Kuinkas osuikaan silmuun tämä aihe. Minähän rupean oikopäätä rakentamaan omaa mittariani. Sepolle, joka epäili homman mielekkyyttä: On hauskaa rakentaa itse ja nähdä ja oivaltaa miten pyörä toimii, mittari tulee huomattavasti halvemmaksi ( 50 E on lähempänä totuutta kuin 5 E) ja mittarista tulee todennäköisesti tarkempi. Ainoa haittapuoli lienee omatekoisen mittarin koko.
Aika kivasti tämä idea on vuosien aikana lähtenyt leviämään. Täältäkin löytyy jo Pelle Pelottomia.
.
"Mittarin" tarkkuudesta ei ole epäilystäkään. Kaksi viisarimittaria ei ikinä näytä samalla tavalla ja postimerkin kokoisesta taulusta on vaikea tarkkoja lukemia saadakkaan ja vieläpä kahdesta yhtäaikaa. Jossain tuolla söhmikeskustelussa olen tarkkuuden maininnutkin, mutta vedellä mitaten 1bar=9.81m. Noin sentin eron pystyy letkuista näkemään eli noin yhden tuhannesosa bar:ia. Kallista letkut vaikka 30 asteen kulmaan ja sentti maan vetovoiman suunnassa on kaksi senttiä letkun suunnassa. Vain letkukaupan varaston koko on rajana tarkkuudelle. Ja maan vetovoima ja hydrostaattinen paine ei valehtele, kuten mittari mittarilla tarkistettuna.
Säätäminen onkin sitten jo vaikeampaa. Meisselillä, kun synkkaruuviin koskee, niin pinnat heilahtavat jo parikymmentä senttiä eikä vielä tarvitse edes kiertää.
Kerholle tekemäni mittarin koko on noin 10x10x200cm. Eli seinässä neljän tuuman lauta, johon on istutettu neljä letkua vierekkäin. Yksi tärkeimmistä osista, josta tulee suurin paksuus tuohon hökötykseen on raudasta tehty puristin, jonka avulla saa letkut tukkoon käynnistettäessä ja sammuttaessa, jolloin voi tulla "pitkä" imu, jolloin kone helpoiten imaisee letkujen täytteen sisäänsä. Muutenkin säädämme yleensä niin, että toinen on siinä kahvassa kiinni ja toinen ronkkii ruuveja. Jos kiertää paljon yhtäkkiä pieleen niin kaveri ehtii tukkia letkut ajoissa. Mig-suuttimista ehtii tulla niin hitaasti tavaraa, että koneelle ei mitään vaaraa ole vaikka letkut tyhjenisivätkin, mutta se letkujen täyttäminen on ikävää puuhaa moneen kertaan yhtä pyörää säätäessä. Heikkohermoisia varten meillä on letkuissa värjättyää valopetroolia. Sitä sai kaiken lisäksi valmiina huoltikselta.