Kommentistasi paistaa, että et ole joko ajanut modernia 1000-kuutioista kyykkyä (Gixxer, R1, 10R tai Blade) tai, jos olet ajanut, olet körötellyt sillä 80 km/h uskaltamatta vetää torvia auki. Olen todennut jo monesti aiemmin, että tuollainen pyörä ei ole tehty 50 km/h, 80 km/h tai 100 km/h nopeuksiin. Yli 100 km/h nopeuksissa kilokyykky muuttuu erittäin vakaaksi ja se taipuu mutkaan erinomaisesti. Silloin kuski voi kokea todellista ajamisen nautintoa (terv. Mikko Paasolle ja kiitokset hyvästä kirjasta).
Minä taas olen havainnut, että esimerkiksi Glock 17 vaikuttaisi soveltuvan huomattavasti paremmin ihmisten tappamiseen ja vahingoittamiseen lähietäisyydeltä. Sen sijaan metsästyskäytössä ja tauluammunnassa tuntuu koko aseen idea menevän ihan tärviölle. Metsästäessä ei pääse tarpeeksi lähelle ja tauluammunnassa aseen tappavat ominaisuudet jäävät jotenkin huomaamatta.
Vaan kun Glockilla päästelee lähitäisyydeltä, ymmärtää ettei se ole mihinkään tauluammuntaan kehitetty väline. Se on kehitetty monipuoliseksi, helppokäyttöiseksi ja tehokkaaksi välineeksi. Aivan oikein. Sen tehtävä on tappaa; ihmisiä. Ja läheltä. Joten taidanpahan tästä lampsia listimään ihmisiä, ettei mene ominaisuudet hukaan hienosta aseesta.
(Tiedän, esimerkkini oli karrikoitu ja provosoiva. Olen pahoillani. Oikeasti en ole sitä mieltä, että kilokyykyllä ylinopeuden ajaminen olisi rinnastettavissa ihmisten tappamiseen. Mutta vikkelä-älyisimmät hoksannevat pointtini karrikoidusta vertauksesta huolimatta.)
sanoi:
Olaus Petri totesi tuomarinohjeissaan jo 1500-luvulla "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan". Tämä viisaus on päässyt pahasti unohtumaan tieliikennelainsäädännössä.
Mielestäni on oikeus ja kohtuus, että ihmisiä, jotka asettavat itsensä lain yläpuolelle, rangaistaan. Näin ollen tieliikennelainsäädäntö on ihan hyvä laki siinä missä muutkin.
Vaikka todelliset vetomiehet ovatkin sitä mieltä, ettei liikennesääntöjen motoristeja pitäisi koskea lainkaan, on suurin osa ihmisistä kuitenkin liikennesääntöjen tasapuolisuuden kannalla. Ja koska suurin osa ihmisistä on edelleen sitä mieltä, että liikennesäännöt ovat ihan ok näin (tai vetomiehet kutsunevat tätä joukkoa niiksi surkeiksi velliperseiksi, jotka ladallaan eivät viittäkymppiä kovempaa uskalla ajaa), ei niiden muuttamiseen ole vielä kovinkaan suuria paineita.
Tässä kohtaa mukaan hyppää mukaan ilmiö (tai hallintomuoto jos ihan tarkkoja ollaan) nimeltänsä
demokratia. Vaikka arvon herra Bomber (ja muutkin todelliset vetomiehet) eivät sitä välttämättä myönnäkään, ovat he myös salaa varsin kiitollisia tästä nimenomaisesta ilmiöstä. Ilman demokratiaa (ja sen kaveria sananvapautta) eivät nämä todelliset vetomiehet edes kirjoittelisi, sillä nämä ladoilla ja matkasohvilla ajelevat velliperseet, nimittäin olisivat jo aikaa sitten tulleet siihen tulokseen, että koska heidän mielipiteensä on auttamatta oikea on muita mielipiteitä varsin turha kuunnella ja näin ollen edes julkaista. Onneksi näin ei kuitenkaan ole.
Demokratia on siitä hassu ilmiö, että se ei millään muotoa tähtää siihen mikä on oikeudenmukaista, järkevää tai reilua. Se tähtää tilanteeseen, jossa suurin osa sen alaisuudessa olevista toimijoista on tyytyväisiä. Jos toimijat muuttuvat tyytymättömiksi käytäntö muuttuu. Toistaiseksi valtaosa ei kuitenkaan ilmeisesti ole nähnyt tarpeelliseksi liikennelainsäädännön muutosta. Jos nopeusvalvonnan rangaistukset muuttuvat enemmistön mielestä kohtuuttomiksi syntyy keskustelua, joka ennen pitkää johtaa lakimuutokseen (tätä keskustelua muuten käydään tässä ja nyt. Ei välttämättä poliittisesti korrektissa muodossa, mutta käydään kuitenkin).
Vaan toisaalta on aina on pieni toimijoiden joukko (, jotka varsin usein ovat vielä vähemmistö), jotka eivät näe demokratian toimintaa kokonaisuutena. Halutaan muokata määrättyjä lainsäädännön osa-alueita oman parhaan hyväksi kuitenkaan antamatta toisille toimijajoukolle erivapauksia. Jos tällaisiin vaatimuksiin suostuttaisiin huomaisimme pian olevamme kovaäänisten oligarkiassa eli "kuka huutaa koviten"-harvainvallassa, näin suomenkielellä (mutta pääsinpäs pätemään sivistyssanavarastollani). Pian huomaisimme, että tuhat tosi matkasohvavellipersettä vaatisi sporttikyykkyjen kieltämistä ja koska nakukuskit, kustomistit ja kurapyöräilijät eivät asiasta juuri häiriintyisi, ei tosivetäjillä sitten enää olisikaan sporttikyykkyjä joilla vetää.
Vaan onneksi elämme demokratiassa. Ei ole pelkoa ylilyönneistä vaikka vähemmistö niitä vaatisikin (tämä siis suojaa niin tosivetäjiä, kuin kukkahattujakin). Oikeastaanhan jokaisen kukkahatun olisi syytä kiittää näitä arvon herra Bomberin kaltaisia todellisia vetomiehiä, jotka fanaattisilla ja provosoivilla kommenteillaan tappavat tehokkaasti todellisen keskustelun ja saavat aikaan mihinkään johtamattomia eipäs-juupas -väittelyitä (ja samaa tietenkin tekevät myös kukkahatut omalla suunnallaan). Niin kauan kun keskustelu pysyy ääripäiden väittelynä muutosta tuskin tapahtuu suuntaan jos toisen.
Sitten kun molemmat osapuolet lähestyvät aihetta sovussa, lähtökohtanaan toisen osapuolen ajatusten kunnioittaminen ja kompromissihakuisuus alkaa asioita tapahtua. Ei ennen.
Ja koska kiviäkin kiinnostaa, kerron lopuksi oman kantani asiaan. Minä olen monen muun kanssa samaa mieltä siitä, että nopeusrajoituksissa ja rangaistuksissa on korjaamisen varaa. Se mikä tekee minusta kukkahatun on se fakta, että laki on minulle pyhä. Vaikka laki olisi kuinka typerä en pidä moraalisesti oikeana sen rikkomista (näin ideatasolla. Läheskään näin puhtoinen minä en todellisuudessa ole). Tämä johtuu siitä tosi asiasta, että kukaan ei pysty katsomaan lakia täysin objektiivisin silmin. Minä en siis voi varmasti sanoa mitkä minua ärsyttävät pykälät ovat oikeasti toimimattomia. Ilmaisen epäilykseni ääneen ja jos tarpeeksi monta ihmistä on kanssani samaa mieltä muutetaan käytäntö toiseksi (aivan liian hitaasti tosin, mutta sitä pidettäköön demokratian hintana, jonka olen varsin suostuvainen maksamaan). Jos taas jään yksin mielipiteideni kanssa, tiedän, ettei arvioni ole oikea muiden mielestä. Ajatus, jonka juuret johtavat Kantin kategoriseen imperatiiviin ja sieltä taas konsensusteoreetikkojen parantelemaan malliin.
Että silleen.
