Käytät vanhentunutta selainta. Se ei välttämättä näytä tätä tai muita verkkosivustoja oikein. Sinun pitäisi päivittää tai käyttää vaihtoehtoista selainta.
Viime kesänä Tampereella käydessäni seisoin liikennevaloissa. Olin kääntymässä vasemmalle. Vastaantulijoille vaihtui punaiset ja moottoripyörä jarrutti valoihin. Oli onneksi kaistan laidassa, koska takaa tuleva kuorma-auto puhalsi jarruttamatta ohi päin punaisia. Jos kaveri olisi ollut keskellä kaistaa, niin henki olisi lähtenyt varmasti. Teki kyllä mieli kääntyä kuormurin perään ja
Omalla kohdalla vastaava myöskin vuosia sitten, paikkana Kehä III Tikkurila, siinä Etolan valoissa. Nykyisinhän tuolla kohtaa on myös Biltema ja ylikulkusilta = ei enää liikennevaloja. mutta toisin oli vielä 80-luvulla
Itse istuin bussissa matkustajana, eturivi oik. puolella "paalupaikalla" ja edessä Saab "Sukellusvene" 96. No Saabisti sitten päätti pysähtyä valoihin, kun bussikuski vielä meinasi keritä => Saab lyheni lähes takapenkkiä myöten! Onneksi kuski oli ainoa kyydissä ollut
Punaista päin ajavien ilmiö on myös ruuhka-aikaan enemmän sääntö kuin poikkeus. Se risteysalue on vaan päästävä tukkimaan keinolla millä hyvänsä. Jos jäät vihreisiin valoihin odottamaan, niin kuin lain mukaan kuuluu, että mahdut myös risteyksen yli, niin voit olla varma torvien soimisesta ja kaasuttelusta. Hyvä, että eivät tule opettamaan, että kuinka oikeasti pitäisi ajaa. Ohittavat sut vaikka keskikorokkeen tai kevyenliikenteen väylän kautta, jos pystyvät, jotta pääsevät tukkimaan risteysalueen
Jos, niitä valoja ei tarvi noudattaa ruuhkassa, niin ei kait ne koske sujuvan liikenteenkään aikaan.
Minä, minä, minä kyllä vielä ehdin ja voin mennä, kun olen niin suuri Herra Mulkku!
Tuossa tilanteessa kun motoristi vetää moponsa vain juuri sen verran alta pois että takaatuleva ehtii juuri ja juuri pysäyttää ajamatta päälle ja kun se mopo pysähtyy teatraalisesti keskelle risteystä ja puusilmä autoineen siihen perään KAIKKIEN 100 metrin säteellä seuratessa mielenkiinnolla...
...niin se autoilija on erittäin hyvin valmisteltu ottamaan vastaan palautetta kun kypärineen ja saappaineen lähes 2-metrinen motoristi parkkeeraa moponsa sivutuelle keskelle risteystä ja kävelee oikein rauhallisesti ja haistattelematta kysymään autokuskilta kuinka tämä pysähtyy kotitalliissaan ilman muiden apua.
Joo, lapsellista oli, mutta kyllä sen Korollaplondin naama oli kaiken härdellin arvoinen