Myönnän tyhmyyteni, mutta aivan kaikkia kirjoitulsia en jaksaut lukea ja silti alan kommentoimaan.
Ainakin muutamissa kirjoituksissa alkupäässä oli vankka mielipide siitä, tai ainakin ymmärsin niin, että kolarin aiheuttanut osapuoli on lähes törkeään liikenneturvallisuuteen syyllistynyt.
Näinhän se ei mene. Laissa on tunnusmerkistö, joka pitää täyttyä. Pelkkä kolarin aiheuttaminen ei tunnusmerkistöä täytä.
LIITETTYÄ LAKIA, ei koko pykälää.
Törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen
Jos liikenneturvallisuuden vaarantamisessa moottorikäyttöisen ajoneuvon tai raitiovaunun kuljettaja tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta
1) huomattavasti ylittää sallitun enimmäisnopeuden,
2) ryhtyy ohittamaan näkyvyyden ollessa turvalliseen ohitukseen riittämätön taikka ohituksen ollessa muutoin kielletty,
3) laiminlyö liikenneturvallisuuden vaatiman pysähtymisvelvollisuuden tai väistämisvelvollisuuden, taikka
4) muulla näihin rinnastettavalla tavalla rikkoo liikennesääntöjä
siten, että rikos on omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle, hänet on tuomittava törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta vähintään 30 päiväsakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Jos kolari on ajettu ja seuraukset tiedetään, niin ei sitä tuomiota tule törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, jos esimerkiksi ei ole ollut VAKAVAA VAARAA TOISEN hengelle ja terveydelle. Tuomio tulee silloin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta korkeintaan ja se tarkoittaa yleensä sakkoa.
Toinen juttu taas on miten pitäisi olla. Mun mielestäni lait on yleensä ottaen aika selkeitä. Niiden soveltaminen oikeusasteissa on vähintäänkin kirjavaa.
Ps. Lähes puolet kolareista ajetaan parkkialueilla, onneksi.
Onpahan paskakeli ulkona.