Kappasta perkules, löysin viime kesältä tällaisen kirjoittamani jutun konetta siivotessani ja ajattelin sen sit tänne lätkäistä. Stoori ei sinänsä ole mikään MATKAkertomus, kilometrejä kun ei tullut juurikaan sanottavasti. Mutta kommellusta kyllä reissulle mahtui enemmänkin mitä tarinassa kerrotaan, mutta jätettäköön ne nyt turisematta syyttömien suojelemiseksi. Kuviakin olis, mutta en osaa niitä tähän liittää, täytynee tutustua systeemin tarkemmin...
Ahvenanmaalainen pyöräkerho piti pienen piirin juhlat, joita ei yleisesti mainostettu missään vaan kutsut annettiin mopokerhoille tai yksityisille tahoille henkilökohtaisesti. Se kuullosti välittömästi lupaavalta, sillä siellä ei taatusti tarvisisi kuunnella uusiomotoristien henkselinpaukuttelua ja uusien nahkahousujen narinaa.
Tuli myös Xx-tyttöystävän kanssa puheeksi että hän haluaisi tehdä jonkun moporeissun kesällä jos mulle sopisi. Tämä reissu osui sopivasti kohdalle eikä mulla ollut kyytiläistä, joten ehdotin että tämä lähtisi mukaan. Muutaman päivän empimisen jälkeen hän lupasi lähteä, tosin piti hiukan patistaa. Pelkäsi oudossa seurassa jäävänsä ulkopuoliseksi. Tunnen kuitenkin hyvin tämän ryhmän, jonka kanssa olimme lähdössä, ja kerroin että tylsää tai ikävää ei tule taatusti olemaan.
Gruppo siis koostui reilusta kymmenestä pyörästä, jotka suurimmalta osalta ovat ulkopuolisesta siviilistä hämmentävän näköisiä, mutta niin ovat kuskitkin.
Jammailimme auringonpaisteessa Maarianhaminasta tapahtumapaikalle, jossa olimmekin ensimmäisten joukossa. Järjestäjät odottelivat maksimissaan sataaviittäkymmentä ihmistä saapuvaksi. Aloimme leirin pystytykseen pellolle työväentalotyyppisen päärakennuksen kupeeseen, ja tunnelma oli korkealla. Tapeltiin kummallisten telttarakennelmien kanssa, naureskeltiin toistemme virityksiä ja kaksi vertikaalisesti korostunutta herraa suunnitteli jo yöllistä teltta-parkouria meidän pienempien kauhuksi. Availtiin mehupulloja, vitsailtiin ja lyysäiltiin saapuvia pyöräryhmiä. Järjestäjien odottama 150 henkeä ylitettiin nopeasti, ja tila alkoi loppua pellolla kesken. Hetken kuluttua saapuikin maajussi niittämään lisää sarkaa sileäksi telttakylää varten. Loppujen lopuksi väkeä tuli melkein kolme kerta enemmän kuin piti, mutta kaikki toimi, ruokaa ja juomaa oli yllin kyllin. Suomalaisia oli noin parikymmentä, ja kaikki tuttuja keskenään. Pääasiassa jengiä tuli Ruotsista, mutta vieraita oli myös Hollannista, Belgiasta ja Italiasta.
Päivä kului rattoisasti istuessa ruohikossa vitsejä sun muita tarinoita kertoen ja laivaostokset kiersivät ringissä.
Illalla tunnelma alkoi olla jo hyvinkin vapautunutta, ja kun ensimmäinen bändi alkoi soittaa Slipknot-tyyppistä nu / alternative metal- tyyppistä räimettä, tanssilattia paukahti täyteen. Siis suomalaisia. Tarkkaan ottaen meidän ryhmämme tytöt olivat ensimmäisenä tukkaa heiluttamassa ja loikkimassa. Kaikki muut pysyivät loitompana, sen verran hurjaa oli meno.
Yö kääntyi aamuksi turistessa, tanssatessa ja painiessa. Kaikki olivat mainiolla tuulella, ei ruttunaamoja missään!
Aamulla aurinko herätti lämmittämällä teltan avoimella pellolla nopeasti noin seitsemänkymmenen asteen mukavaan saunontalämpötilaan, joten isommat höyryt tuuletettuamme päätimme lähteä tutustumaan paikalliseen maaseutuun ja uiskentelemaan. Letka kokoon siis ja radalle! On se Affenanmaa vaan kuvankaunis paikka. Koko päivä meni pikkunähtävyyksiä katsellessa, kurvaillessa upeita pikkuteitä ja välillä uiskennellessa meressä. Ja hymyilytti...
Kuuden kieppeillä saavuimme takaisin pelipaikalle, jonne ryhmämme laiskimmat (tai kipeimmät) olivat jääneet leiriä vartioimaan. Tuulettomalla pellolla vaan oli ollut kuulemma hieman kuuma. Siksi kai oli pitänyt nauttia riittävästi nestettä hukan estämiseksi. Ensimmäinen kun oli kuselle noustuaan pyörtynyt suorin jaloin kenturalle. Toinen herroista olikin ylitankannut sen verran että puheesta ei juurikaan saanut selvää kuin yksittäisiä sanoja, kuten "naiset", "vittu" ja "viinaa". Kaiveli välillä persettään, välillä muniaan käsi housuissa kyynärpäätä myöten. Sitten samalla kädellä suolapähkylöitä naamaan. Korkkasi ginipullon, ja huikkasi sen menemään tunnissa. Oli vielä valoisaa, kun herra poisti ylähengitysteitä hyväksikäyttäen elimistöstään ylimääräistä painolastia. Kuvasin sen tietysti hihittäen videolle.
Syötiin iltapurilaisia, kun eräs herra kantoi pöytään pari tetraa punkkua. Maha oli jo eilisestä sekaisin, lihaa oli tullut syötyä vaikka normaalisti en sitä käytäkään, ja hullun lailla kittaamani ilmainen punaviini kruunasi kaiken. Pakki oli aivan sekaisin, hirmu kurina ja molina. Päätin vaientaa sen tiukalla viinalla, ja imuroin vatsahappoja oivallisesti neutraloivaa Salmiakkikossua pullon verran nopeaan tahtiin ja päälle pienen Baileysin pehmentämään oloa. Sehän tepsi! Ilta alkoi tosin olla lopuillaan minun osaltani. Jälkeenpäin selvisi, että olin haahuillut pitkin aluetta kuvaten kännykällä mitä kummallisempia asioita.
Juuri kun olin löytänyt Xx:n, ja suunnittelimme menevämme pötkölleen, päätin osallistua kummalliseen seurapeliin jonka tarkoitus on vieläkin arvoitus. Ryhmä ihmisiä istui penkillä laulaen jotain juomalaulua "veetään nuottaa suahaan kallaa" ja oli soutavinaan penkkiä kuin kaleeriorjat. Heti, kun loikkasin mukaan, koko roska kaatui kyljelleen maahan. Kaveri joka ei ollut mukana, ilkkui meitä maassa makaavia. Olin kaiketi päättänyt kostaa, koska olin kuulemma pompannut vieterin lailla pöydälle, josta edelleen kyseisen ilkkujan niskaan kuin Tartsan, mies joka roikkui liaanissa. En tietenkään osunut kunnolla, vaan mätkähdin kyljelleni maahan parista metristä, ja ilkkuja minun päälleni. Hirmuinen rusahdus kuului kun pari kylkiluutani murtui. Sattui jopa sen humalatilankin läpi. Olin varmaan vielä puuduksissa tömäyksestä, kun keksin uuden kostotoimenpiteen joka olisi vähemmän riskialtis. Peruutin vaivihkaa kylkeäni pidellen maassa istuvan ilkkujan pään viereen ja päätin pieraista, koska kuten jo edellä mainitsin, pakki oli jo sopivasti sekaisin. Ponnistin minkä pystyin, ja paine hellitti peräosassa. Ei tosin ihan tarkoittamallani tavalla. Paskoin siis housuuni, ja kunnolla. Onneksi siinä metelissä kukaan ei räjäystä housussani huomannut, ja lähdin vähin äänin, niin nopeasti kuin mahdollista, klenkkaamaan vessaan. Meno näytti varmaan siltä kuin mulla olis ollu paskat housussa.
Rukoilin kaikkia jumalia että vessaan ei olisi jonoa, ja että sonta ei tunkisi läpi kalsareista ainoisiin farkkuihini. Jumalat olivat suosiollisia. Piilotin paskahousut roskiksen pohjalle, spoolasin hanurini ja vaapuin takaisin radalle.
Minkähän takia VAIN naisten vessoissa on alapesusuihkut?
Tämä herättää kysymyksen, että paskooko naisväki alati housuunsa? Veikkaisin että jos tehtäisiin tutkimus kalsareiden ralliraitojen leveyden ja intensiteetin variaatioista eri sukupuolten välillä, niin miehet taatusti voittaisivat. Tai ainakin niin HALUAN uskoa.
Okei, jos suihku on vehkeiden, eikä ensisijaisesti perseen pesua varten, niin katkaravun kaltaisen peeniksen omistajana kaipaisin miestenvessoihin vähintäänkin vanhanmallisia pitempiä kraanoja, koska tuntuu kovasti epämiellyttävältä venytellä lähimmäistään puolisenkin metriä hanan alle virkistäytymään. Mutta tämä asia ei enää liity perseeseen millään lailla.
No, reissusta selvittiin, kaikki olivat iloisia ja tyytyväisiä paitsi aikaisemmin mainittu Ginipullontuhoojaherra, joka jäi ahvenanmaalle, koska ei kyennyt aamulla ajamaan. Joka kerta kun oli saanut kypärän päähän, oli tullut Okse.
Maanantaina menin lääkäriin ja röntgeniin valehtelemaan että putosin lenkkeillessäni kalliolta.
Ahvenanmaalainen pyöräkerho piti pienen piirin juhlat, joita ei yleisesti mainostettu missään vaan kutsut annettiin mopokerhoille tai yksityisille tahoille henkilökohtaisesti. Se kuullosti välittömästi lupaavalta, sillä siellä ei taatusti tarvisisi kuunnella uusiomotoristien henkselinpaukuttelua ja uusien nahkahousujen narinaa.
Tuli myös Xx-tyttöystävän kanssa puheeksi että hän haluaisi tehdä jonkun moporeissun kesällä jos mulle sopisi. Tämä reissu osui sopivasti kohdalle eikä mulla ollut kyytiläistä, joten ehdotin että tämä lähtisi mukaan. Muutaman päivän empimisen jälkeen hän lupasi lähteä, tosin piti hiukan patistaa. Pelkäsi oudossa seurassa jäävänsä ulkopuoliseksi. Tunnen kuitenkin hyvin tämän ryhmän, jonka kanssa olimme lähdössä, ja kerroin että tylsää tai ikävää ei tule taatusti olemaan.
Gruppo siis koostui reilusta kymmenestä pyörästä, jotka suurimmalta osalta ovat ulkopuolisesta siviilistä hämmentävän näköisiä, mutta niin ovat kuskitkin.
Jammailimme auringonpaisteessa Maarianhaminasta tapahtumapaikalle, jossa olimmekin ensimmäisten joukossa. Järjestäjät odottelivat maksimissaan sataaviittäkymmentä ihmistä saapuvaksi. Aloimme leirin pystytykseen pellolle työväentalotyyppisen päärakennuksen kupeeseen, ja tunnelma oli korkealla. Tapeltiin kummallisten telttarakennelmien kanssa, naureskeltiin toistemme virityksiä ja kaksi vertikaalisesti korostunutta herraa suunnitteli jo yöllistä teltta-parkouria meidän pienempien kauhuksi. Availtiin mehupulloja, vitsailtiin ja lyysäiltiin saapuvia pyöräryhmiä. Järjestäjien odottama 150 henkeä ylitettiin nopeasti, ja tila alkoi loppua pellolla kesken. Hetken kuluttua saapuikin maajussi niittämään lisää sarkaa sileäksi telttakylää varten. Loppujen lopuksi väkeä tuli melkein kolme kerta enemmän kuin piti, mutta kaikki toimi, ruokaa ja juomaa oli yllin kyllin. Suomalaisia oli noin parikymmentä, ja kaikki tuttuja keskenään. Pääasiassa jengiä tuli Ruotsista, mutta vieraita oli myös Hollannista, Belgiasta ja Italiasta.
Päivä kului rattoisasti istuessa ruohikossa vitsejä sun muita tarinoita kertoen ja laivaostokset kiersivät ringissä.
Illalla tunnelma alkoi olla jo hyvinkin vapautunutta, ja kun ensimmäinen bändi alkoi soittaa Slipknot-tyyppistä nu / alternative metal- tyyppistä räimettä, tanssilattia paukahti täyteen. Siis suomalaisia. Tarkkaan ottaen meidän ryhmämme tytöt olivat ensimmäisenä tukkaa heiluttamassa ja loikkimassa. Kaikki muut pysyivät loitompana, sen verran hurjaa oli meno.
Yö kääntyi aamuksi turistessa, tanssatessa ja painiessa. Kaikki olivat mainiolla tuulella, ei ruttunaamoja missään!
Aamulla aurinko herätti lämmittämällä teltan avoimella pellolla nopeasti noin seitsemänkymmenen asteen mukavaan saunontalämpötilaan, joten isommat höyryt tuuletettuamme päätimme lähteä tutustumaan paikalliseen maaseutuun ja uiskentelemaan. Letka kokoon siis ja radalle! On se Affenanmaa vaan kuvankaunis paikka. Koko päivä meni pikkunähtävyyksiä katsellessa, kurvaillessa upeita pikkuteitä ja välillä uiskennellessa meressä. Ja hymyilytti...
Kuuden kieppeillä saavuimme takaisin pelipaikalle, jonne ryhmämme laiskimmat (tai kipeimmät) olivat jääneet leiriä vartioimaan. Tuulettomalla pellolla vaan oli ollut kuulemma hieman kuuma. Siksi kai oli pitänyt nauttia riittävästi nestettä hukan estämiseksi. Ensimmäinen kun oli kuselle noustuaan pyörtynyt suorin jaloin kenturalle. Toinen herroista olikin ylitankannut sen verran että puheesta ei juurikaan saanut selvää kuin yksittäisiä sanoja, kuten "naiset", "vittu" ja "viinaa". Kaiveli välillä persettään, välillä muniaan käsi housuissa kyynärpäätä myöten. Sitten samalla kädellä suolapähkylöitä naamaan. Korkkasi ginipullon, ja huikkasi sen menemään tunnissa. Oli vielä valoisaa, kun herra poisti ylähengitysteitä hyväksikäyttäen elimistöstään ylimääräistä painolastia. Kuvasin sen tietysti hihittäen videolle.
Syötiin iltapurilaisia, kun eräs herra kantoi pöytään pari tetraa punkkua. Maha oli jo eilisestä sekaisin, lihaa oli tullut syötyä vaikka normaalisti en sitä käytäkään, ja hullun lailla kittaamani ilmainen punaviini kruunasi kaiken. Pakki oli aivan sekaisin, hirmu kurina ja molina. Päätin vaientaa sen tiukalla viinalla, ja imuroin vatsahappoja oivallisesti neutraloivaa Salmiakkikossua pullon verran nopeaan tahtiin ja päälle pienen Baileysin pehmentämään oloa. Sehän tepsi! Ilta alkoi tosin olla lopuillaan minun osaltani. Jälkeenpäin selvisi, että olin haahuillut pitkin aluetta kuvaten kännykällä mitä kummallisempia asioita.
Juuri kun olin löytänyt Xx:n, ja suunnittelimme menevämme pötkölleen, päätin osallistua kummalliseen seurapeliin jonka tarkoitus on vieläkin arvoitus. Ryhmä ihmisiä istui penkillä laulaen jotain juomalaulua "veetään nuottaa suahaan kallaa" ja oli soutavinaan penkkiä kuin kaleeriorjat. Heti, kun loikkasin mukaan, koko roska kaatui kyljelleen maahan. Kaveri joka ei ollut mukana, ilkkui meitä maassa makaavia. Olin kaiketi päättänyt kostaa, koska olin kuulemma pompannut vieterin lailla pöydälle, josta edelleen kyseisen ilkkujan niskaan kuin Tartsan, mies joka roikkui liaanissa. En tietenkään osunut kunnolla, vaan mätkähdin kyljelleni maahan parista metristä, ja ilkkuja minun päälleni. Hirmuinen rusahdus kuului kun pari kylkiluutani murtui. Sattui jopa sen humalatilankin läpi. Olin varmaan vielä puuduksissa tömäyksestä, kun keksin uuden kostotoimenpiteen joka olisi vähemmän riskialtis. Peruutin vaivihkaa kylkeäni pidellen maassa istuvan ilkkujan pään viereen ja päätin pieraista, koska kuten jo edellä mainitsin, pakki oli jo sopivasti sekaisin. Ponnistin minkä pystyin, ja paine hellitti peräosassa. Ei tosin ihan tarkoittamallani tavalla. Paskoin siis housuuni, ja kunnolla. Onneksi siinä metelissä kukaan ei räjäystä housussani huomannut, ja lähdin vähin äänin, niin nopeasti kuin mahdollista, klenkkaamaan vessaan. Meno näytti varmaan siltä kuin mulla olis ollu paskat housussa.
Rukoilin kaikkia jumalia että vessaan ei olisi jonoa, ja että sonta ei tunkisi läpi kalsareista ainoisiin farkkuihini. Jumalat olivat suosiollisia. Piilotin paskahousut roskiksen pohjalle, spoolasin hanurini ja vaapuin takaisin radalle.
Minkähän takia VAIN naisten vessoissa on alapesusuihkut?
Tämä herättää kysymyksen, että paskooko naisväki alati housuunsa? Veikkaisin että jos tehtäisiin tutkimus kalsareiden ralliraitojen leveyden ja intensiteetin variaatioista eri sukupuolten välillä, niin miehet taatusti voittaisivat. Tai ainakin niin HALUAN uskoa.
Okei, jos suihku on vehkeiden, eikä ensisijaisesti perseen pesua varten, niin katkaravun kaltaisen peeniksen omistajana kaipaisin miestenvessoihin vähintäänkin vanhanmallisia pitempiä kraanoja, koska tuntuu kovasti epämiellyttävältä venytellä lähimmäistään puolisenkin metriä hanan alle virkistäytymään. Mutta tämä asia ei enää liity perseeseen millään lailla.
No, reissusta selvittiin, kaikki olivat iloisia ja tyytyväisiä paitsi aikaisemmin mainittu Ginipullontuhoojaherra, joka jäi ahvenanmaalle, koska ei kyennyt aamulla ajamaan. Joka kerta kun oli saanut kypärän päähän, oli tullut Okse.
Maanantaina menin lääkäriin ja röntgeniin valehtelemaan että putosin lenkkeillessäni kalliolta.
