Oma ikävä kokemukseni koskee ainakin tällä hetkellä ainoastaan rekkafirmaa, joka toi pyöräni maahan. Kävipä näin:
Ostin helmikuun lopulla nimeltä mainitsemattomalta taholta pyörän Euroopasta ja sovimme myyjän kanssa, että pyörä tuodaan Suomeen vasta huhtikuun lopussa tai menen sen silloin itse hakemaan. Syy tähän oli se, että olen jatkuvasti työmatkoilla pitkin kevättä, enkä pysty pyöräasioita hoitelemaan, eikä minulla tällä hetkellä ole paikkaa pyörän varastoimiseen.
Myyjä käyttää kuljetuksiinsa Ulvilalaista rekkafirmaa nimeltä Syväkuru Yhtiöt Oy. Muutama päivä kaupan teon jälkeen eli 5.3. tipahti postilaatikosta Syväkurun lasku, päivätty edelliselle päivälle 4.3. Laskussa luki, että pyörä oli lastattu 3.3. lähtömaassa. Maksuaikaa laskulle oli kokonaista 0 päivää kun laskun eräpäivä oli 5.3.. Mitään kuljetusta en siis kyseiseltä firmalta ollut tilannut. Kuljetusfirma siis lähti kuljettamaan pyörää täysin omavaltaisesti ilman asiakkaan tilausta kuljetuksesta ja lähetti vielä tällaisen laskun perään.
Laitoin hämmästyneenä viestiä Syväkuruun (Petrille, niinkuin etunimillä siellä reippaanomaisesti itseään kutsuilevat) että en ole tilannut pyörälleni kyseisestä yhtöstä yhtään mitään, enkä olisi tilannutkaan ainakaan kyseisenä sopimattomana ajankohtana. Vastauksena tuli rohkaisevat: "Nou hätä, me myydään se sitten neekereille", pyörän rekisteriote on firman hallussa.
Ilmoitin asiasta myyjälle, joka soitti kuljetusfirmaan ja pyörää nyt sitten säilytetään Syväkurun Vantaan varastossa pari kuukautta. Kuljetusfirmasta ei vastattu mihinkään asiaa koskeviin sähköposteihini. Kun sitten lopulta soitin "petrille", joku sieltä selitti, että pyörä oli tuotu Suomeen "kun siellä oli muita myyjän pyöriä tulossa Suomeen emmekä ymmärtäneet miksi tätäkin ei voisi tuoda nyt".
Vitutus alkoi olla jo aika suunnaton, mutta pyysin työnantajaani maksamaan hyvien laskutustapojen vastaisen laskun kuljetuksesta jota en ollut edes tilannut, kun en itse pystynyt sitä matkoilta hoitamaan. Jos laskua ei olisi maksettu olisi luultavasti käynyt niin, että Syväkuru panttaisi pyörääni kunnes saavat rahat. Kyseessähän lienee kai jo rikoksen puolelle menneestä toiminnasta Syväkurun taholta.
Laskun maksamisen yhteydessä pyydettiin, että pyörän mukana kulkenut rekisteriote ja paperit lähetettäisiin minulle. Ilman rekisteriotetta en saa pyörää kirjoihin, enkä sille siis varkaus- ym. vakuutustakaan. Syväkurulta ilmoitettiin, että eivät lähetä rekisteriotetta koska pyörä on Vantaalla ja he ovat Ulvilassa ja saan ne kun tulen noutamaan pyörän.
Se, että eivät lähetä papereitani nyt kun pyörä vielä on kuljetusfirman varastossa tarkoittaa sitä, että joudun järjestämään ja maksamaan toisen kuljetuksen pyörälle kun sitä ei kilvettömänä ja ilman vakuutusta voi ajaa pois Vantaalta. Lisäksi se tarkoittaa sitä, että joudun vuokraamaan jostakin toisen säilytyspaikan pyörälle jossa se voi ilman vakuutusta seistä paperisodan ajan. Kaikki tämä on helvetin vaikeaa kun on matkoilla.
Pyörään oli myös maksettu myyjälle renkaiden vaihto ja sovittu öljynvaihtohuollosta lähtömaassa. Nyt ei ole mitään tietoa siitäkään ehdittiinkö noitakaan edes tehdä kun pyörä luvatta vietiin niin nopeasti heti kaupan teon jälkeen.
Tämän paskamaisen kokemuksen perusteella kehotan kyllä välttämään kyseistä mafiafirmaa, muitakin kuljetusfirmoja löytyy, jos teille satutaan ehdottamaan tämän firman käyttöä pyörän tai muuhun kuljetukseen.