Ricolla on varsin epäkypsä asenne syyttelyineen. Lisäksi on moderaattorilta melko heikkoa tilannetajua väittää käyttäjiä "paskiksi", "lapsellisiksi" ja "paimennettaviksi ekaluokkalaisiksi". Jotenkin tuntuu, että Tupperilla on varsin todennäköisesti enemmän elämänkokemusta.
Hannula on oikeassa valittajien prosentista. Bomber on erittäin oikeassa todetessaan, että ihmiset eivät vastusta ajoissa ja (hiljaa) valittajia voi olla enemmänkin.
En näe, että "hyvä mielipide" vs. "huono mielipide" olisi äänestettävissä. Ehkä niitä mielipiteitä tulisi tarkastella asiayhteyden, aloitetun retoriikan ja jopa henkilöiden tyylin perusteella. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos joku on aloittanut sarkastisella ja/tai jopa parodioivalla tyylillä hänelle tulee se sallia mutta myös hänen itsensä olisi ymmärrettävä, että tyylilaji tulee toimimaan useamman suuntaisesti. On myös varmaa, että ns. typerät aloitukset ruokkivat vielä typerämpiä vastauksia.
Taustasta hivenen ja miten tähän keskusteluun on päädytty. Noin asenneilmastosta vielä sen verran, että yli 90% ajaa ylinopeutta päivittäin. Valtaosa pitää rajoituksia alimitoitettuna. Useimmat pitävät liikennerikoksista saatuja rangaistuksia liian kovina suhteessa muihin rangaistuksiin. Yli puolet pitää liikenneturvan "tutkimuksia" typerinä. Vielä useammat pitävät iltapäivälehtien sensaatiojournalismia (joiden kohteena me motoristit myös olemme) vähintään vastenmielisenä.
Jos siis tähän harrastukseen ei liity arvokeskustelussa edellisten epäkohtien esilletuominen niin on vallan kummallista, että aihe on kielletty joidenkin moderaattorien toimesta?
Kokemuksen perusteella näen ns. linjakysymyksissä mm. seuraavilla sektoreilla parannettavaa:
a. Arvot. Haluammeko, että motoristiyhteisö on ahdasmielinen vai moniarvoinen? Yhteisö on jo nyt melko avoin, koska jäsenyys ei edellytä jäsenmaksua.
b. Avoimuus. Onko moderoinnissa selkeät ja kaikkien ymmärtämät säännöt? Perustuuko moderointi sääntöihin vai erilaisten mielipiteiden poistamiseen? Onko tehdyt poistot perusteltavissa? Onko perustelu niin hyvä, että se voi olla julkinen?
(Huomauttaisin vielä ricolle erityisesti, että kun seuraavan kerran annat varoituksen, allekirjoita edes se viestisi).
Mielestäni eniten ärsyttäviä asioita yksityiskohtaisella tasolla ovat:
a. Kuolleiden panettelu. Kiitokset erityiseseti Sampsalle ja Terhille tämän aiheen keskustelujen leikkaamisesta).
b. Turvallisuuskeskusteluun jokaisen linkin pasteaminen.
c. Turvallisuuskeskustelun aloittaminen tyylillä: ”Mä olen hyvä, mutta sillä ja sillä on parannettavaa”. Liikenne on yhteispeliä, moottoripyörällä kannattaa ennakoida ja väistää aina.
d. Turvallisuuskeskustelun venyttäminen jeesustelulla. Moni onnettomuus on asiapohjalta ammennettu melko nopeasti tyhjiin. Jäljelle jäävät vain loputon spekulointi ja arvokeskustelu. Miksi arvokeskustelu? Ei ole asiaperustetta, on vain enemmän tai vähemmän huonosti perusteltuja mielipiteitä.
e. Pitäisikö turvallisuuskeskustelusta siirtää valtaosa ARVO-keskustelu-otsikon alle?
f. Moderoinnin asenteellisuus. Jostain kumman syystä, jotkut mielipiteet häviävät ja toiset eivät.
g. Varoitusten, poissulkemisten ja niiden perustelujen tulisi olla julkisia.
Ihan rakentavasti, siis syyttämättä toisia lapsellisiksi jne.