Matkan täytyi kuitenkin jatkua ja siirryimme moottoritielle zu….. sorry, tomtomin avustamana. Kaupungin ulkopuolella alkoi nousu. Loppujen olimme valtavan vuoren laella. Paikka oli hieno mutta lämpötila oli ehkä viiden asteen kieppeillä. Alkoi olla melko vilpoista kesävarusteissa. Oli pakko pysähtyä lämmittelemään. Onneksi alueelta löytyi meksikolainen ravintola josta saimme kuumaa kahvia ja tulisia tacoja jotka lämmittivätkin pitkään. Laitoimme myös sadetakit yllemme ja se oli järkevä ratkaisu.
Onneksi alkoi alamäki ja lämpö alkoi olla taas mukanamme. Nyt alkoi näkyä kuinka vehreä tämä osa Kaliforniaa on. Valtavat hedelmäpuutarhat jatkuivat silmänkantamattomiin tien molemmin puolin. Pieniä kaupunkeja ilmestyi silloin tällöin katkaisten hedelmätarhojen rivistöt.
Sitten aloimme taas nousta ylöspäin. Tarhat jäivät taakse ja maisema rupesi metsittymään. Varsin lähellä Josemitea katselimme yöpuuta ja sellainen löytyikin eräästä pikkukaupungista. Motellin vieressä oli varsin perinteinen baari jossa nautimme iltaoluet ja ostimme huoltoasemalta muutamat sandwichit huoneeseemme. Aamu valkeni kauniina mutta kylmänä. Laitoimme sovinnolla taas sadetakit niskaan.
Maasto jatkui metsäisenä ja saavuimme puiston portille jossa luonnollisesti rahastettiin 20 taalaa per nuppi. Puistossa oli vähän liikennettä, tie oli kapeaa ja mutkaista mutta hieno ajaa. Keskellä puistoa oli hieno näköalapaikka josta otimme pakolliset pönötykset kameraan. Ajoimme puiston läpi nauttien kauniista luonnosta. Valitettavasti emme nähneet alueella eläviä villieläimiä muutamia kotkia lukuun ottamatta. Ehkä oli parempikin, ettei esimerkiksi harmaakarhu pentuineen tullut vastaan. Puiston länsiosassa huomasimme taas miten korkealla itse asiassa olimme. Puusto harveni ja jyrkkä mutkainen alamäki alkoi.
Nyt näki kauaksi ja komeita seutuja. Siellä täällä näkyi karjatiloja laaksoissa jokien varrella.
Tasangolle päästyämme alkoivat taas hedelmäpuu-ja viinitarhat. Niitä riitti täälläkin silmänkantamattomiin. Pysähdyimme pienellä tuottajatorilla ja ostimme paikalliset mansikkaropposet. Mansikat olivat kauniinpunaisia ja suuria. Pettymys oli samanlainen kuin välimeren mansikoissakin. Mansikat olivat kovia, puumaisia ja maistuivatkin puulle.
San Franciscon tuttu silhuetti
Matka jatkui ja pian saavuimme Oaklandiin josta ajoimme pitkin valtavaa Oakland bridge:ä San Franciscoon. Silta toi meidät aivan keskustaan lähelle satamaa. Tässä vaiheessa tom tom vuorostaan sekoili ja ajelutti meitä pitkin kaupunkia joka sinänsä oli ihan hienoa. Olin ohjelmoinut Holiday Innin lähellä Fishermans Wharfia kohteeksemme. Aikansa temppuiltuaan kone rauhoittui ja löysimme Holiday Inn:iin.
Hotellissa kaikki sujui hienosti siihen asti kunnes selvisi että pyörän parkkimaksu oli 40 taalaa yö ja olin buukannut meidät kahdeksi yöksi. Ei auttanut muu kuin pulittaa taalat. Nyt olisi nitropurkin korkki narahtanut jos niitä olisi käyttänyt.
Teimme pienen kävelylenkin rannalla ja painuimme väsyneinä mutta onnellisina unten maille.
Aamu oli kaunis mutta kolea kuten täällä niin usein tuntuu olevan. Hotelli rokotti myös aamiaisesta 25 taalaa per nuppi. Pientä lohtua toi se että aamiainen oli varsin hyvä. Tiskillä oli suorastaan taivaallista kylmää paahtopaistia jota henkilökunnan paheksuvien katseiden alla santsasin uudestaan ja uudestaan.
Päivä kului kivasti kaupunkia kierrellessä.
Seuraavana aamuna ei sitten paahtopaistia ollutkaan. Nähtävästi hotelli kosti. No, ei pöydästä tarvinnut nytkään nälkäisenä lähteä, joskin esim. pekonia joutui odottelemaan. Asia aiheutti kiihtymystä myös muiden itsensä kipeiksi maksaneiden joukossa.
Päivän ohjelma oli sellainen että päätimme lähteä käymään Napa Walleyssa, Kalifornian suurimpiin kuuluvalla viinialueella.
Onneksi aamu valkeni kohtalaisen lämpimänä ja olin onnistunut syöttämään tom tomiinkin oikeat koordinaatit. Ylitimme komeasti Golden Gaten, nyt etelästä pohjoiseen. Napa Walleyn risteys löytyikin varsin pian. Seutu oli kaunista, loivaa laaksoa ja kukkulaa.
Golden Gatekin on paikallaan.
Alcatraz on edelleen vaikuttavan näköinen.
Sitten alkoivat viiniviljelmät ja niitä riitti. Saavuimme Napaan joka osoittautui pieneksi, uneliaaksi ja viihtyisäksi ja pilvenpiirtäjiä vailla olevaksi kaupungiksi. Koska oli sunnuntai, ei liikennettä ollut juuri nimeksikään. Kiertelimme kaupungilla aikamme ja jatkoimme matkaa. Löysimme mielenkiintoisen vanhan museokahvilan jossa pöydät ja tuolit olivat eriparia ja mm. kahvit tarjottiin vanhoista lasisista säilykepurkeista. Nautimme kuppilassa valtavat kotitekoiset burgerit.
Vatsat täynnä palasimme San Franciscoon. Edellisellä kerralla käydessämme Golden Gaten ylitys maksoi pohjoisesta etelään. Nyt olivat maksukopit tyhjiä. Johtuikohan sunnuntaista, en tiedä. Ajoimme Jefferson streetillä Marjatan kuvatessa näitä unohtumattomia näkymiä.
Saa nähdä onnistuiko. Illalla teimme vielä lenkin rannalla. Sen verran janotti, että nautimme vakiokuppilassamme oluet ja Margaritat. lasku oli 23 taalaa. Annoin kaksi kaksikymppistä. tyttö toi takaisin seitsemän taalaa, eli kymppi puuttui. Kävin sanomassa että vaihtorahat on väärin. Ilmeenkään värähtämättä tyttö kaivoi kympin lisää. Selvä kusetus, arvatkaa jätinkö tippiä.
1 ja taas alkoi ”naattiminen.” Vaikka tie oli tuttu, siinä oli jotakin mystillisen hienoa. Hearst’s Castlen rannalla oli nyt merinorsuja sadoittain kun niitä edellisellä kerralla oli parisenkymmentä. Kyllä hajukin oli sitä luokkaa.
Taas yksi esimerkki siitä, kuinka hieno laji mp-matkailu on...
