"Jos sinulla on palkaatti metsänreunassa, että miinoitettu alue, niin uskon että siihen puututaan pikimiten ja käsiteltävä asia on laiton uhkaus, vaikkei ensimmäistäkään sakaramiinaa olisi haudattu polulle tai metsään".
Se on varoitus ei uhkaus. Vissi ero. Samalla tavalla kuin varoitettaisiin heikoistä jäistä, vartioivasta koirasta tai putoavasta lumesta.
Mutkaetana edustaa tässä keskustelussa aivan omaa rikosoikeudellista järjestelmäänsä. Muuten hyvä, mutta lakiin perustumaton.
Piikkilangan laittaminen metsään ei ole laiton uhkaus eikä siitä varoittaminenkaan. RL 25 luvussa tarkoitettu pakottaminen ei sekään tule tässä kysymykseen: ei oman maan aitaaminen ole lähtökohtaisesti oikeudetonta eikä pakota ketään siihen aitaan juoksemaan.
Jos nyt oikein hakemalla hakee, voi tilanteessa, jossa kukaan ei vielä ole virallisella kelkkailu/enskareitillä lankaan ajanut, olla kysymys RL 21 luvun 13 §:ssä tarkoitettu vaaran aiheuttaminen. Jos on ajettu, sitten ollaankin jo ruumiinvamman/kuolemantuottamuksen äärellä. Tämäkin vain siinä tapauksessa, että on ollut syytä olettaa, että siellä puskassa joku fillarilla pönkee. Oman tuottamuksen poistaa näkyvä varoittelu ja silloin on tyhmä se, joka menee sellaiseen paikkaan ajeleen.
Meitä kaikkia ärsyttää joku asia. Sitä tämän ketjun äijää varmaan ärsyttää jatkuva rällä siinä pihakadulla futiskentälle ja takaisin. Sitten vielä lisäksi joku näsäviisas kolli vetelee siinä edestakaisin, keulii ja tulee kyseleen laillisia oikeuksia ja perusteluja valokuvata omalla pihatiellä mitä haluaa. Haloo?