Vinkkejä sekä omakohtaisia kokemuksia kaivataan ABS-massan valmistuksessa.
Katteiden korjauksessa siis ongelma. Olen yrittänyt sulattaa ABS muovia tinnerillä. ABS muovin palaset on nyt olleet tinnerikylvyssä vajaan vuorokauden mutta juuri mitään ei ole tapahtunut. Tinneri on kyllä värjäytynyt aavistuksen mustaksi mutta sen seassa olevat muruset ovat vielä ihan kovia. Alkanut epäilyttää, ettei ABS sulatus nyt oikein onnistu.
Tiedän kyllä, että yleensä suositellaan ABS-muovin sulatukseen puhdasta asetonia ja ehkä sitä kokeilen seuraavaksi. Tinnerissä kuitenkin asetonia aika iso määrä ja sen pitäisi olla hiukan häijympää liuotinta muoveille. Muovilaatu mitä olen yrittänyt sulattaa on poimittu Gixerin katteesta ja siinä on merkintä: >PA6 + ABS - GF15<
Olen myös lämmittänyt ABS/tinneriliuosta vesihauteella, jotta kemiallinen reaktio nopeutuisi mutta eipä silti kannata pidätellä henkeä muovin sulamista odotellessa.
Onkohan mahdollista, että ABS palojen joukkoon mahdollisesti jäänyt maali hidasta sulamisreaktiota tai estää sen. Yritin huolella putsata maalin pois katteen palan pinnasta dremelillä mutta varmastikin sitä on voinut hieman jäädä ABS-muovin paloihin kiinni. Palat mitä yritän sulattaa on pätkitty mahdollisimman pieniksi, jotta sulamispintaa olisi mahdollisimman paljon.
Olenko vain liian hätäinen ja jatkan muovin sulamisen odottelua?