• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Ketjuöljyt / Sprayt

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja ToKm
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Tyhmä kysymys,

Onko kukaan kokeillut pitkäkestoisesti moottorisahan teräketjuöljyn käyttöä? Sehän on tehty tahmeaksi ja sitkeäksi pysyväksi.

- Bilteman ketjuöljy on melkoisen jees, mutta irrotessaan sotkee ja kuivahtaa todella tahmeaksi KÖKÖksi. Kerää myös ketjun sivuille hyvin tahmean mustan mönjän, jonka peseminen on työlästä. Lisäksi sen märkänä siivoaminen rätin kanssa on todella tahmeaa puuhaa. Keääntyy ketjukoteloon sellaiseksi muumiointiaineeksi, joka pitää pestä kuumalla vedellä painepesurin kanssa pois.
Piikkiaikoina en juuri muuta käyttänytkään kuin moottorisahan teräketjuöljyä. Tuli ajettua teräketjuöljyn avulla noin 5100km. Taisi olla essolta ostettu aikoinaan, en muista enää tarkkaan. Oli kuitenkin sellaisessa valkoisessa litran purkissa, etiketti punainen jossa luki teräketjuöljy.

+Erinomainen voitelukyky.
-Sotkee totaalisesti takavanteen.

Harkinnassa on että kokeilenko jossakin vaiheessa teboilin teräketjuöljyä.
____-----

Bilteman ketjuöljyä tulee käytettyä nykyisessä pyörässä. Koska muut ketjurasvat ovat mielestäni ylihintaisia. Isompaa eroa en huomannut verrattuna motulin road ketjurasvaan.
Suurinpiirtein samat kokemukset kuin sinulla bilteman ketjuöljystä.
 
Aloitin aamun selailemalla .orgia. Törmäsin tähän ketjuun ja rupesi omatunto soimaamaan - tarttis visiin ketjut öljytä. No ei muuta, kun remppavehkeet päälle ja tallille.

Tulipa vietettyä mukavat puolitoista tuntia pyörän vieressä rukoilemassa. Ensin kevyt öljy ketjuihin ja sen jälkeen pehmenneen lian irroitus ketjuista ja rattaista. Tämän jälkeen liuottimella (wurthin ketjun puhdistusaine) vanteen pesu, jonka jälkeen vanteeseen vaha päälle. Lopuksi öljysin ketjun ruiskuttamalla öljyä jokaiseen o -renkaaseen ja tämän jälkeen öljyn leviämisen varmistamiseksi takarenkaan pyörittelyä.

Itse käytän ketjussa Valvolinen Chain Lube -öljyä. Hyvä öljy, joka pitää ketjut kunnossa - tosin sotkee ihan p*rkeleesti...

Nyt suihkuun ja sitten Muorin luo kaffelle.

Edit: kirroitsuvihreet
Tota valvolinen tököttiä itsekin käytän. Huonoiksi puoliksi sanoisin juuri sen sotkemisen ja sen purkin suuttimen, kun se öljy ei pahemmin sumuna siittä tule. Varmaan sen takia se sotkeekin.
 
Mä kävin äsken ostaas Castrolin Chain Waxia.. saas kattoo millasta tököttiä se on.. kilikalipullo ja spraynä tuli ulos.. ketjun pinnalle se tuli semmoseks valkoseks tökötiks.. toivottavasti pysyis kiinnikki  
buttrock.gif
Itse pesin tänään ketjuja moottoriöljyllä pois tuota Castrolia. Iso oli homma n.3h kulutin aikaa ja täytyy sanoa että heitän hevon hittoon Castrolin purkin. Se on tahmeaa evästä, johon kaikki paska tarttuu kiinni. Nyt on pelkkää moottoriöljyä ketjuissa ja ne ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan. Huomenna heitän ketjuihin vaihteistoöljyä, se on hivenen paksumpaa ja pysyy siten paremmin.
Tuo moottoriöljy oli hyvä ketjujen puhdistuksessa, prätkästä tuli kevyt työnnellä  
biggrin.gif
ja ajaminen oli nautintoa kun ketjut toimi. Täytyy huoltaa useammin ketjuja, olin aikaisemmin hieman liian laiska ja väärällä mömmöllä rasvailin.
 
tänään tuli rasvattua ketjut, ja nykäsin niihin Mobilin 5w-40 vai mitä se oli. Liukkaiksi ainakin muuttui, mutta saas nähdä miten pelittää. Hyvin ainakin aikaisemmat öljyt/paskat lähti öljyn avulla. Kokeilin takasvingiä kiillottaa pinttyneestä öljystä, ja siihenkin tuo Mobil tepsi.
 
Jo kevariaikoina todettiin Motul Chain Lube Road (tai mikä se nyt silloin olikaan) parhaaksi tökötiksi ketjuihin eli sitä käytettiin silloin ja sitä käytetään edelleen.

Ei sottaa vannetta, pysyy hyvin kiinni ja ilmeisesti jotain voiteleenkin, kun viime viikolla 30tkm huollossa eivät huomauttaneet ketjuissa olevan mitään vikaa (alkup. kun ovat). Suosittelen.
 
Näin se menee, Motulille +1 juurikin noista syistä mitä mainitsit. Paras ketjuspray.
 
Motulin jotain suihkutettavaa käytän ja toistaiseksi ei mitään moitittavaa.. ei sotke turhia ja ketjut on pysyneet hyvässä vedossa.
 
No niin, siirryin puhtaan ketjun aikakauteen..
thumbs-up.gif
elikäs chaincleanerilla mömmöt pois ja vaihteistoöljyä hammasharjalla perään. Seurataan tilanteen kehittymistä.
 
Mä kävin äsken ostaas Castrolin Chain Waxia.. saas kattoo millasta tököttiä se on.. kilikalipullo ja spraynä tuli ulos.. ketjun pinnalle se tuli semmoseks valkoseks tökötiks.. toivottavasti pysyis kiinnikki
buttrock.gif
Itse pesin tänään ketjuja moottoriöljyllä pois tuota Castrolia. Iso oli homma n.3h kulutin aikaa ja täytyy sanoa että heitän hevon hittoon Castrolin purkin. Se on tahmeaa evästä, johon kaikki paska tarttuu kiinni. Nyt on pelkkää moottoriöljyä ketjuissa ja ne ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan. Huomenna heitän ketjuihin vaihteistoöljyä, se on hivenen paksumpaa ja pysyy siten paremmin.
Tuo moottoriöljy oli hyvä ketjujen puhdistuksessa, prätkästä tuli kevyt työnnellä
biggrin.gif
ja ajaminen oli nautintoa kun ketjut toimi. Täytyy huoltaa useammin ketjuja, olin aikaisemmin hieman liian laiska ja väärällä mömmöllä rasvailin.
Itsellä meni noin 3Minuttia, kun putsasin ketjut tuolla Chan Sprayllä? Ensiksi vain niin paljon sitä siihen, että melkein alkaa valua pois ne.. Sitten vain puhdat rätti johon sitä Spraytä ja sillä kohdalla hinkkaa niitä hetken. ja sitten vain taas uusi sivu rätistä johon Spräytä vähäisen ja taas hinkkaa sitä kohtaa sillä. En tosin tiedä miten millin tarkasti itse hinkkaat ketjusi, mutta minulle ainakin hienosti toimii ja riittää tuo jälki. Mopo oli pukilla jossa pääsee nätisti pyörittelemään sitä rengasta, ja tietenkin pukki oli huoltopöydällä joka noin 1,3 metrin korkeudessa.
wink.gif
 
Jo kevariaikoina todettiin Motul Chain Lube Road (tai mikä se nyt silloin olikaan) parhaaksi tökötiksi ketjuihin eli sitä käytettiin silloin ja sitä käytetään edelleen.

Ei sottaa vannetta, pysyy hyvin kiinni ja ilmeisesti jotain voiteleenkin, kun viime viikolla 30tkm huollossa eivät huomauttaneet ketjuissa olevan mitään vikaa (alkup. kun ovat). Suosittelen.
Näin se menee, Motulille +1 juurikin noista syistä mitä mainitsit. Paras ketjuspray.
Jep - Motulia on jo tullu käytettyä vuosikaudet ja toimii. Ja välilä kun saman merkin Chain Cleanillä "pesee" ketjut niin ovat ulkonäöllisestikin kuin uudet.
 
Mäkin kaikki "mömmöt" kokeillu ja ne vahat oli kyl ihan p:stä
sad_orig.gif

Helppo levittää, mut sadan kilsan jälkeen kun katto ketjuja, niin ihan kun joku ois pepsodenttii käyny työntää ketjuihin...ihme vihreetä "purkkaa" täys...
Nyt laitoin alkukeväästä tota Castrolin rasvaa (kehuvat sitä niin liikkees), sama juttu..taas sitä "purkkaa".
Näimpä sitten ton Motulin putelin Motonetis (oli viel aika halpaaki) ni aattelin kokeilla.
Spreijates meni vähän näpeillekkin ja oli muuten sormet niin "kiinni toisissaan" et aattelin laittaneeni "liimaa" ketjuihin
tounge.gif
, mut ainakin näin 600km jälkeen, ketjuisssa on viel ihan oikeesti "rasvaa" eikä kaikki takavanteen ympäril tai "purkkana", joten jatketaan tolla
smile_org.gif
 
Hondan uusi ketjuspray on vedetty pois markkinoilta vaikka väittävät sitä "laatutuotteeksi", pysyy kaikkialla muualla paitsi ketjuissa
033102ass_1_prv.gif

aivan shaisse tuote verrattuna "vanhaan"...
 
Tämä CRC:n ketjuöljy on todella hyvää, ei sinkoidu, eikä sotke paikkoja. Kokeilin välissä laittaa 1 kerran (ja viimeisen) tuota Valvolinen ketjuöljyä, aivan pas**a.

Tuota kun laittaa n.500km välein, niin pysyy paikat puhtaina.
 
Hondan uusi ketjuspray on vedetty pois markkinoilta vaikka väittävät sitä "laatutuotteeksi", pysyy kaikkialla muualla paitsi ketjuissa
033102ass_1_prv.gif

aivan shaisse tuote verrattuna "vanhaan"...
Vanhaa saa vielä moto-seinäjoelta
062802jumpie_prv.gif
062802jumpie_prv.gif

Pistin linkin tuotteeseen edellisellä sivulla(muistaakseni). Pistin mailia kun tilasin itse ja kuulema pitäs syksyyn asti riittää varastot
 
Nyt on pelkkää moottoriöljyä ketjuissa ja ne ovat paremmassa kunnossa kuin koskaan. Huomenna heitän ketjuihin vaihteistoöljyä, se on hivenen paksumpaa ja pysyy siten paremmin. Tuo moottoriöljy oli hyvä ketjujen puhdistuksessa, prätkästä tuli kevyt työnnellä  
biggrin.gif
ja ajaminen oli nautintoa kun ketjut toimi. Täytyy huoltaa useammin ketjuja, olin aikaisemmin hieman liian laiska ja väärällä mömmöllä rasvailin.
Moottoriöljy (ja vaihteistoöljy) on helppo puhdistaa pois pyörästä ja lisäksi halpaa kuin näkkileipä
smile_org.gif
Tarpeeksi usein laitettuna hoitaa voitelun erinomaisesti. Waxit ym. muka ketjutökötit on tietenkin hyvä bisnes niiden valmistajille.
 
Back
Ylös