• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Ketjujen niittaus

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Tianyu
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Olen ihan samaa mieltä, itsekin olen tehnyt lähes kaiken tähän asti itse. Oman viestini pointti oli vain kertoa että aina ei maksa viittäkymppiäkään. Ja toinen pointti, kuten tuossa Lates:n vastauksessakin oli mainittu, on mielenrauha, itse en sitä saisi itsetekemäni liitoksen kohdalla vaikkei peukalo ihan keskellä kämmentä olekaan. Kolmas syy oli se että itsellä ei ole niin jämerää työkalua jolla eturattaan olisi saanut irti. Niin ja tokihan tuossa yli puoli tuntia meni (ketjua piti lyhentää ym) pajallakin, ja aika piti varata, mutta tarkoitin että itse niittausvaihe ei vienyt minuuttia ja sen takia toinen mies jouti ohikävellessään sen tekemään.
 
Kun tuossa jotkut ihmettelevät, että miksi niitattavia ketjuja ees käytetään niin itelläni on ainakin näin, että tarvitsee aika usein vaihtaa välityksiä, jolloin takaswingin purku ei oikeen oo se kätevin vaihtoehto.

Joo - siinä kun naputtelin niitä yhteen nii huomas aina et millon meni liian kireelle, kun ketju ei oikeen pyöriny enään helpolla. Piti vaan kattoo semmonen sopiva kireys sille ja vaan uskoo, et se pysyy kiinni. Kyl sit radalla pelotti aina, et millonkos tää napsahtaa irti
biggrin.gif
mut ei sit kuitenkaan napsahtanu.

Onkos kukaan käyttäny noissa jousilukkoa? Jostain luin, että jousilukot ei kestäis nii hyvin esim. 600cc:n voimia?

Jousilukko ois ainakin kätevä laittaa.
 
Onkos kukaan käyttäny noissa jousilukkoa? Jostain luin, että jousilukot ei kestäis nii hyvin esim. 600cc:n voimia?

Jousilukko ois ainakin kätevä laittaa.
Jousilukko ja o/x/z-rengasketju = no go.

Edit: Niin siis sama liitoslenkkihähän se aina on riippumatta liitostavasta, mutta jousilukko "renkaallisessa" ketjussa pääsee liikkumaan ja saattaa irrota. Tämmöisen selityksen olen kuullut.
 
Onkos kukaan käyttäny noissa jousilukkoa? Jostain luin, että jousilukot ei kestäis nii hyvin esim. 600cc:n voimia?

Jousilukko ois ainakin kätevä laittaa.
Jousilukko ja o/x/z-rengasketju = no go.

Edit: Niin siis sama liitoslenkkihähän se aina on riippumatta liitostavasta, mutta jousilukko "renkaallisessa" ketjussa pääsee liikkumaan ja saattaa irrota. Tämmöisen selityksen olen kuullut.
Mulla on xx:ssä jousilukollinen ketju. Oisko ollu RK, juuri nyt ei pysty muistamaan, Stormilta ostettu kuitenkin. Lukko ei kuitenkaan ollu ihan perinteinen niinkuin joskus aikanaan polkupyörän tai mankin ketjuissa. Tässä mallissa sivulevy piti lyödä paikalleen ts. akselit on sen verran paksut että sivulevy ei mene painamalla paikalleen, ja lopuksi laitettiin sokka perinteiseen tapaan. Joku viisaampi vois kertoilla enemmänkin ton lukkotyypin toimintaperiaatteesta, mulle on ollut tärkeintä että ketju pysyy lenkkinä

PS. On kestänyt jo 12 tkm
smile_org.gif
 
Senkun hakkaatte ketjujanne vasaralla. Minä puristan niitin kiinni DID:in työkalulla, ja tönärillä tsekkaan oikean leveyden
smile_org.gif
Ei sulla (tai jollakulla muulla) sattuisi olemaan DID 530 niittilukon niitin speksejä? Eli mille kantturoille se pään kokonaishalkaisija pitäisi kaikkien taiteen sääntöjen mukaan levittää?

Tuli hommattua tuo virallinen DID työkalu ja se on hiukka eri mallinen kuin vehje jolla aiemmin olen niittauksia tehnyt. Ajattelin että parempi kysyä riittävä leväytys ennenkuin käy vanhanaikaisesti ja on lenkki jumissa tai niitti halki liiasta puristelusta.

Mitä tallilla äsken mittailin niin näkyi nyt olevan niitti 0,26mm leveämmällä kuin pinnin keskiosa ja 0,43mm leveämpi kuin se niitattava pää oli ennen rutistelua (kokonaishalkaisija ehti jo unohtua).
 
Helppo homma, mittaa ensiksi ketjun väli, sen jälkeen purista pala vaikka putkitongeilla sopivaan välykseen (tarpeeksi kiinni) ja sitten esim painava leka  ketjun taakse ja  loivalla pistepuikolla  levität akselien päät ja pari kertaa pyöreellä vasaralla perään, varmaan niittautuu ja pysyy kiinni jos  oot vain huolellinen, ei oo ainkaan mulla auennut vaikka oon aika kovaakin päästänyt, yhtä vahva siitä tulee kun  ketjusta muutenkin, ja akselit on aika pehmeetä tavaraa ja niittautuu hyvin...
Siinäpä se ja sen kyllä näkee ihan vaan silmälläkin , että tapin pää on levinnyt muutaman kympän . Sen jälkeen tätä levyä ei irti saa ikinä eikä millään ketjua hajottamatta .
 
No,eipä tuo nyt varmaan maailmaa maksa jos käy niittauttamassa jossain pajalla,suht harvoin noita kettinkejä tarvii vaihtaa.Kyllä tuon työkalun hinnalla muutama sukupolvi niittauttaa ketjunsa.
 
Ainakin näin silmämääräisesti ne tapit levis vähäsen, mut kokoajan semmonen tunne et ne ei ois kunnolla kii. Mitenköhän helposti nuo irtoo vauhdissa... ja miltäköhän se tuntuu?

:WAZAAP:ei muuten tunnu hyvältä, ei lompakossakaan.
Meillä on pajan nurkassa 97 sradi odottamassa vaihtomoottoria, sen seurauksena että itse tehty ketjun liitos aukesi vauhdissa.

Muistan myös tapauksen kun Kawasakista meni kaikki takapään katteet,takarunko ja kuskin jalka.

Eli jos tuntuu vähänkään epävarmalta niin ammattimiehelle, voi tulla kuitenkin halvemmaksi.
No vähällä pääsi
smile_org.gif


Aikoinaan ostin käytetyn pyörän. Edellinen omistaja oli tehnyt niittauksen käyttämällä pallopäävasaraa.

Lopputuloksena ketjukolari ja kolme äijää sairaalaan. Minun kuntoutus pyörätuolista takaisin kesti kaikkiaan 1 1/2 vuotta. Tosin vieläkin käyn kerran viikossa fysikaallisessa, jotta sillai pojat. Säästäkää vain siinä niittauksessa. Se on oikea paikka.

Nim. selkäranka murtui, vasemmalta puolelta kaikki kylkiluut, vasen jalka poikki, oikea nilkka murskaksi, nenä poskelle, vasen käsi rakennettu uusiksi, siinä ne isoimmat. Pienempiä vammoja ei viitsi edes mainita
 
Siinäpä se ja sen kyllä näkee ihan vaan silmälläkin , että tapin pää on levinnyt muutaman kympän . Sen jälkeen tätä levyä ei irti saa ikinä eikä millään ketjua hajottamatta .
Uskottava se sitten kai on että tuo 0.2mm keskikohtaa turpeampi pää on jo tarpeeksi. Sen verran vähemmän vetää tuo DID työkalu niittiä levälleen että piti oikein K5 Suizan huoltomanuaalista katsoa DID530 niittausta, ettei tarvi koko kesää ajella kylmä hiki selässä:

Stake the joint pin by turning (approximately 7/8 turn) the
pressure bolt “A” with the bar until the pin end diameter
becomes the specified dimension.

Pin end diameter specification:
DID 5.50–5.80 mm (0.217–0.228 in)
 
pikkujuttu,mutta uskomattoman vittumaiset seuraukset jos ei ole tarkkana ton ketjun yhyttämisen kans.Ketjuhan on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki...
idea3.gif
 
liekköhän sitten toi kardaani turvallisempi keksintö,keppiukothan sen tietää..mutta kait se keppi lentää helvettiin jos esim.ristinivelet on paskana,eikä pärähdä kuskin kintuille tahi vedä takapyörää jökkeliin,t.m.mukavaa.niinkuin kettinki pahimmassa tapauksessa.Turvallisintahan sitä olis olla vaan kämpillä peitto niskassa turvassa pahalta maailmalta.
 
jaa juu,kantsii muuten vaihtaa ne kettinkit sitten vähän niinkuin piakkoin jos on jäykkiä lenkkejä tahi muuten epäilyttävässä kunnossa.nimim.kokemuksen syvällä rintaäänellä.
 
Aika simppeli hommahan tuo on kun käyttää vaan kunnon työkalua, niittaukseen meni vartti ensikertalaiselta
smile_org.gif

Joskin vanhojen katkaisussa lenteli muutama "dremel-laikka" pitkin seiniä, oli terästappi aika kovaa tavaraa
biggrin.gif

Rahua paloi 215 euroa (eturatas+alutakaratas+did vm525+did tool).
 
Onkos kukaan käyttäny noissa jousilukkoa? Jostain luin, että jousilukot ei kestäis nii hyvin esim. 600cc:n voimia?

Jousilukko ois ainakin kätevä laittaa.
Jousilukko ja o/x/z-rengasketju = no go.

Edit: Niin siis sama liitoslenkkihähän se aina on riippumatta liitostavasta, mutta jousilukko "renkaallisessa" ketjussa pääsee liikkumaan ja saattaa irrota. Tämmöisen selityksen olen kuullut.
Mulla on xx:ssä jousilukollinen ketju. Oisko ollu RK, juuri nyt ei pysty muistamaan, Stormilta ostettu kuitenkin. Lukko ei kuitenkaan ollu ihan perinteinen niinkuin joskus aikanaan polkupyörän tai mankin ketjuissa. Tässä mallissa sivulevy piti lyödä paikalleen ts. akselit on sen verran paksut että sivulevy ei mene painamalla paikalleen, ja lopuksi laitettiin sokka perinteiseen tapaan. Joku viisaampi vois kertoilla enemmänkin ton lukkotyypin toimintaperiaatteesta, mulle on ollut tärkeintä että ketju pysyy lenkkinä

PS. On kestänyt jo 12 tkm
smile_org.gif
Joo, itselläkin pelitti ainakin entisen pyörän aikana tuo RK:n jousilukko. 600 FZR:ään sellaisen laittelin ja meni aikakin 10tkm, sitten piti vaihtaa isompaan pyörään.

Aika s**kelin tiukka oli tuo sivulevy niihin tappeihin, tuli ihan mieleen ettei sovi... (taitaa se levy jo vähän "hitsautua" niihin tappeihin kiinni painettaessa..) No ketjunkatkaisimella sen levyn sai oikeaan syvyyteen ja jousilukko meni kevyesti paikoilleen. Ketjuja voidellessa tuli aina katsottua että jousi on paikoillaan eikä siinä näy mitään elämisen merkkejä.

Samanmoinen ketju on nyt paikoillaan 1000 VTR:ssä, ajokautt avain odotellessa niin näkee miten se jousi pysyy twinissä paikoillaan.
 
750 Suzukiin vaihdoin hammaspyörät ja ketjun, paketissa oli mukana jousilukko, sen pistin paikoilleen, miksi ei pysyisi, eihän tuota mikään sivusuunnassa rasita?
Ketju oli "Rk Rx-Rengasketju Erikoisvahvistettu"
 
Oon vähän sitä mieltä että noi itse tehdyt niittaukset on varmaan ihan jees. No yksien ketjujen kokemuksella tosin. Ne asennus rautalangat siellä välissä estää tiivisterenkaan lättiin paiunumisen ja sen liitoskappaleen sovitus on niin v...n tiukka ettei tuo kummosta laajenemista tarvii siihen tapin päähän niin varmaan pysyy. Se että jonkun ketjut roiskahtaa ja vie kytkinkopan ym. siitä ympärilta johtuu jostain muusta kun siitä niittauksesta. Se tappihan ei liiku suhteessa siihen sivupalaan nähden joten aika vaikeata olis sen hiertyminen sieltä reijästä ulos. Sitten kun ketjun yleiskunto rupiaa oleen niin huono että tapit leikkaa rulliin kiinni ja rupeaa pyörimään mukana niin asia on eri.
 
Moi. Eikös noissa niitattavissa o-rengasketjuissa tulekkaan enää mukana niitä rautalankalenksuja mitä, asennetaan ketjulukon levyjen väliin niittaamisen ajaksi?
Kunnollisessa ketjulukossa tulee, eli silloin ketjulukko on vain yksi ketjun lenkki joka tulee niittaamattomana ketjujen mukana. On vain hiukan hankala niitata, ja esimerkiksi DID:n ketjujen mukana tulee yleensä lukko jossa sivukappele menee itsekseen niitin ohennettuun loveen oikeaan syvyyteen ja niitin päässä on reikä joka leviää melkein itsekseen kun siihen napauttaa vasaralla. Mutta tuon ohennuksen takia ketjuliitin ei ole yhtä vahva kuin muu ketju kuten varsinaisen niittilukon kanssa jossa siis joutuu käyttämään rautalankoja oikean niittaussyvyyden saavuttamiseksi.
 
Kertokaapa viisaammat minkälaisella niitarilla kuuluisi niitata umpiakselisia ketjulukkoja?
Elikkäs ostin syksyllä mätänetistä DC merkkiset ketjut ja ajattelin niitata ne bilteman ketjutyökalulla. Huomattuani ettei tapin päässä ole reikää leviämisen helpottamiseksi ajattelin, että ostan jousi/sokkalukon ja ajelen mp-korjaamolle hiljakseen, jossa ammattimies niittaa ketjut.
En kuitenkaan löytänyt sen kokoista sokkalukkoa joka kävisi dc:n ketjuille.
Hyviä vinkkejä saa antaa. Vanhat vitjat kerkesin laittaa jo poikki.
Kiitos!
 
Back
Ylös