• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Keskustelupalstan moderoinnista

Tilanne
Keskustelu on suljettu.
Lukittuasi threadin minä pahoitin mieleni, koska en ymmärrä mitä minä tein väärin ja kuitenkin sinä pakotit kaikki hiljaiseksi ennen kuin ehdin saada vastausta mielestäni oikeutettuun kysymykseeni, jonka kanssa en ollut edes yksin.

Jos taas lukitsit koska mielestäsi joku muu toimi väärin, niin onko sinusta oikein, että häiriköijä sai muiden asiasta kiinnostuneiden asiallisetkin mielipiteet ja kysymykset vaiennetuksi?

Vai kävikö peräti niin, että halusit lukita threadin ennen kuin sinun tiedossasi jo oleva vastaus uhkasi tulla julki eikä se olisi ollut .ORGin linjan mukaista?
Ikävää että pahoitit mielesi. Sulkeminen ei johtunut sinusta, joten voit sen murehtimisen ainakin unohtaa.

Ja valitettavasti joskus tulee toimia noin, ja siitä sitten kärsii myös muut.
Sitä kannattaa jo miettiä ennen kuin vastauksensa lähettää. (Ja tämä lause ei ollut mitenkään osoitettu sinulle, vaan yleisesti.) Toki toinen vaihtoehto on sitten sen sulkemisen tai poistamisen jälkeen osoittaa pahaa modea syyttävällä sormella..?

Tässä on yksi esimerkki, miksi en suosi sitä, että ilmoittaisin jonkun tuollaisen actionin mun tekemäksi. Tästäkin varmaan päästäisiin tosi iisisti vääntämään vaikka maailman tappiin saakka.
hiukan vielä..

Onko syynä ...

Mode ei halua tai ei edes osaa kertoa miksi alko siivoileen?
Eli keskustelun rönsyily ei vain sattunut miellyttämään?

Ja täähän ei ole henkilölle kohdistettu kysymys.yleisesti pohdittavaksi.
 
^Omalta osaltani perustelut laitoin jo siihen sulkuviestiin.
Tälle asialle piste, kiitos.

Kiitos myös siitä, että todistitte sen, mitä tuli epäiltyäkin.
smile_org.gif
 
Toiseksi se, että jos mä nyt alkaisin vaikkapa tuon turvallisuuspuolen (tai minkä tahansa muun) omaksi modeksi, en tosiaan jaksaisi saada sitä läjää sontaa niskaan (varmaan päivittäin) niiltä henkilöiltä, joiden viestejä sitten poistelisin. Ja kun se pelkkä sonnan vastaanottaminen ei varmasti piisaisi, vaan noista luultavasti pääsisi käymään oiken kirjeenvaihtoa asianomaisten kanssa.
(Tämä sama seuraisi kyllä varmaan myös siitä "jäljen jäämisestä".)

Kiitos myös siitä, että todistitte sen, mitä tuli epäiltyäkin.
smile_org.gif

Jos nyt meni ohi, niin tätä tarkoitin.
 
pikku kokkareita.ei saa mokomista antaa etupyörän tiehen tippua
smile_org.gif

Mut ohan täs ny vaahdottu.
Mää kämmin takas puuhun kattoon oisko banaanit jo kypsiä.
Kiitos ja anteex
smile_org.gif
 
Joskus miettinyt, että kumpi on vaarallisempaa, se, että keskustelu rönsyilee vai se että ketjuun iskeytyy provosoija?
Rönsyily-niinkauan kuin sitä käydään hyvässä hengessä ei ole vaarallista, mutta tietylaisen tunnelman luonti on.
Jos joku konttaa tai ajaaa ylinopeutta, saa sakot ja pohtii sitä, saa nopeasti kimppuunsa jeesustelijan kääntämään keskustelun kulun.
Sakottaminen, ylinopeus ovat sinällään keskustelun arvoisia asioita, mutta onko tällainen keskustelun tuhoaminen ja ikävien fiilisten väkisin luominen?
Aika nopeasti löysin ketjun, jossa oli provo.Heti ensimmäinen turvallisuuspuolella
http://www.moottoripyora.org/cgi-bin....=106931
Bongaatteko te muut sen provon, jonka jälkeen keskustelun sävy muuttuu ikäväksi.
Provo tekee sen tahallaan.
Hän tappaa sen mikä olisi voinut olla hedelmällinen pohdintakeskustelu.
Näihin saisi modet puuttua.
Voin etsiä heti kymmene samanlaista jos haluatte.
 
Moderaattorit ovat tehneet historiaa: kukkahatun viesti on poistettu.
062802jumpie_prv.gif

Pieni askel ihmiskunnalle, mutta valtava harppaus motoristille.
 
olikin tarkotettu poistettavaksi.saispa viel bannin..
Hyvänä esimerkkinä mitä voi ja kuka saa.
16:48 kirjoitettu viesti edelleenkin.
Pelkkää asiaa?
 
No ei se Tuppervaarin viesti siinä provo ollut? Vai oliko?
Tarkoitin-ainakin minä-ihan toista kirjoitusta.
Vai myähästyinks mä taas jostain?
-seisoo haavi auki tienposkessa-
 
Vau.
Tosiaan hienoa.
Nyt siellä on oikealle keskustelulle tie avoin.
Joo, me pidettiin kriisipalaveri, jossa todettiin nykyisen linjan olevan aika syvältä ja yksipuolista. Foorumin toiminnan pitkälti sanelevan Sisäministeriön mielipidevaikutusyksikön päällikkö oli kanssamme samaa mieltä siitä, että kukkahattupropaganda ei tällä foorumilla sitten onnistunutkaan ihan niin kuin piti. Mutta nyt on uudet kukat pyssyssä ja uusi nousu edessä. Taputetaan kaikki käsiämme muutoksen kunniaksi ja jatketaan taas töiden tekemistä, kellä niitä vielä on.

Joskus on hyvä pitää seuranta/kriisipalaveri projektin etenemisestä.
Ikävä ettei aloitteen pohjalta syntynyt taktiikka toiminut niinkuin piti..

Ehdottaisin että hakisitte pois kyseisen aloitteentekijän saaman aloitepalkinnon.
Sanotte vain, että huono olikin idea?Ja nekin rahat laitetaan uusien kukkien ostoon.Rinnuksistakin voi hieman puistella. Muodon vuoksi ja peloitevaikutuksen takaamiseksi.

Jotta Sisäasiain- ja liikenneministeriön asettama yhteinen säästötavoite toteutuisi, suosittelisin, että ostaisitte seuraavaksi olkikukkia?

Siltä varalta, että menee sus...eikun motoristeille nekin..?
 
Joskus miettinyt, että kumpi on vaarallisempaa, se, että keskustelu rönsyilee vai se että ketjuun iskeytyy provosoija?
Rönsyily-niinkauan kuin sitä käydään hyvässä hengessä ei ole vaarallista, mutta tietylaisen tunnelman luonti on.
Jos joku konttaa tai ajaaa ylinopeutta, saa sakot ja pohtii sitä, saa nopeasti kimppuunsa jeesustelijan kääntämään keskustelun kulun.
Sakottaminen, ylinopeus ovat sinällään keskustelun arvoisia asioita, mutta onko tällainen keskustelun tuhoaminen ja ikävien fiilisten väkisin luominen?
Aika nopeasti löysin ketjun, jossa oli provo.Heti ensimmäinen turvallisuuspuolella
http://www.moottoripyora.org/cgi-bin....=106931
Bongaatteko te muut sen provon, jonka jälkeen keskustelun sävy muuttuu ikäväksi.
Provo tekee sen tahallaan.
Hän tappaa sen mikä olisi voinut olla hedelmällinen pohdintakeskustelu.
Näihin saisi modet puuttua.
Voin etsiä heti kymmene samanlaista jos haluatte.
Moderaattorit ovat tehneet historiaa: kukkahatun viesti on poistettu.
062802jumpie_prv.gif

Pieni askel ihmiskunnalle, mutta valtava harppaus motoristille.
olikin tarkotettu poistettavaksi.saispa viel bannin..
Hyvänä esimerkkinä mitä voi ja kuka saa.
16:48 kirjoitettu viesti edelleenkin.
Pelkkää asiaa?
Vaari täristää partaansa turhaan; ihan eri tyyppi, kenen viesteistä puhutaan.
 
Hyvä että viestejä poistetaan ja foorumia moderoidaan,kun tällä foorumilla on tapana joillain kommentoida esim. toisten myynti ilmotuksia tyyliin: "miksi ostaa tuo,kun tuolla halvempaa?"
 
Tuokin on vähän kakspiippunen juttu.. ei mua ainakaan haittaa, jos joku kaupittelee jotain tavaraa ja itse olisin ostajana. Sitten joku kolmas osapuoli mainitsee, että tavaran saa edullisemmin jostakin. Tuota kutsutaan kilpailuksi ja ostajahan tuosta hyötyy. Voihan se myyjää ketuttaa, jos ei saanutkaan esim. käytetystä samaa hintaa kuin joku myy uutta (kärjistetty joo, mutta on näitäkin nähty).

Kyllähän se tyyli sitten, miten asia ilmaistaan. Jos suoranaisesti ***tuillaan hinnasta, niin ei välttämättä myyjälle kiva, jos tarkoitusperät eivät ole olleet jo alunperin kusetuksen puolella.

- P
 
^Jos ei ole ite ostamassa, voi mun mielestä jättää mainitsematta mitään.
smile_org.gif
Jokainen saa pyytää mitä tahtoo, ja jos potentiaalinen ostaja pitää hintaa ok:na, hän sen maksaa, ei kuulu muille.
Se ilmeisesti on vain sen kolmannen osapuolen kateutta, kun pitää suolaamaan lähteä?!

Kyllä niitä oikeasti näkee (ei välttis täällä), että käytetystä pyydetään uuden hintaa. Mutta siinähän pyytää. Ei kuulu mulle.
Sitten voin koittaa tingata uuden hintaan vedoten, jos tosissaan moisen tavaran tarvitsen, ja moista olen ostamassa.
 
Jeps, ei ole mullakaan ollut tapana noihin mitään mainita. Enemmänkin kommentoin, ettei ainakaan itseäni ostajan asemassa haittaisi
wink.gif
Joskus vaan pistää silmään, varsinkin jos ostaja on ns. keltanokka eikä välttämättä tiedä missä mennään. Jos ihan selvä silmiin pissimisen maku myyjän hinnoittelussa. Mutta eihän se hullu ole joka pyytää, niin kuin sanotaan. Eipä toisaalta täällä .Orgin myyntipalstoilla pahemmin ole tuommoisiin törmännyt.

Mutta se tästä "offtopicista".

- P
 
Tilanne
Keskustelu on suljettu.
Back
Ylös