Näitä vastauksia lukiessa päätyy huomaamaan, että olen ehkä itsekin käynyt läpi meko tyypillisen varustelukierteen.
Ensimmäinen ajoasu koostui Richan tekstiilihousuista ja -takista (Millennium + X-Tour). Näillä sitä kuvitteli ajavansa huoletta monta vuotta, mutta hyvin pian huomasin tehneeni pari ehkä tyypillistäkin virhettä. Olena pitkäjalkainen, joten osasin kyllä katsoa jollakin tapaa, että lahkeissa riittää pituutta. Ei sitä kuitenkaan niin paljon ollut, ettei puntti olisi ajoasennossa noussut varsin pian saappaan yli puolisääreen. En juuri vapaahtoisesti lähde sateeseen varta vasten ajamaan, joten se, mitä edellä on kerrottu kalvojen sijainnin ja päällikankaan suhteesta, ei ole häirinnyt, vaikka näissä asusteissa tuo tyypillinen virhe onkin.
Takkikin oli monikäyttöinen, olihan siinä erikseen irrotettavissa lämpövuori ja kalvokin sekä vielä vetoketjulliset tuuletusräppänät. Ja hihtakin riittävän pitkät, vaikka köäsivarsieni pituus eil olekaan läheskään samaa luokkaa kuin jalkojen. Mutta se jäi huomaamatta, että tuli saman tien ostettua muuten pari kokoa liian iso takki, joka toimii loistavasti purjeena.
Näitä virheitä yritin seuraavalla kierroksella korjata nahka-asulla. Jälleen Richaa, kun siinä tuntui ainakin muutama vuosi sitten olleen hyvä hinta-laatu -suhde. Elämä näillä oli mukavampaa. Valjasrasvalla voideltuna nahkakin pitää yllättävä hyvin vettä lyhyillä matkoilla tai satunnaisten kuurojen aikana.
Tosin nahkatakin hihat jäivät sittenkin hieman liian lyhyiksi (etenkin kun haluaisi kesällä mkäyttää vähän lyhytvartisempia käsineitä) ja hyvän istuvuuden perusteella valitun takin ulkoasu ei oikeastaan koskaan ollut erityisesti mieleen, jotan näitä epäkohtia tuli vielä korjattua toisella nahkatakilla, jonka erityisenä hankintakriteerinä olivat riittävän pitkät hihat. Pari vuotta sitten tulikin hankittua Suomyn nahkatakki, mutta siihenpä mennessä uutena napakat nahkahousut olivatkin venyneet yllättävän paljon niin, että housut eivät enää tahdo pysyä kunnolla ylhäällä etenkään selkäsuojan kanssa, kun erimerkkisten vaatekaappaleiden vetoketjut eivät ole samalla hammastuksella.
Nyt pitäisi vissiin katsastella kaksiosaista nahkapukua...
Kypärät (2 kpl tähän mennessä) ja saappaiden kanssa on mennyt paremmin. Toisen kypärän ostossa painoi sopivuuden ohella toimivat tuuletus- ja huurteenpoistoratkaisut, joten kolhun saanut Shoei Raid vaihtui X-Lite 701:een. Ja kumpaankin sai helposti pujotettua silmälasit.
Ja Daytonan Road Starit osoittautuivat niin hyväksi hankinnaksi, että ovat edelleen käytössä toisten hieman sporttisempien töppösten rinnalla.
Eli mitä halusian sanoa? Mieti, millaista ajoa harrastat. Ilmastoidut 1-osaiset nahat voivat olla hyvä ratkaisu, jos ajaa vain kauniina kesäpäivinä ja pysähtyy vain tankkaamaan. Jos taas kiertelee nähtävyyksiä ja kuluttaa kahvilantuolia, niin ajoasuteen tyyppi on silloin erilainen. Juuri mitään en ostaisi ilman sovitusmahdollisuutta. Ja sovitettaessa on osattava kiinnittää huomiota oikeisiin pikku asioihin - kokonaisuutta unohtamatta.
On siis osattava tehdä valinnat käyttötarkoituksen ja itselle tärkeiden yksityiskohtien osalta jo ennakkoon - ja pidettävä niistä kiinni. Itseä tyydyttävät ajovarusteet voi silloin ostaa jo ensi kerralla, jos pitää vaatimustason kohtuullisena. Ja jos varaa aikaa käytettyjen kyttäilyyn ja alesesongin hyödyntämiseen, niin ei hintakaan iipeä kohtuuttomuuksiin. Päivityskierre on kuitenkin varsin todennäköistä jossakin vaihessaa. Älä pidä budjettia liian ehdottomana.
Kuten jo neuvottiin, aloita kypärästä, äläkä säästä vaivaa sovittamisesssa ja käyttäjäarvostelujen etsimisessä.