Minullakin on LT:n absin merkkivalo alkanut vilkuttelemaan. Tavallisimmin vika ilmenee aamulla ajoonlähdön jälkeen, ei heti lähdössä, vaan vasta jonkin matkaa ajettua. Vika kuittaantuu sammuttamalla pyörä, virrat pois käyttämällä ja uudelleen starttaamalla. Tavallisesti se ei ilmaannu enää samana päivänä, esim. vika/ilmiö ei esiinny juuri koskaan esim. illalla töistä lähdettäessä, vaikka pyörä on seisonut jopa kauemmin työpäivän aikana kuin yön aikana.
Itse olen tarkkaillut vian esiintymistä: mitä minä teen tai en tee, kun valo alkaa vilkkumaan.
Ensimmäisenä tuli mieleen joskus palstoillakin mainittu akun alhainen jännite, mutta sekään ei ainakaan mittauksen mukaan ole syy, akku on kunnossa, ja toisaalta on pyörä joskus seisonut ueammankin päivän ja jos akku ei pitäisi virtoja, niin silloin ainakin sen pitäisi esiintyä, samoin töistä lähdettäessä. Ei kuitenkaan tavallisesti esiinny.
Ja matka-ajossa, kun olet vian lähdön jälkeen kerran tai kahdesti kuitannut, saat ajaa esim. 800 km päivän aikana, eikä vika tule esiin kertaakaan, vaikka olisi minkälaisia "porojarrutuksia".
Toisaalta viileillä/kylmillä ilmoilla se esiintyy useammin ja myös yöthän ovat kylmempiä, ja startti tarvii silloin enemmän virtaa, mutta kuitenkaan vika ei tule heti liikkeelle lähdön jälkeen, jolloin virrat ovat teoriassa vähimmillään, ennenkuin laturi on ehtinyt työntää uutta sisään.
Absi antureiden ja hammaskehän toleranssit olen mitannut , edessä ehkä hiukan yläkantissa, mutta siellä ei ole säätölevyjä mitä voisi pois ottaa, enkä alkanut korvakkoakaan hiomaan matalammaksi, takana on kyllä kaksi säätölevyä, mutta toleranssi on ok.
Ensin kuvittelin, että ilmiö esiintyy päivän ensimmäisessä voimakkaammassa jarrutuksessa, koska se yleensä syttyy ensimmäiseen risteykseen hiljennettäessä mutta nyttemmin olen todennut, ettei se edellytä edes jarruttamista vaan valo syttyy, kun reippaammin tulee risteykseen ja pyörä kallistuu voimakkaammin. Tämän jälkeen tarkistelin pyöränlaakerien välyksiä, jos ne vaikka päästäisivät anturin välyksen käymään hieman liian suurena hyrrävoimien pyrkiessä pitämään pyörän pystyssä kallistettaessa.
Laakereissa ei käsin kokeiltaessa ollut havaittavaa klappia.
Käytin anturit irti ja puhdistin myös antureiden päät ajatuksena, että hieman yläkantissa oleva välys + likainen anturinpää + mahdollinen pyöränlaakerivälys = huono signaali. En kuitenkaan huomannut silläkään toimenpiteellä mitään vaikutusta.
Onkohan vielä jotain mitä itse kannattaa yrittää, neljänkympinhuolto on joka tapauksessa elokuun loppupuolella, ja silloin sen kaiketikin saa testeriin. Asia sinällään on mitätön, ja siitähän pääsee ainakin vielä yli pysähtymällä, sammuttamalla ja uudelleen käynnistämällä pyörän, mutta jonkin asteista perfektionistia asia kiusaa.
Ilmeisesti ilmiö ei ole outo muillekaan bemaristeille, kertoilkaapa toisetkin mitä te olette havainneet/tehneet ongelmalle.