• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Keskikaiteet pelottavat

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja kirvesm
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Jos se yhtään SMOTOsta riippuu niin aika vähän (lue : ei ollenkaan) niitä vaijerikaiteita tulee Suomeen. Keskikaidetta voi asentaa kunhan se on turvallista tyyppä.

Asia piti jo olla aika hyvällä tolalla, koska MP-Arkadian kansanedustajat olivat käyneet neuvottelemassa asiasta Tiehallinnon kanssa keväällä. Silloin heille oli luvattu että vaijerikaiteita ei suomeen tule. Tiehallinto taisi vaan tehdä asiassa samalla tavalla kuin meidän (SMOTOn) kanssa vuonna 2002, eli pissasi silmään.

SMOTOn ensisijaisena tavoitteena kaideasiassa on se että Eurooppalainen kaidestandardi saadaan kuntoon ja kaiteiden turvallisuus tullaan jatkossa katsomaan myös motoristien näkökulmasta. Tässä puolestamme toimii FEMA jonka työtä sen jäsenenä rahoitamme, ja joka pyrkii kaikin keinoin nopeuttamaan tätä kehitystä.

Vaijerikaiteet ovat erikoistapaus, jonka sekä FEMA että kaikki sisarorganisaatiomme muualla Euroopassa ovat todenneet erityiseksi riskiksi motoristeille. Teemme parhaillaan www-sivuja jolta löytyy sekä kunnon faktaa erilaisista kaideratkaisuista että uutisia siitä miten kehitys kulkee muualla Euroopassa. Trendi on selvästi pois vaijerikaiteista. (Siinä mielessä siis vaijerikaiteen pitää olla varsin halpaa jos sen voi purkaa pois ja korvata muulla kaidetyypillä kannattavasti…)

Lähteenä käytämme Englantilaisten kollegoidemme sivuja jotka löytyvät osoitteesta:
http://www.network.mag-uk.org/barriers/index.html

Katsomisen arvoisia sivuja ovat myös:

FEMAn kaidetyöryhmän yhteenveto viimevuodelta
http://www.fema.ridersrights.org/crashbarrier2005/index.html

Norja kielsi vaijerikaiteet:
http://www.network.mag-uk.org/barriers/barriersnmcu.html

Hollanti kielsi vaijerikaiteet ja olemassa olevat purettiin pois:
http://www.network.mag-uk.org/barriers/barriersmagnl.html

Hallintokoneisto ja virkamiehet tuntuvat noudattavan esimerkillistä kaksinaismoraalia.

Kun moottoripyörää rekisteröidään tai muutos katsastetaan on esitettävä selvitys siitä että se on turvallinen liikennekäytössä.

Kun vaijerikaiteita asennetaan riittää se että ei ole näyttöä niiden vaarallisuudesta. Voidaankin kysyä, kuinka monta ruotsalaista tai suomalaista motoristia täytyy kuolla tai silpoutua ennekuin näyttö riittää?

Toiseksi haluankin kysyä: Milloin on esitettävä selvitys siitä että esim. moottoripyörien liikennekäyttöön liittyvä tekninen ratkaisu tieliikenteessä liikenteessä on turvallinen ja milloin tieliikenteen turvallisuuteen liittyvissä kysymyksissä käyttöönottoon riittää pelkästään se että tietoa ei ole?
Viimeiseksi esittäisin virkamiehille kysymyksen: Miten ajoneuvo ja tieympäristö eroavat toisistaan niin että niissä voidaan käyttää toisistaan näin poikkeavia turvallisuus tarkastelun lähtökohtia?

SMOTOn vuonna 2002 tekemän päätöksen mukaan vaijerikaiteiden asennukset tulee estää kaikin käytettävissä olevin keinoin. Nyt näyttää siltä että neuvottelut eivät tuota tuloksia. Toki yritämme vielä muutamaa neuvottelukanavaa.

Aktivoimme kuitenkin vaijerikaideprojektimme ja tiedustelenkin löytyisikö kiinnostuneita työryhmään? Ilmoittautua voi sähköpostilla osoitteeseen:
hannu.virta@smoto.fi

Työryhmään mukaan päässeet saavat käyttöoikeuden smoton intranettiin. Työryhmässä tullaan suunnittelemaan tarvittavat toimenpiteet loppuvuodelle ja ensi keväälle.

Hanski
SMOTO
 
Voidaankin kysyä, kuinka monta ruotsalaista tai suomalaista motoristia täytyy kuolla tai silpoutua ennekuin näyttö riittää?
Riittävän monta, jotta liikenneministeriö tilaa turun liikennepsykologeilta tutkielman: ”Mikä on syy holtittoman liikennekäyttäytymisen aiheuttamiin kuolemantapauksiin?!”

Samalla voisi kuvitella, että samoille alueille laitetaan lisää valvontakameroita, jotta tapahtumat saadaan jotenkin dokumentoitua -tosin nykytiheydellä sovelletulla kalustolla menee aikaa, mutta ainahan sitäkin voi tutkia, miksi kamera ei ollut tapahtuman paikalla.

Lisäksi eittämättä tullaan esittämään nopeusrajoitusten laskua em. teillä.
sad_orig.gif
 
Hallintokoneisto ja virkamiehet tuntuvat noudattavan esimerkillistä kaksinaismoraalia.
----------------
SMOTOn vuonna 2002 tekemän päätöksen mukaan vaijerikaiteiden asennukset tulee estää kaikin käytettävissä olevin keinoin. Nyt näyttää siltä että neuvottelut eivät tuota tuloksia. Toki yritämme vielä muutamaa neuvottelukanavaa.
----------------
Hanski,
Kun nyt olet nostanut avoimesti esille hallintokoneiston ja virkamiesten kaksinaismoraalin, niin sopii varmaan vastinekin esittää täällä foorumilla.

Edunvalvonnassa tunnistaisin kahdenlaista vuorovaikutusta:
A) avoimeen ja luottamukselliseen henkilökohtaiseen tuntemiseen perustuvaa; sekä
B) kasvottomaan auktoriteettiin kohdistuvaan retoriikkaan perustuvaa massojen liikuttelua.

Vuonna 2002 oli moottoripyöräilyn edunvalvontatyö turvallisuusasioissakin aika lapsenkengissä. Suomessa tilanne oli sama kuin monessa muussa Euroopan maassa. Virkamiehistöä edusti kasvoton koneisto, jota oli vaikea lähestyä.  

Vuodesta 2002 ollaan kuitenkin menty eteenpäin. Koneistolle on muodostunut kasvot. Euroopan mittakaavassa sinullakin Hanski on ollut käytettävissäsi poikkeuksellisen suoria kanavia tärkeinä pitämienne asioiden ajamiseen ja tähän sidosryhmäyhteistyön merkityksen korostamiseen on myös koneiston puolelta satsasttu. Suurelta osin keskusteluyhteys on kuitenkin perustunut puhtaasti henkilökohtaiseen tuntemiseen ilman jähmeitä muodollisuuksia.

Lähestymistapasi ja kanavan valinnan tulkitsen kuitenkin vahvaksi ja avoimeksi epäluottamuksen osoitukseksi. Koska katson edustavani koneiston kasvoja, joilta vastauksia kysymyksiisi peräät ja myös viittaamassasi kevään tilaisuudessa paikallaolleena, pidän viestiäsi myös henkilökohtaisena. Pidän lisäksi outona, että tässä asiassa valitsemasi tie on tuo suuria tunteita herättelevä retoriikan tie. Varsinkin kun suoria keskustelumahdollisuuksia on keväänkin jälkeen ollut lukemattomia. Liekö vaikuttimina muissa Euroopan maissa tehdyt vastaavat massakampanjat kasvottomia koneistoja vastaan.

Tällaisella spiritillä tehdyssä työssä on motiivin löytäminen henkilökohtaiselle avoimuudelle omalta osaltani vaikeasti löydettävissä. Jos haluaa asioida virkakoneiston kanssa, sellainen toki on käytettävissä kaiken aikaa. Jos haluaa olla avoimeen ja luottamukselliseen henkilökohtaiseen tuntemiseen perustuvassa vuorovaikutussuhteessa, se edellyttää sitoutumista myös tietynlaiseen henkilökohtaiseen kunnioitukseen. Ja tämä kunnioitus yleensä heijastuu myös sanavalinnoissa ja tavassa tuoda asioita julkiseen keskusteluun.

Kun virkakoneistolla on kasvot, sillä on myös tunteet. Tällä hetkellä päällimmäisinä tuntoina
confused_orig.gif
 
confused_orig.gif
confused_orig.gif


Maria
Kasvottoman hallintokoneiston kaksinaismoraalista saa lukea harva se päivä uutisista. Tavallisia kansalaisia valvotaan, kuritetaan ja lopuksi vedetään vielä kölin alitse. Mutta on olemassa ryhmä, jota käsitellään suhteellisesti katsoen silkkihansikkain. Näiden edessä hallintokoneistonne on voimaton. Alla eräs esimerkki.


"Takaa-ajo poiki kuusi rikosnimikettä


Kemin keskustassa alkanut takaa-ajo päätyi tieltä luistumiseen Tervolassa. Kemin poliisi havaitsi kaupungin keskustassa huomattavaa ylinopeutta ajaneen auton. Poliisi lähti liikennevaloista auton perään, ja takaa-ajo jatkui aina toisen kunnan puolelle. Takaa-ajettu nosti ajonopeutensa ajoittain 150:aan kilometriin tunnissa.
Poliisin tekemä huumetesti osoitti positiivisen tuloksen kahdelle eri huumausaineelle. Tämän lisäksi autoilija oli liikkeellä käyttökiellossa olevalla ja rekisterikilvettömällä autolla. Kuljettajalla ei myöskään ollut ajokorttia.

Samainen kuski on jäänyt eri liikennerikkeistä kiinni tämän vuoden aikana jo 35 kertaa.

Keskiviikko iltana tapahtunut takaa-ajo poiki kuljettajalle kuusi eri rikosnimikettä. Nyt hän odottaa tutkintaa Kemin poliisivankilassa."
 
Maria, jos ensin luvataan eri kanavissa että näitä vaijerikaiteita ei tule ja sitten tuleekin tieto, että niitä todella asennetaan niin mitä vaihtoehtoja etujärjestöllä on paitsi käyttää ja ohjata voimaansa eli jäsenten toimintaa?

vaijerikaide.jpg

Kuva © 2001 Pazi Kuusisto - BajaHill MC
 
juu siellä se kaide törrötti simossa
smile_org.gif
Kaksimielisyydestä huolimatta, yllätti se kaiteen olemattomuus: tolpat on noin 10 senttiä halkasijaltaan ja vain noin 80-90 senttiä korkeita, vaijereita oli vissin neljä tolpan yläosassa noin 5 sentin välein. Kait se vaijeri sitten ohjaa sitä henkilöautoa takaisin kaistalle, en tiiä?? Vaijeri taisi olla pari senttiä paksua..

Henkilökohtaisesti noi kaiteet pelottaa, olipa sitten perinteisiä tai vaijerikaiteita: jos vaijeri toimii kuin munaleikkuri, niin noi perinteiset toimii sitten kuin juustoraastin, eli huonosti käy joka tapauksessa.
kynttila.gif
 
Unpinainen pelti- tai betoni kaide nuiden juustoraastimien ja munan leikkureiden tilalle, jos niitä on pakko rakentaa.

Jo pelkkä kova sivutuuli yhdistettynä vastaan tulevaan rekkaan saattaa paiskata päin kaidetta.
Kesällä tuli käytyä meinaan aika likellä. sellaista juustoraastin mallia.

Tuollaisella keskikaiteellisella tiellä ja varsinkin sellaisella köyhänmiehen motarilla jos ohittaa jonkun, meinaa tulla vähän sama efekti kuin että yrittäisi ajaa metrin leveällä vallilla jonka molemmilla puolilla on pudotusta monta metriä. Se vaan on kumma miten sitä pystyy ajamaan samanlevyistä rataa joka on piirretty viivoilla asfalttiin.
nixweiss.gif
 
Simon vaijeritie on nätti kiertää. Kemistä tullessa käännytään vasempaan heti Viantienjoen sillan jälkeen Simoniemeen. Oulusta tullessa käännellään kohti Simonkylää, Simojoen sillan jälkeen.

Aikaa kuluu muutampi minuutti sillä Simonkylän/Simoniemen tie on pidempi ja rajoitus on 60. Maisemat ja kurvit on vastaavasti paremmat.
 
Eikös oo hengenvaarallisia net aidatkin mitä ovat sinne ojan laidalle laittaneet. Johan sitä sinne syöksyessään siivilöityy kivasti.
 
Yllätyin tuolla Simon suunnalla siitä, kuinka tiheään ne tolpat on...tuntuu, että ois sama ollu lauttaa pelkkiä tolppia siihen kun niiden väli nytkin on aivan mitätön.

Meinas vähän huvittaa Pohjolan Sanomien juttu noista vaijereista, kuulemma "ehdottomasti turvallisin vaihtoehto" ja oiskohan vielä ollu jotain, että olisivat saaneet hyvää palautetta. Kyllä taas ohjataan verorahoja suoranaiseen turhuuteen. Ton 70 miljoonaa vois käyttää varsin hyvin siihen tienlaitojen siistimiseen, ihan varmasti vähentäis hirvikolareita enemmän, entä tuo vuosittainen 70km vähentää autokolareita.
 
Keskikaiteista uutisoitiin taas...moottoripyöräilijöille aiheutuva riski keskikaiteista hyväksytään koska autoilijoiden turvallisuus lisääntyy siihen verrattuna niin paljon...jossakin kai kokeillaan tietä lähellä olevaa kaiteenosaa ajatellen moottoripyöräilijöitä että vaikeuttaako aurausta talvella ym...

Joka tapauksessa motoristin turvallisuus näköjään "maksaisi niin paljon" että tuo keskikaideasia jäänee ikuisuuskysymykseksi ellei jossainpäin Suomea löydy kohtalaisen suurta öljyesiintymää/tuloja valtiolle...ai niin, nehän menisikin vain fortumin optioihin, sorry vaan!

Mitenkähän pitkä kaide saataisiinkaan jos Herra  
033102ass_1_prv.gif
Fortum maksaisikin optioillaan jokusen mopoystävällisen keskikaiteen!
 
Keskikaiteista uutisoitiin taas...moottoripyöräilijöille aiheutuva riski keskikaiteista hyväksytään koska autoilijoiden turvallisuus lisääntyy siihen verrattuna niin paljon...jossakin kai kokeillaan tietä lähellä olevaa kaiteenosaa ajatellen moottoripyöräilijöitä että vaikeuttaako aurausta talvella ym...

Joka tapauksessa motoristin turvallisuus näköjään "maksaisi niin paljon" että tuo keskikaideasia jäänee ikuisuuskysymykseksi ellei jossainpäin Suomea löydy kohtalaisen suurta öljyesiintymää/tuloja valtiolle...ai niin, nehän menisikin vain fortumin optioihin, sorry vaan!

Mitenkähän pitkä kaide saataisiinkaan jos Herra  
033102ass_1_prv.gif
Fortum maksaisikin optioillaan jokusen mopoystävällisen keskikaiteen!
Voisitko tarkentaa, missä uutisoitiin?

Hanski
 
Mitäs sitten kun rekka hyytyy tämmöiselle kaistalle.Mahtaa olla pitkät jonot ja perään ajoriski suuri.Mitenkä se hinaus auto tulee hakemaan sen rekan,joutuu ilmeisesti peruuttamaan seuraavasta risteyksestä xx kilometriä?
 
Tämän päivän Keski-Suomalaisessa on toimittaja Hannu Karjalaisen juttu, jonka otsikkona on "Motoristi ystävälliset reunakaiteet kokeiluun". En jaksa kirjoittaa koko juttua, enkä omista scanneria, joten joudutte tyytymään pariin pätkään tekstistä.
..." voidaan vähentää asentamalla normaalijohteen alle toinen johde, kertoo kehittämispäällikkö Kari Lehtonen. Tiehallinto aikoo asentaa ensimmäiset tälläiset kaidejohteet vielä tänä vuonna kohtiin, jotka Liikenneturvan Moottoripyöräverkon edustajat ovat nimenneet vaarallisimmiksi." ....
..."Vuosina 1994-99 tiekaiteen pylväät aiheuttivat yhden kuolemaan johtaneen moottoripyöräonnettomuuden. Tässäkään alajohde ei olisi ehkä auttanut. Loukkaantumisia on vuosittain useita, arvioi Lehtonen"....

Itse en ota kantaa kaiteisiin. Eivätpähän nuo sen enempää hirvitä kuin muutkaan tien reunassa olevat ilmiöt.
sport05.gif
 
..." voidaan vähentää asentamalla normaalijohteen alle toinen johde, kertoo kehittämispäällikkö Kari Lehtonen. Tiehallinto aikoo asentaa ensimmäiset tälläiset kaidejohteet vielä tänä vuonna kohtiin, jotka Liikenneturvan Moottoripyöräverkon edustajat ovat nimenneet vaarallisimmiksi." ....
..."Vuosina 1994-99 tiekaiteen pylväät aiheuttivat yhden kuolemaan johtaneen moottoripyöräonnettomuuden. Tässäkään alajohde ei olisi ehkä auttanut. Loukkaantumisia on vuosittain useita, arvioi Lehtonen"....
Omituinen tyyppi, osaa lukea ulkomaisia tutkimuksia, vetää niistä johtopäätöksiä, tehdä hankintaesityksiä ja on vielä, toistaiseksi, tielaitoksen virassa.

Tommosta heppua kannattaisi haastatella, noin asiantuntijana, SMOTOnkin. Niitä on tuiki harvassa ...
lookaround_orig.gif
 
Itse en ota kantaa kaiteisiin. Eivätpähän nuo sen enempää hirvitä kuin muutkaan tien reunassa olevat ilmiöt.
sport05.gif
No mitäpä sitä kuitenkaan käyttämään vaarallisiin ilmiöihin oikein veronmaksajien rahoja. Vai eikö niitä kenties ole siellä vielä tarpeeksi?

Omasta mielestäni kannatan röyhkeää hykkäystä hirvien liikkumista vastaan. 70€ millillä vetäis jokusen kilsan hirviaitaa.

Ja osa rahoista täyspäivästen metsästäjien palkkaukseen  
wink.gif


Mutaman kannon voisi myös poistaa ja pahan puun.
 
...moottoripyöräilijöille aiheutuva riski keskikaiteista hyväksytään koska autoilijoiden turvallisuus lisääntyy siihen verrattuna niin paljon...

Siis jos ajan mp:llä 5 kk ja autolla loput, niin liikenneturvallisuuteni kasvaa himpun verran keskikaiteitten ansiosta, sanoo järki. Miksihän minua sitten niin hitosti pelottaa ajella siellä Simon suorilla nykyään?!
 
Tuossa kesällä vetivät noita sivukaiteita meikäläisen työmatkalle Turun ohikulkutielle, jota joudun ajamaan pakosti jonkun matkaa edes päästäkseni pois kotoa. Samainen tie alennettiin osin 80km/h alueeksi vanhan satasen sijaan. Kuten jo aikasemmin olen todennut, ohitukset tieosuudella ovat lisääntyneet tuntuvasti, kesän aikana enemmän tilanteita kuin koko elinaikana tähän mennessä.

Pitää varmaan alkaa protestoimaan hiljaa ajamalla, suomalaisten ääretön kärsivällisyys vaatii armottoman vitutuksen aiheuttamista ennen kuin edes aikaansaavimmat ihmiset alkavat tosissaan mesoa päättäjille.

Niin tosiaan, tuo mopolla hiljaa ajaminen muuten ei toimi. Siis jos ottaa asenteen, että ajampa sitten hiljaa ja varovasti tarkoittaa käytännössä, että autoilijat aiheuttavat vielä suuremman riskin perään tulemalla.

veryangry.gif
 
Back
Ylös