Media Lunas”, eli puolikuita. Torttu on maan vastine croissantille, ollen hieman kuivempi ranskalaista serkkuaan.
Näimmepä muutaman nandunkin.
Sää oli kaunis mutta koleahko kun starttasimme pampa osuuden seuraavaan etappiin jolla on komealta kalskahtava ja maanosan henkeen sopiva nimi ”General Alvear”. Onneksi ilma lämpeni pian ja ajaminen oli taas pelkkää juhlaa. Tie oli edelleenkin viivasuoraa ja yllätyksetöntä. Pientä vaihtelua saatiin kun tankatessa paikalliset, etenkin lapset tulivat ystävällisen uteliaina katselemaan pyöriä ja vanhemmat kyselivät matkamme vaiheista. Lisäksi jouduimme ”linssiluteiksi” kun paikkakuntalaiset halusivat kuvata itsensä harrikoiden vieressä. Ilpon ja Guntan mansikkafarmi tarjoili herkullisia tuotteitaan tälläkin etapilla ja 500 km matka päättyi kunniakkaasti tähän mahtipontisesta nimestään huolimatta pienehköön kaupunkiin.
Hotelli suositteli päivällispaikaksi lähistöllä olevaa juuri avajaisiaan viettävää grilliravintolaa. Siistiytymisien jälkeen siirryimmekin kyseiseen paikkaan joka näytti upealta. Koska ilma oli kuin ”samettia” jäimme terassille jossa oli juuri ryhmälle sopivan kokoinen pöytä. Ravintolassa oli avokeittiö jossa kuumeni 2 kpl ping pong pöydän kokoista grilliä joita varsin riskin kokoinen kokki kohenteli.
Kokki on todella kokin näköinen ja kokoinen.
Huomiota herätti että paikalla oli roomalaiskatolinen pappi kasukoineen kaikkineen. Pappi mumisi loitsujaan kuten Ilpo muutama päivä aikaisemmin. Lisäksi hänellä oli suti jolla huiteli, nähtävästi pyhää vettä, sinne tänne ympäri keittiötä. Kännykkäkamerat räpsyivät, yleisö taputti ja kaikki olivat tyytyväisen näköisiä.
Seremonioiden jälkeen saimme jopa tarjoilijan pöytään. Vanhempi herrasmies otti hikipäässä tilauksia vastaan mennen kai hieman sekaisin ”pyhästä vedestä”. Alkujuomat sentään saimme mutta sitten ei tapahtunut mitään pitkään aikaan. En nyt muista kaikkia yksityiskohtia, mutta ruokia tippui pöytään miten sattui ja pääruoat ja alkuruoat vaihtoivat paikkaa. Todellinen katastrofi.
Tässä vaiheessa tarjoilijaa vielä hymyilyttää..
Itselläni keitti sen verran että ilmoitin Marjatalle että kohta nostetaan kytkintä. En ole asiasta ylpeä mutta kevyt aamiainen, pitkä ajopäivä sekä väsymys saivat tämän primitiivireaktion aikaiseksi. Toivotimme retkeläisille hyvää yötä ja liukenimme Argentiinan yöhön. Kävimme eräässä kuppilassa laskemassa höyryjä oluen avustuksella ja tallustelimme hotelliin jossa uni taas maistui vatsan kurnimisesta huolimatta.
Aamu valkeni pilvipoutaisena kun starttasimme kohti Mendozaa, Argentiinan viinialuetta ja sen samannimistä pääkaupunkia.
Mitähän tytöt meinaavat, kovin on salaperäisen näköistä....
Matkan alkuosuus oli edelleen Pampaa, mutta lopulta alkoi vasemmalla näkyä vuoria. Andithan ne siellä.
Tulimme tietyöosuudelle. Huomasin kun edessäni ajava Jari jarrutti voimakkaasti ja pyörä keinahteli puolelta toiselle. Jarrutin itsekin kaikin voimin, kiitoksia Jarin, myös ajoissa. Koko tien poikki oli rouhittu omituinen n. 30 cm. levä ura johon etupyörä rysähti voimalla. Heritage heilahti myös rajusti, mutta pysyimme pystyssä. Matka jatkui kiroillen, kunnes Ilpo ohitti meidät autolla valoja vilkutellen. Jotakin oli tapahtunut! Asia selvisi pian. Viimeisenä Road Glidellä ajava Eero rysäytti samaan monttuun sillä seurauksella että valuvanne meni ruttuun ja ilmat renkaasta pihalle. Onneksi Eero ei kuitenkaan kaatunut.
Ajoimme takaisin ja hetken kuluttua Road Glide oli autossa ja pääsimme jatkamaan matkaa. Joskin Eero jatkoi matkanjohtaja Pekan pyörällä ja Pekka siirtyi Ilpon mansikkafarmille syömään vaihteeksi viinirypäleitä.
Matka jatkui. Ruoho vaihtui pensaisiin ja puihin. Asutusta alkoi näkyä. Lisäksi ensimmäiset viinipellot ”bodegoineen” levittäytyivät tien molemmin puolin. liikenne kasvoi ja sitten olimmekin Mendozassa. Hotellimme sijaitsi aivan keskustassa ja löysimme sinne helposti.
Kypäräkaljojen jälkeen ensimmäinen homma oli saada Eeron pyörä autosta sekä organisoida korjaustoimet. Hotellin parkkipaikalta löytyi sopivan kokoinen lankku jota pitkin pyörä tuli sujuvasti autosta. Ensin kokeiltiin paikkausainetta spraypullosta jonka jälkeen mukana oleva kätevä kompura täytti renkaan. Ei toiminut. Rengas oli saatava pois ja yritettävä varovasti takoa vannetta ryhtiinsä. Seuraava ongelma olikin se että oli lauantai-iltapäivä. Lisäksi lähtömaanantai, oli myös kansallinen vapaapäivä. Pojat työnsivät pyörän takaisin autoon allekirjoittaneen seuratessa katseella.
Kuka lie älysi että kysytään paikallisilta taksikuskeilta löytyisikö jostakin paja jossa renkaan saisi pitäväksi. Pojat lähtivät Mendozan vilinään meidän muiden siirtyessä uima-altaan edustalle jatkamaan myöhästyneitä kypäräkaljoja ja pohdiskelemaan uutta tilannetta.
Eipä aikaakaan kun tyytyväisen näköisiä motoristeja purkautui autosta ja pian Eeron kunnossa oleva pyörä oli parkissa. Taksioivallus toimi. Pojat oli opastettu pieneen korjaamoon jossa ystävällinen kaveri irrotti pyörän, pojat takoivat varovasti vannetta takaisin kuosiinsa. Lisäksi rengas varustettiin sisärenkaalla jonka korjaamon kaveri loihti jostakin. Hän ei myöskään halunnut maksua työstään. Todella ystävällistä.
Hyviä neuvoja satelee
Kypäräkaljojen jälkeen nautimme taas hyvän päivällisen viineineen. Keskustassa oli jokunen riekkumispaikkakin mutta tuo yli 500 km, sinänsä hieno ajopäivä verotti ainakin meidän voimia että uni maittoi vaikka pyjamat eivät olleet saapuneet tännekään.
Hotellissamme ei ollut aamiaispalveluita mutta Pekka oli pistänyt lähistöllä olevan leipomokuppilan porukan ylitöihin ja pian nautimme argentiinalaista aamiaista joka oli varsin kevyen oloinen sisältäen ”Media Lunas”, eli puolikuita. Torttu on maan vastine croissantille, ollen hieman kuivempi ranskalaista serkkuaan.
Näimmepä muutaman nandunkin.
Sää oli kaunis mutta koleahko kun starttasimme pampa osuuden seuraavaan etappiin jolla on komealta kalskahtava ja maanosan henkeen sopiva nimi ”General Alvear”. Onneksi ilma lämpeni pian ja ajaminen oli taas pelkkää juhlaa. Tie oli edelleenkin viivasuoraa ja yllätyksetöntä. Pientä vaihtelua saatiin kun tankatessa paikalliset, etenkin lapset tulivat ystävällisen uteliaina katselemaan pyöriä ja vanhemmat kyselivät matkamme vaiheista. Lisäksi jouduimme ”linssiluteiksi” kun paikkakuntalaiset halusivat kuvata itsensä harrikoiden vieressä. Ilpon ja Guntan mansikkafarmi tarjoili herkullisia tuotteitaan tälläkin etapilla ja 500 km matka päättyi kunniakkaasti tähän mahtipontisesta nimestään huolimatta pienehköön kaupunkiin.
Hotelli suositteli päivällispaikaksi lähistöllä olevaa juuri avajaisiaan viettävää grilliravintolaa. Siistiytymisien jälkeen siirryimmekin kyseiseen paikkaan joka näytti upealta. Koska ilma oli kuin ”samettia” jäimme terassille jossa oli juuri ryhmälle sopivan kokoinen pöytä. Ravintolassa oli avokeittiö jossa kuumeni 2 kpl ping pong pöydän kokoista grilliä joita varsin riskin kokoinen kokki kohenteli.
Kokki on todella kokin näköinen ja kokoinen.
Huomiota herätti että paikalla oli roomalaiskatolinen pappi kasukoineen kaikkineen. Pappi mumisi loitsujaan kuten Ilpo muutama päivä aikaisemmin. Lisäksi hänellä oli suti jolla huiteli, nähtävästi pyhää vettä, sinne tänne ympäri keittiötä. Kännykkäkamerat räpsyivät, yleisö taputti ja kaikki olivat tyytyväisen näköisiä.
Seremonioiden jälkeen saimme jopa tarjoilijan pöytään. Vanhempi herrasmies otti hikipäässä tilauksia vastaan mennen kai hieman sekaisin ”pyhästä vedestä”. Alkujuomat sentään saimme mutta sitten ei tapahtunut mitään pitkään aikaan. En nyt muista kaikkia yksityiskohtia, mutta ruokia tippui pöytään miten sattui ja pääruoat ja alkuruoat vaihtoivat paikkaa. Todellinen katastrofi.
Tässä vaiheessa tarjoilijaa vielä hymyilyttää..
Itselläni keitti sen verran että ilmoitin Marjatalle että kohta nostetaan kytkintä. En ole asiasta ylpeä mutta kevyt aamiainen, pitkä ajopäivä sekä väsymys saivat tämän primitiivireaktion aikaiseksi. Toivotimme retkeläisille hyvää yötä ja liukenimme Argentiinan yöhön. Kävimme eräässä kuppilassa laskemassa höyryjä oluen avustuksella ja tallustelimme hotelliin jossa uni taas maistui vatsan kurnimisesta huolimatta.
Aamu valkeni pilvipoutaisena kun starttasimme kohti Mendozaa, Argentiinan viinialuetta ja sen samannimistä pääkaupunkia.
Mitähän tytöt meinaavat, kovin on salaperäisen näköistä....
Matkan alkuosuus oli edelleen Pampaa, mutta lopulta alkoi vasemmalla näkyä vuoria. Andithan ne siellä.
Tulimme tietyöosuudelle. Huomasin kun edessäni ajava Jari jarrutti voimakkaasti ja pyörä keinahteli puolelta toiselle. Jarrutin itsekin kaikin voimin, kiitoksia Jarin, myös ajoissa. Koko tien poikki oli rouhittu omituinen n. 30 cm. levä ura johon etupyörä rysähti voimalla. Heritage heilahti myös rajusti, mutta pysyimme pystyssä. Matka jatkui kiroillen, kunnes Ilpo ohitti meidät autolla valoja vilkutellen. Jotakin oli tapahtunut! Asia selvisi pian. Viimeisenä Road Glidellä ajava Eero rysäytti samaan monttuun sillä seurauksella että valuvanne meni ruttuun ja ilmat renkaasta pihalle. Onneksi Eero ei kuitenkaan kaatunut.
Ajoimme takaisin ja hetken kuluttua Road Glide oli autossa ja pääsimme jatkamaan matkaa. Joskin Eero jatkoi matkanjohtaja Pekan pyörällä ja Pekka siirtyi Ilpon mansikkafarmille syömään vaihteeksi viinirypäleitä.
Matka jatkui. Ruoho vaihtui pensaisiin ja puihin. Asutusta alkoi näkyä. Lisäksi ensimmäiset viinipellot ”bodegoineen” levittäytyivät tien molemmin puolin. liikenne kasvoi ja sitten olimmekin Mendozassa. Hotellimme sijaitsi aivan keskustassa ja löysimme sinne helposti.
Kypäräkaljojen jälkeen ensimmäinen homma oli saada Eeron pyörä autosta sekä organisoida korjaustoimet. Hotellin parkkipaikalta löytyi sopivan kokoinen lankku jota pitkin pyörä tuli sujuvasti autosta. Ensin kokeiltiin paikkausainetta spraypullosta jonka jälkeen mukana oleva kätevä kompura täytti renkaan. Ei toiminut. Rengas oli saatava pois ja yritettävä varovasti takoa vannetta ryhtiinsä. Seuraava ongelma olikin se että oli lauantai-iltapäivä. Lisäksi lähtömaanantai, oli myös kansallinen vapaapäivä. Pojat työnsivät pyörän takaisin autoon allekirjoittaneen seuratessa katseella.
Kuka lie älysi että kysytään paikallisilta taksikuskeilta löytyisikö jostakin paja jossa renkaan saisi pitäväksi. Pojat lähtivät Mendozan vilinään meidän muiden siirtyessä uima-altaan edustalle jatkamaan myöhästyneitä kypäräkaljoja ja pohdiskelemaan uutta tilannetta.
Eipä aikaakaan kun tyytyväisen näköisiä motoristeja purkautui autosta ja pian Eeron kunnossa oleva pyörä oli parkissa. Taksioivallus toimi. Pojat oli opastettu pieneen korjaamoon jossa ystävällinen kaveri irrotti pyörän, pojat takoivat varovasti vannetta takaisin kuosiinsa. Lisäksi rengas varustettiin sisärenkaalla jonka korjaamon kaveri loihti jostakin. Hän ei myöskään halunnut maksua työstään. Todella ystävällistä.
Hyviä neuvoja satelee
Hirveetä kattoo….
Tarkan pelin ajat
Työnjohto tyytväisenä.
Onnistuneen korjausoperaation jälkeen Pekka vei ryhmän aivan keskustassa olevaan buffetgrilliravintolaan päivälliselle. Ravintola oli iso ja täynnä asiakkaita jotka tungeksivat alkupalapöydän ympärillä. Saimme hyvät paikat ja juomatilausten jälkeen tungos alkupalojen ääressä kasvoi suomalaisten motoristien toimesta.
Ravintolassa oli myös valtava avogrilli jossa tirisi monennäköisiä lihankökkäreitä joista hikiset kokit leikkelivät viipaleita asiakkaiden toiveiden mukaisesti. On pakko sanoa että grilli oli pieni pettymys. Lihaa oli kuin ”Raatteen tiellä” mutta mielestäni mausteet puuttuivat kokonaan ja liha oli varsin sitkeää. Myöskään ”zimi churria”, tuota argentiinalaista yleiskastiketta ei ollut saatavilla. Samoin verimakkara ”morchilla” oli joko raakaa tai resepti huono sillä tuote oli sisältä kuin löysää suklaapuuroa. Tuli Tapolaa ikävä.
Tunnelma oli kuitenkin katossa ja edessä oleva vapaapäivä kannusti tilaamaan toisenkin lasin viiniä. Todella mukava ilta joka jatkui vielä yömyssyillä hotellin uima-altaan äärellä.
On sikaa, härkää, kanaa, keuhkoa ja suolenpätkää
Aamiaisen jälkeen osa porukasta lähti viinitilakiertoajelulle. Ryhmän nuorisojaosto: Jari ja Kirsi hyppäsivät harrikoiden selkään ja lähtivät tutustumaan alueeseen laajemmin. Ilpolla ja Guntalla oli kaupungissa tuttuja joita he lähtivät tapaamaan.
Suun makuista viiniä täällä Mendozassa.
Humalaakin tarvitaan vaikka ollaan viinialueella.
Itse nukuimme herroiksi ja lähdimme tutustumaan keskustaan. Aivan hotellin lähellä oli kaupungin komea keskuspuisto valtavine puineen joiden alle kaupustelijat rikailivat myyntikojujaan.
Lämmin päivä kului rattoisasti kierrellen tätä kaunista kaupunkia. Mendozassa oli myös ”hop on hop off” bussi mutta sillä oli niin harva aikataulu, ettemme jaksanut odottaa bussin saapumista. Iltapalan nautimme hotellin ravintolassa ja se olikin vallan erinomainen.
Marjatta Mendozassa, valitettavasti kuva on tumma vaikka vaimo valkoinen
Pankit ovat täälläkin palatseja
Valitettavasti Mendozan kuvia on kadonnut bittiavaruuteen, tai jonnekkin.
Kaikki loppuu aikanaan ja loistavan matkamme viimeinen ajopäivä alkoi. Tunnelma oli haikea kun kokoonnuimme aamiaisen jälkeen pakkaamaan pyörät. Kauniissa, mutta vielä hieman viileässä säässä Mendoza jäi taakse ja pian olimme moottoritiellä joka vei meitä länteen, kohti Andeja ja Santiago de Chileä.
Alkumatka oli taas tasaista, mutta lähellä olevat vuoret nousivat varsin jyrkkinä tasangolta. Tie alkoi mutkitella ja korkeat vuorenhuiput reunustivat tietä molemmin puolin. Alueella oli myös poliisipartioita valvomassa nopeuksia ja pojat saivat sydämentykytyksiä kun joutuivat pysäytetyiksi. Oli kuulemma ajettu liian lujaa eikä keltaisista viivoista piitattu. Totta tai ei, onneksi pojat selvisivät ystävällishenkisellä nuhtelulla.
Lämmin päivä kului rattoisasti kierrellen tätä kaunista kaupunkia. Mendozassa oli myös ”hop on hop off” bussi mutta sillä oli niin harva aikataulu, ettemme jaksanut odottaa bussin saapumista. Iltapalan nautimme hotellin ravintolassa ja se olikin vallan erinomainen.
Marjatta Mendozassa, valitettavasti kuva on tumma vaikka vaimo valkoinen
Pankit ovat täälläkin palatseja
Valitettavasti Mendozan kuvia on kadonnut bittiavaruuteen, tai jonnekkin.
Kaikki loppuu aikanaan ja loistavan matkamme viimeinen ajopäivä alkoi. Tunnelma oli haikea kun kokoonnuimme aamiaisen jälkeen pakkaamaan pyörät. Kauniissa, mutta vielä hieman viileässä säässä Mendoza jäi taakse ja pian olimme moottoritiellä joka vei meitä länteen, kohti Andeja ja Santiago de Chileä.
Alkumatka oli taas tasaista, mutta lähellä olevat vuoret nousivat varsin jyrkkinä tasangolta. Tie alkoi mutkitella ja korkeat vuorenhuiput reunustivat tietä molemmin puolin. Alueella oli myös poliisipartioita valvomassa nopeuksia ja pojat saivat sydämentykytyksiä kun joutuivat pysäytetyiksi. Oli kuulemma ajettu liian lujaa eikä keltaisista viivoista piitattu. Totta tai ei, onneksi pojat selvisivät ystävällishenkisellä nuhtelulla.
Matka jatkui ja maisemat tulivat entistä jylhemmiksi. Tie oli varsin hyväkuntoista, ilma raikas ja motoristin mieli avoin. Ohitimme paikan nimeltä Puente del Incas, vanhan Inkojen rakentaman, olisikohan tuo kerrostalo vai mikä. Vaikuttava näkymä ja osoitus siitä kuinka karuissa oloissa inkat pystyivät elämään ja luomaan rikkaan, joskin espanjalaisista valloittajista johtuen lyhytikäisen kulttuurin.
Puente del Incas
Inkojen asunnon jälkeen oli vuorossa El Mirador de Aconcagua. Nimihirviö Aconcagua joka on ketsuan kieltä ja tarkoittaa ”Kivinen vartiopaikka”on Amerikan mantereiden korkein vuori sen huipun kohotessa 6962 metrin korkeudelle. Pönötyskuvat saatiin ja matka jatkui.
Aconcagua häämöttää lumipeitteisenä taustalla.
Pekka ja Helena Aconcagualla.
Puente del Incas
Inkojen asunnon jälkeen oli vuorossa El Mirador de Aconcagua. Nimihirviö Aconcagua joka on ketsuan kieltä ja tarkoittaa ”Kivinen vartiopaikka”on Amerikan mantereiden korkein vuori sen huipun kohotessa 6962 metrin korkeudelle. Pönötyskuvat saatiin ja matka jatkui.
Aconcagua häämöttää lumipeitteisenä taustalla.
Pekka ja Helena Aconcagualla.
Nousimme ylöspäin melkein huomaamatta ja yhtäkkiä edessämme näkyi parkkialue ja iso rakennus jonka edustalla liehui Argentiinan lippu. Olimme Andien sydämessä ja myös Argentiinan ja Chilen raja-asemalla. Pyörät saatiin parkkiin ja asiapaperit kainalossa siirryimme ruuhkaiselle asemalle.
Ensin oli vuorossa ulosklaaraus Argentiinasta joka menikin hienosti. Chilen viranomaiset istuivat argentiinalaisten kollegojensa vieressä ja totta kai minä menin Chilen luukulle liian aikaisin. Asiasta seurasi että kaveri lähti jonnekin pyöräni asiakirjat kainalossaan. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Onneksi Pekka tuli paikalle ja tiedusteli asiaa. Olin nähtävästi jättänyt jonkun byrokraatin välistä pois. Onneksi virkailija palasi ja kaikki oli kunnossa. Kyllä vanhaa taas otti koteloon.
Eikä tässä vielä kaikki. Päästyämme pyörinemme Chilen puolelle sielläkin piti pysähtyä jollekin kopille jonkun p-leen paperin kanssa. Koska ajoin, Marjatalla oli paperit kädessä enkä nähnyt mitä takanani tapahtui. Marjatta pisti saamansa tärkeän paperin johonkin piiloon jonka takia pyörän palautuksessa meinasi tulla iso ongelma.
Chilen lippu liehui komeasti tällä puolella rajaa. Olimme matkan aikana ymmärtäneet että Chilen ja Argentiinan välillä oli jonkinnäköistä närää. Syytä emme saaneet tietää, Ehkä molempia maita riivaava jalkapallohulluus on syynä vai olisiko kenraalit joskus uhitellleet toisilleen. Tätä kirjoittaessani kun olen uutisista seurannut Trumpin ja Putinin, ”rakettimiehestä” puhumattakaan, nokitteluja vaikuttaa siltä että maailmaa johdetaan aika vähällä järjellä ja lapsellisilla asenteilla.
Ilpon ja Guntan mansikkafarmi sai myös nopean lopun. Chileläinen virkailija kysyi, onko hedelmiä tai vihanneksia? Olihan niitä ja Ilpo joutui pulittamaan pienen sakon ja chileläisillä rajamiehillä oli hetken kuluttua suut mansikanmakeina.
Pian rajanylityksen jälkeen olimme eräässä matkamme huippukohdassa. Edessämme avautui ”Paso de Los Libertadores”. Mutkatie, joka laskeutui toista kilometriä varsin jyrkkää vuorensivua. Näkymä oli vaikuttava. Tie oli onneksi hyväkuntoinen, joskin liikennettä oli läheisestä rajasta johtuen paljon. Raskaasti lastatut rekat ajelivat kävelyvauhtia molempiin suuntiin pienempien autojen koukkaillessa niiden välissä mahdollisuuksiensa mukaan.
Huikea matka alas alkoi ja neulansilmämutkat seurasivat toisiaan. Ykköstä ja kakkosta käytellen pääsimme onnellisesti laaksoon jossa hengähdimme ja nautimme hyvin ansaituista virvokkeista.
Paso de Los Libertadores. Valitettavasti kamera latistaa tämän mihinkä vaan ”passoon” verrattavissa olevan tien korkeuden ja jyrkkyyden. Huikea paikka.
Matka jatkui ja paikassa nimeltä Los Andes havaitsimme Santiago de Chileen opastavan kyltin jonne käännyimme. Andit oli nyt ylitetty idästä länteen.
Lähestymme Santiago de Chileä
Vuokraamon lähellä ollaan
Tie jatkui hyvänä ja ilma lämpeni enteillen T-paita keliä loppumatkaksi. Liikenne lisääntyi, tie muuttui moottoritieksi ja pian olimme Santiagossa moottoripyörävuokraamolla jossa meitä jo odoteltiin.
Pyörä luovutettu kunnialla.
Pyörien palautus sujui tyylikkäästi paitsi itselläni. Vuokraamo veloitti rikkoutuneesta takavalon muovista USD 100 jonka maksoin sovinnolla. Seuraava ongelma tuli puuttuvasta paperista jonka rajaviranomaiset olivat antaneet meille Chilen puolella. Vuokraaja oli vakavan näköinen kertoen että hän joutuu taksilla hakemaan tuon paperin rajalta koska seuraava vuokraaja jo odottaa. Onneksi Marjatta löysi paperin kätköistään ja kaikki olivat lopuksi tyytyväisiä.
Suuri merkitys matkan onnistumiselle oli jälleen kerran se, että kaikki pyörät toimivat erinomaisesti. Ainoa takaisku oli Simon sivulaukun lukon irtoaminen. Onneksi Jeesusteippi oli seuranamme. Lisäksi Kirsin Road Kingin kytkin oli melko jäykkä, mutta se on kuulemma ominaisuus, ei vika.
Taksissa on hieman ahdasta mutta kyllä sopu sijaa antaa.
Tässä vielä kartta reitistämme. Mainittakoon että kilometrejä matkalla kertyi n. 3500 kpl.
Pian olimme hotellissamme jossa ei kuitenkaan ollut meidän eikä Ilpon matkalaukkuja lentoyhtiöiden lukuisista lupauksista huolimatta. Pekka soitti vielä kerran LatAmille joka lupasi toimittaa laukut seuraavana päivänä hotelliin. Että silleen.
Illalla siirryimme tuttuun baskiravintolaan päättäjäispäivälliselle. Ilta oli mukava, ruoka hyvää, juomat erittäin hyviä. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä että matka oli ollut loistava. Maljapuheet seurasivat toisiaan ja Etenkin oppaamme Pekka oli tyytyväinen koska tämä pioneerimatka oli myös hänelle ensimmäinen.
Tässä mainio ryhmämme ilman aakkosjärjestystä tai muutakaan:
Pekka ja Helena Huttunen
Timo Vaara
Pekka Peltomaa, oppaamme
Jarmo Kaukinen
Kirsi Suono
Jari Suono
Eero Laine
Suuri merkitys matkan onnistumiselle oli jälleen kerran se, että kaikki pyörät toimivat erinomaisesti. Ainoa takaisku oli Simon sivulaukun lukon irtoaminen. Onneksi Jeesusteippi oli seuranamme. Lisäksi Kirsin Road Kingin kytkin oli melko jäykkä, mutta se on kuulemma ominaisuus, ei vika.
Taksissa on hieman ahdasta mutta kyllä sopu sijaa antaa.
Tässä vielä kartta reitistämme. Mainittakoon että kilometrejä matkalla kertyi n. 3500 kpl.
Pian olimme hotellissamme jossa ei kuitenkaan ollut meidän eikä Ilpon matkalaukkuja lentoyhtiöiden lukuisista lupauksista huolimatta. Pekka soitti vielä kerran LatAmille joka lupasi toimittaa laukut seuraavana päivänä hotelliin. Että silleen.
Illalla siirryimme tuttuun baskiravintolaan päättäjäispäivälliselle. Ilta oli mukava, ruoka hyvää, juomat erittäin hyviä. Olimme kaikki yhtä mieltä siitä että matka oli ollut loistava. Maljapuheet seurasivat toisiaan ja Etenkin oppaamme Pekka oli tyytyväinen koska tämä pioneerimatka oli myös hänelle ensimmäinen.
Tässä mainio ryhmämme ilman aakkosjärjestystä tai muutakaan:
Pekka ja Helena Huttunen
Timo Vaara
Pekka Peltomaa, oppaamme
Jarmo Kaukinen
Kirsi Suono
Jari Suono
Eero Laine