• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Koiran väistön takia tasapainon menetys ja pyörä nurin

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Shikyo
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Jos mie olisin polliisi, niin syyttäisin koiran taluttajaa heiteillejätöstä kaiken muiden pykälien lisäksi.
On nimittäin melko selkärangatonta toimitaa aiheuttaa motskarin kaatuminen ja livistää paikalta.
 
Shikyo sanoi:
Kävin puolisoni kanssa ajelulla ja päädyimme Karkkilaan. Karkkilan tulimme risteykseen(Keskuskatu ja Valtatie klo 14.38) ja yhtäkkiä isokoira juoksee keskelle tietä. Koira oli hihnassa. Väistän ja pysäytän pyörän(22km/h vauhdista GPS mukaan). Väistön takia menetin tasapainon ja pyörä kaatuu. Koiran omistaja lähtee karkuun eikä vaivadu auttamaan pyörän nostamisessa saati kysyä onko kaikki kunnossa. Itsehän en pyörää ylös saanut(edes puolison avustuksella), koska olkapääni leikattiin 24.2 enkä halunnut vahingoittaa sitä.

22 km/h. Väistit. Pysäytit. Kaadoit pyörän. Olkapää ei kestä pyörän käsittelyä. Mikä tässä nyt hieman haisee ?
Olisiko pienen pieni mahdollisuus että kämmelsit tapahtumasarjan johdosta itse ? En siis syytä mutta pikkusen on hakemisen makua ilmassa. Toki jos mopo kippaa eikä sitä saa vajavaisen ajokunnon johdosta edes yhdessä siipan kanssa pystyyn, se ottaa pattiin että mopen omistaja katsoi paikalta mutta silti... Tuosta nopeudesta mopo pysähtyy about metrissä. Risteysalueella on syytä olettaa että mitä tahansa voi tapahtua. Entäs kun juoksee ensimmäinen pikkulapsi pallon perässä ?
 
GuessWho sanoi:

Samaa ihmettelin. :thumbup:
 
Nyt kyllä hieman ihmettelen tätä avautumista.

Jos joku puupää päästää piskinsä juoksentelemaan ajoradalle, niin siihen pitää puuttua ihan yleisen turvallisuuden nimissä vaikka ei olisi edes tapahtunut vahinkoa. Entä jos koira olisi kaatanut polkupyöräilijän kallo halki asfalttiin, tai saanut jonkun hätääntyneen autoilijan väistämään vastaan tulleen rekan keulaan, tai muuta vastaavaa? Yllättävissä tilanteissa tapahtuu toisinaan yllättäviä asioita, eikä se oikeuta toista osapuolta pakenemaan onnettomuuspaikalta.

Ymmärrän varsin hyvin myös sen, että puolitoista kuukautta sitten leikatulla olkapäällä ei lähdetä repimään parisataakiloista rautakasaa pystyyn, oli sen käden käyttö arkielämässä muuten kuinka normaalia tahansa.
 
Veikkaan kuitenkin, että kaatoa ei olisi ilman koiraa tapahtunut, vaikka sitten kuinka olisi kämmelletty. Ja se lienee se pointti tässä.
 
Vaikka olis miten Mike The bike Hailwood, niin joskus voi vaan kaatua.
Tilanne voi tulla eteen ja kukaan ihminen ei koskaan voi toimia joka tilanteessa oppikirjan mukaan. Sen takia onnettomuuksia tapahtuu.
Tässä tapauksessa ilman koiraa ei tätäkään aihetta olisi avattu.
 
GuessWho sanoi:
22 km/h. Väistit. Pysäytit. Kaadoit pyörän. Olkapää ei kestä pyörän käsittelyä. Mikä tässä nyt hieman haisee ?
Olisiko pienen pieni mahdollisuus että kämmelsit tapahtumasarjan johdosta itse ? En siis syytä mutta pikkusen on hakemisen makua ilmassa. Toki jos mopo kippaa eikä sitä saa vajavaisen ajokunnon johdosta edes yhdessä siipan kanssa pystyyn, se ottaa pattiin että mopen omistaja katsoi paikalta mutta silti... Tuosta nopeudesta mopo pysähtyy about metrissä. Risteysalueella on syytä olettaa että mitä tahansa voi tapahtua. Entäs kun juoksee ensimmäinen pikkulapsi pallon perässä ?

Pystyn työntämään, siirtämään ja ajamaan ongelmitta. Pyörää en pysty nostamaan olkapääni takia. Olemme molemat myös naisia eli myös terveellä olkapäällä en saisi pyörää ylös ihan noin vain. Puoliso pystyy juuri ja juuri pitämään pyörän pystyssä yksin. Se etten pysty nostamaan pyörää ylös, ei tarkoita etten pystyisi ajamaan sillä.

Luulin koiran päässen vapaaksi, minkä takia väistämisen jälkeen yritin löytää koiran. Etsimisen takia menetin pyörän tasapainon ja se kaatu. Olen astmaatikko ja allerginen koirille. Ei olisi ensimmäinen kerta kun koira yrittää purra minua ja olin huolissani koiran aikomuksesta ja sen aiheuttamasta vaarasta.

Lapset tekevät nyt mitä sattuu ja niiden perään katsotaan ja ollaa varuillaan. Hihnassa olevan koiran voi minusta olettaa pysyvän jalkakäytävällä ilman tarvetta pelätä sen juoksemista keskelle tietä. Minusta pientä lasta ja hihnassa olevaa koiraa ei voi verrata toisiinsa.
 
lario sanoi:
Jos mie olisin polliisi, niin kirjottaisin ison sakon koiran taluttajalle heiteillejätöstä kaiken muiden pykälien lisäksi.
On nimittäin melko selkärangatonta toimitaa aiheuttaa motskarin kaatuminen ja livistää paikalta.

Koirallekin sakot ja tienpitäjälle. Vielä, kun joku kertoisi, mikä tahallinen rikos saattasi olla kysymyksessä? Tässä tapauksessa uhrit eivät tainneet jäädä tiedottomina makaamaan korppien nokittaviksi, joten heitteillepanostakaan ei voine olla kysymys.

En usko, että poliisin kuuluu tutkia vahinkoja ja vahingonkorvausjuttuja.
 
sami1024 sanoi:
Nyt kyllä hieman ihmettelen tätä avautumista.

Jos joku puupää päästää piskinsä juoksentelemaan ajoradalle, niin siihen pitää puuttua ihan yleisen turvallisuuden nimissä vaikka ei olisi edes tapahtunut vahinkoa. Entä jos koira olisi kaatanut polkupyöräilijän kallo halki asfalttiin, tai saanut jonkun hätääntyneen autoilijan väistämään vastaan tulleen rekan keulaan, tai muuta vastaavaa? Yllättävissä tilanteissa tapahtuu toisinaan yllättäviä asioita, eikä se oikeuta toista osapuolta pakenemaan onnettomuuspaikalta.

Ymmärrän varsin hyvin myös sen, että puolitoista kuukautta sitten leikatulla olkapäällä ei lähdetä repimään parisataakiloista rautakasaa pystyyn, oli sen käden käyttö arkielämässä muuten kuinka normaalia tahansa.

Näille foorumeille ominaista on se että jos mitä tahansa tapahtuu, missä motoristitaasu kärsii niin kaikki muut ovat syyllisiä. Omasta mielestäni jos mopo pysäytetään ja kipataan sen jälkeen niin kyllä siinä pitää tutkia jo penkin ja stongan väliäkin. Jos halinnoi kaksipyöräistä laitetta jota ei saa pystyyn edes kahdestaan niin sopii kysyä onko validi persoona liikkumaan moisella giljotiinilla yleisön joukossa. 30 vuotta mopoilua raskaalla kädellä enkä ole koskaan kontannut koiran takia, ajattelemattoman lapsen johdosta, auton takia saati muutenkaan. Ja omat mopot ei pysy edes kunnolla käynnissä 22 km/h nopeuksissa. Joo, väärin että koira karkaa kadulle mutta melkoista tissiposkeilua alkaa kerätä sympatioita täällä ja kuherrella ajatuksella että nyt laitetaan poliisit perään. Homma ei ollut hanskassa ja sillä hyvä. Se maksaa oppirahoja ja sillä hyvä sekin. Paska juttu mutta ihme itkentää ja valtiovallan varojen tuhlausta alkaa moisen johdosta tekemään tutkintapyyntöjä. Jos harrastaa miehistä lajia pitää olla ballsseja olla mies silloinkin kun pelit ei pysy kädessä. Mutta tää nyt onkin vaan mun mielipide...
 
Viimeksi muokattu:
Shikyo sanoi:
Olen astmaatikko ja allerginen koirille. Ei olisi ensimmäinen kerta kun koira yrittää purra minua ja olin huolissani koiran aikomuksesta ja sen aiheuttamasta vaarasta.

I rest my case...
 
Shikyo sanoi:
Luulin koiran päässen vapaaksi, minkä takia väistämisen jälkeen yritin löytää koiran. Etsimisen takia menetin pyörän tasapainon ja se kaatu. Olen astmaatikko ja allerginen koirille. Ei olisi ensimmäinen kerta kun koira yrittää purra minua ja olin huolissani koiran aikomuksesta ja sen aiheuttamasta vaarasta.

Miten aioit tavatessanne selvittää koiran aikomukset? Vastaisen varalta rohkenen ehdottaa, että et enää lähesty minkään kokoista koiraa. Kokemusperäisesti nyt tiedät, että siitä seuraa ahistus, reikiä nahkaan ja lommo pyörään. Jos menee poliisiasemalle kertomaan tarinansa saa vielä sakot.
 
GuessWho sanoi:
30 vuotta mopoilua raskaalla kädellä enkä ole koskaan kontannut koiran takia, ajattelemattoman lapsen johdosta, auton takia saati muutenkaan.

Kuinkas monta kertaa olet joutunut väistämään koiraa? Kuinka monta kertaa olet tehnyt näin kyytiläisen kanssa? Tai lasta? Tai autoa?

Mitä mieltä olet muuten koiran omistajan velvollisuudesta hallita koiraa?
 
GuessWho sanoi:
Näille foorumeille ominaista on se että jos mitä tahansa tapahtuu, missä motoristitaasu kärsii niin kaikki muut ovat syyllisiä. Omasta mielestäni jos mopo pysäytetään ja kipataan sen jälkeen niin kyllä siinä pitää tutkia jo penkin ja stongan väliäkin. Jos halinnoi kaksipyöräistä laitetta jota ei saa pystyyn edes kahdestaan niin sopii kysyä onko validi persoona liikkumaan moisella giljotiinilla yleisön joukossa. 30 vuotta mopoilua raskaalla kädellä enkä ole koskaan kontannut koiran takia, ajattelemattoman lapsen johdosta, auton takia saati muutenkaan. Ja omat mopot ei pysy edes kunnolla käynnissä 22 km/h nopeuksissa. Joo, väärin että koira karkaa kadulle mutta melkoista tissiposkeilua alkaa kerätä sympätioita täällä ja kuherrella ajatuksella että nyt laitetaan poliisit perään. Homma ei ollut hanskassa ja sillä hyvä. Se maksaa oppirahoja ja sillä hyvä sekin. Paska juttu mutta ihme itkentää ja valtiovallan varojen tuhlausta alkaa moisen johdosta tekemään tutkintapyyntöjä. Jos harrastaa miehistä lajia pitää olla ballsseja olla mies silloinkin kun pelit ei pysy kädessä. Mutta tää nyt onkin vaan mun mielipide...

Allekirjoitan sinänsä ison osan noista pointeistasi, myös tuon osalta, että pyörän hallintakyvyssä on tilannekuvauksen perusteella ollut puutteita, johtuipa se sitten olkapään varomisesta tai mistä tahansa. Itse en sinänsä paljon voi kaatumattomuudella neppailla, kun on vasta neljä kautta ja reilut 40tkm takana ilman vahinkoja.

Mutta tuota "ketään ei kiinnosta, turhaa verorahojen tuhlausta" -asennetta en ymmärrä. Tuonne liikenteeseen ei tarvita yhtään lisää hälläväliä-asennetta kuin mitä siellä nyt esiintyy. Enkä nyt tarkoita mitään tiukkapipoista kukkahattuilua, vaan normaalia maalaisjärjenkäyttöä ja oikeustajua. Jos omalla hölmöilyllä aiheuttaa onnettomuuden, niin siitä nyt vaan ei hiippailla muina miehinä pois, oli rikottu lakia tai ei. Epäilemättä liikenteen vaarantamisen tunnusmerkit tilanteessa täyttyvät koska vähintään välillisesti onnettomuus aiheutui, mutta se nyt sinänsä on toissijaista. Veikkaanpa ettei tilannetta puitaisi täällä lainkaan, mikäli koiranomistaja olisi toiminut niin kuin normaalin ihmisen pitäisi. Liikennepakoon sinänsä jalankulkija ei näytä voivan syyllistyä, muun kulkuneuvon kohdalla sekin sinänsä tulisi kyseeseen rikosnimikkeenä.
 
Shikyo sanoi:
Kuinkas monta kertaa olet joutunut väistämään koiraa? Kuinka monta kertaa olet tehnyt näin kyytiläisen kanssa? Tai lasta? Tai autoa?

Mitä mieltä olet muuten koiran omistajan velvollisuudesta hallita koiraa?

Useita kymmeniä, ellen satoja kertoja. Viimeisinpänä eilen 13.4 korealaisella vaappuvalla maxiskootterilla Barcelonassa, kaksi päällä reilun viidenkympin vauhdeista. Jännäkakkaa joo, mutta ei mitään sellaista miksi olisin edes vaivautunut pysähtymään. Ja kuten jo totesin, paska juttu ja ikävä asia mutta ihan helluntailaismenoa alkaa narisemaan moisesta.
 
Ymmärrän sinua ketjun aloittaja ihan täysin. Sitä en ymmärrä, että se ulkoiluttaja jätti teidät eikä auttanut :hanuria: Se tässä kyrpii eikä se, että et saanut pyörää ylös jne! Toivon sinulle paranemista olkapääsi kanssa ja turvallisia kilometrejä :)
 
Smurffis sanoi:

Ja pyörä vaihtoon jonka jaksaa nostaa kahdestaan ylös :crash:
 
Shikyo sanoi:
Luulin koiran päässen vapaaksi, minkä takia väistämisen jälkeen yritin löytää koiran. Etsimisen takia menetin pyörän tasapainon ja se kaatu. Olen astmaatikko ja allerginen koirille. Ei olisi ensimmäinen kerta kun koira yrittää purra minua ja olin huolissani koiran aikomuksesta ja sen aiheuttamasta vaarasta.

Paniikki iski ja bike nurin paikaltaan. Kaikki koirat saunan taakse ja allergisille sivuvaunu.
 
Voisko se olla mahdollista, että pyörällä kaatuntu on tietynlaisessa tunnetilassa ja juuri sillä hetkellä asiat ei mene aivoissa normaalisti ja esim. kaatuneen pyörän nostaminen voi vain juuri sillä hetkellä olla ylitsepääsemätön tehtävä.
Viiden minuutin päästä tilanne voi olla aivan toinen.
Me ihmiset ollaan erillaisia ja jokainen meistä reagoi tilanteisiin eri tavalla.
 
Back
Ylös