• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Jyväskylässä liikenneonnettomuus, osallisena moottoripyörä

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja lario
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Jyväskylässä liikenneonnettomuus, osallisena moottoripyörä

Jyväskylässä lauantai-iltana tapahtuneessa vakavassa liikenneonnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä
Onnettomuudessa oli poliisin mukaan osallisena henkilöauto ja moottoripyörä.

Tiedotteen mukaan poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat tapahtunutta. Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta lisää aikaisintaan sunnuntaina aamupäivästä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen palomestari Tomi Jousmäki kertoo, ettei tapahtumahetkellä ole hänen käsityksensä mukaan ollut erityisiä ongelmia ajo-olosuhteissa.
– Ihan normaali keli pitäisi olla, että ei sen suhteen pitäisi olla ongelmia ollut, Jousmäki kertoi STT:lle kolmen jälkeen aamuyöllä.

https://yle.fi/uutiset/3-11648626
 
lario sanoi:
Jyväskylässä lauantai-iltana tapahtuneessa vakavassa liikenneonnettomuudessa kuoli kaksi ihmistä
Onnettomuudessa oli poliisin mukaan osallisena henkilöauto ja moottoripyörä.

Tiedotteen mukaan poliisi ja liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta tutkivat tapahtunutta. Poliisi kertoo tiedottavansa asiasta lisää aikaisintaan sunnuntaina aamupäivästä.

Keski-Suomen pelastuslaitoksen palomestari Tomi Jousmäki kertoo, ettei tapahtumahetkellä ole hänen käsityksensä mukaan ollut erityisiä ongelmia ajo-olosuhteissa.
– Ihan normaali keli pitäisi olla, että ei sen suhteen pitäisi olla ongelmia ollut, Jousmäki kertoi STT:lle kolmen jälkeen aamuyöllä.

https://yle.fi/uutiset/3-11648626

Hesari kertoo aiheesta:
Vaajakoskentietä Jyväskylän suuntaan ajanut moottoripyörä törmäsi vastakkaisesta suunnasta tulleen henkilöauton oikeaan kylkeen, kun henkilöauto oli kääntymässä Vaajakoskentieltä Järveläntielle.

Moottoripyörän kyydissä olleet nuoret kuolivat onnettomuuspaikalla saamiinsa vammoihin. Henkilöautoa kuljettanut paikkakuntalainen mies selvisi onnettomuudesta ilman fyysisiä vammoja.

Motocross-tyylinen moottoripyörä oli rekisteröimätön. Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan moottoripyörässä ei ollut ajovaloa. Moottoripyörän kyydissä olleilla oli kypärät.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000007619401.html?utm_campaign=hs_tf&utm_term=2&utm_source=tf-other&share=451864de37576228ea5b9f981441b9a5
 
Mahtoikohan katuvalot olla päällä, meilläpäin rahapulan takia valot on päällä vain alkuillasta ja aamusta.
 
Niin, autonkuljettaja ei loukkaantunut fyysisesti, mutta takaan että hän kantaa tuota asiaa mielessään lopun elämäänsä.
 
Mikeyx sanoi:
Nyt taas heinähangot ja muut lynkkausreleet esille!

Mitä sä sekoilet? Nuoret maksoivat isot oppirahat. Kaikki uutisen lukeneet ymmärtävät, mitä tarkoittaa, kun tähän aikaan vuodesta vetää tuikuitta keskellä yötä.

Toivottavasti uutisen myötä muutama tuikku vehkeisiin ilmestyy. Oli rekisterissä tai ei.
 
Mikeyx sanoi:
Nyt taas heinähangot ja muut lynkkausreleet esille!

Tuskin niitä tarvitaan. Kaikkiaan täydellisen turhia kuolemia nämäkin. Täällä meidänkin kylällä nuoret miehet ajelevat kilvettömillä crosseilla, kaasussa on vain yksi asento ja pyörien kunto sitä sun tätä.

Päässä ei ajatuksen hiventäkään siitä mitä voi koheltaessa sattua, pääasia että voi näyttää kavereille ja on "kivaa". Olen odotellut milloinka täällä meilläkin päin jollekin sattuu pahasti, kysymys ei ole sattuuko vaan milloin.

Todella surkea tapaus, näitä ei tarvittaisi ainuttakaan ja hiukan ihmetyttää eivätkö näiden nuorten vanhemmatkaan välitä lapsistaan pätkän vertaa, edes sen verran että katsoisivat minkälaisessa kunnossa niiden ajopelit ovat.

Tässä hiukan laajempi selostus tapahtuneesta:

Kaksi poikaa ajoi rekisteröimättömällä moottoripyörällä auton kylkeen ja kuoli: Tämä Jyväskylän turmasta tiedetään nyt
Tänään klo 11:08
Lähtökohta on, että autoilijan olisi pitänyt väistää, mutta näkikö hän valotonta moottoripyörää?

Kaksi alaikäistä, poliisin mukaan nuorta miestä, kuoli Jyväskylän Vaajakosken Jyskässä lauantaina myöhään illalla noin kello 23.05 sattuneessa liikenneonnettomuudessa.

Nuoret olivat liikenteessä crossimoottoripyörällä, joka ei ollut rekisteröity tieliikennekäyttöön ajohetkellä. Pojilla oli kypärät päässä, mutta pyörässä ei ollut toimivia ajovaloja.

– Malliltaan se on enemmän tai vähemmän monttuajoon suunniteltu, kuvailee tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Hänninen turmamoottoripyörää.

Jyväskylän suunnasta tuli miehen kuljettama henkilöauto, joka kääntyi vasemmalle Järveläntielle. Moottoripyörä ajoi Vaajakosken suunnasta kääntyvän auton kylkeen. Pojat kuolivat paikalla, mutta autoa ajanut mies selviytyi ilman fyysisiä vammoja.

Alueella on 40 kilometrin tuntinopeusrajoitus. Tiellä on valot, mutta oli pimeää ja harmaata. Lämpötila oli plussan puolella ja tie oli sula. Selvityksessä on esimerkiksi se, kuinka lujaa pojat ajoivat.

– Törmäyksessä syntyneiden ajoneuvojen vaurioiden perusteella törmäys on ollut raju.
Näkikö kuljettaja poikia?

Poliisi tutkii asiaa rikosnimikkeillä kuolemantuottamus ja törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen

– Lähtökohtaisesti kääntyvän pitää vastaantulevaa liikennettä väistää, mutta merkitystä on tietysti myös sillä, miten havaittavissa tämä ajoneuvo on ollut, mutta se selviää tutkinnan edetessä.

Tapahtuneen tutkinta jatkuu ajoneuvoa kuljettaneen henkilön ja muiden moottoripyörästä Vaajakoskella ennen havaintoja tehneiden kuulusteluilla. Poliisilla on joitakin havaintoja, mutta niitä kaivataan lisää.

Tiettävästi kukaan ulkopuolinen ei nähnyt kolaria.

Asianosaisten henkilöiden, tietysti ajoneuvon kuljettajan ja muiden ennen törmäystä havaintoja tehneiden kuulusteluilla. Ei ole tiedossa, että kukaan ulkopuolinen olisi nähnyt.

– Jos Vaajakoskelta on mahdollisesti havaintoja tästä moottoripyörästä. Niitä voisi poliisille ilmoittaa.

Poliisi pyytää havaintoja tehneitä ilmoittamaan tietonsa vihjenumeroon 0295 414 811 tai sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.keski-suomi@poliisi.fi.
Aleksanteri Pikkarainen
aleksanteri.pikkarainen@iltalehti.fi
 
Viimeksi muokattu:
Yleensä en ole vasemmalle kääntyvän autoilijan puolella, mutta nyt löytyy auton kuljettajalle sympatiaa.
Mutta kuten jo aiemmin sanottu, nyt maksettiin kova hinta tötöilystä.

Tässä on käsillä tapaus, jossa konkretisoituu uuden tieliikennelain myötä tullut ennakointi-pykälä.
Saa nähdä miten oikeudessa käy.
 
Mikeyx sanoi:
Nyt taas heinähangot ja muut lynkkausreleet esille!

Tavallisesti kun vasemmalle kääntyvä auto aiheuttaa motoristin onnettomuuden, niin heinähangot ja muut lynkkausreleet kaivetaan melko nopeasti esille...
 
Pari astetta lämmintä, pimeetä, märkää, ts keli on pahin mahollinen "mitään et näe".
Ja sit valoton mp ylinopeutta neljänkympin rajotusalueella mustaa taustaa vasten.
Eipä siinä paljoo saumoja jaella.

Ja etujarrulla siihen vielä keula alta?
Pystyssä ois voinu lentää auton yli/ osua vain osittain.
 
Nyt kun ketään ei loukkaantunut, niin liikennevakuutuksen olemassa ololla ei ole suurta merkitystä.

Kysymys tietäville.

Mistä viranomainen selvittää esim. ko. pyörän omistajan?

Tarvitseeko kilvettömän pyörän liikennevakuutukseen omistajatiedot, vai riittääkö pelkät vakuutuksen ottajan tiedot?
 
lario sanoi:
Nyt kun ketään ei loukkaantunut, niin liikennevakuutuksen olemassa ololla ei ole suurta merkitystä.

Kysymys tietäville.

Mistä viranomainen selvittää esim. ko. pyörän omistajan?

Tarvitseeko kilvettömän pyörän liikennevakuutukseen omistajatiedot, vai riittääkö pelkät vakuutuksen ottajan tiedot?
Onko tuossa pyörässä vakuutukset ? Luonto korjaa tyhmimmät, tällä kertaa 2 samalla kerralla.
 
Krossipyörä, kaks päällä, takajousitus syvällä, jos oli nappulat vielä alla niin hallittavuuskaan ei ole kaksinen. Nopee väistö aika haastava, mutta eipä tiedä olisko siihen ollu aikaakaan.
 
Viimeksi muokattu:
mitä ajelin ihan valojen kanssa mp llä, niin tuntui ettei autot kovin hyvin nähneet. Ehkä eivät odota enää moottoripyöriä. ja pimeällä ei kukaan odota valotonta, kaikki katsoo, että tuleeko valot. pimeällä ei kukaan katso että tuleeko pimeetä.

todella ikävä tapaus. osanotot.
 
Tunnen kaikki Suomen risteykset, myös tämän. Jyväskylän suunnasta tultaessa vastaantulija nousee vasemmalle kaartuvan tien montusta. Näkyvyys ei siis ole paras mahdollinen, mutta ei tietenkään 40 km/h nopeudessa muodostu ongelmaksi. Jos sieltä ilman valoja tulee hiukan reippaammin, on periaatteessa mahdollista, ettei autoilijalla ollut oikeastikaan tilaisuutta havaita vastaantulijaa.
Tällaisissa tapauksissa tapahtumien selittäminen jää niille, jotka jäävät henkiin. Silloin tuskin kuullaan selityksiä "en viitsinyt katsoa kunnolla" tai "päätin antaa mopoilijallle opetuksen miten käy jos ajaa liian lujaa/ilman valoja".
 
Patukka sanoi:
Todella surkea tapaus, näitä ei tarvittaisi ainuttakaan ja hiukan ihmetyttää eivätkö näiden nuorten vanhemmatkaan välitä lapsistaan pätkän vertaa, edes sen verran että katsoisivat minkälaisessa kunnossa niiden ajopelit ovat.

Kaikilla ei ole sellaisia vanhempia, joita kiinnostaa - alkoholi kiinnostaa yleensä enemmän.
 
Kirjoittelin lokakuussa 2019 eräälle toiselle foorumille:

.... niin eikös tullut juuri ennen katuvaloja (olin vaihtanut jo lähivaloille) joku juniori valottomalla skootterilla vastaan.
En ehtinyt tajuta kuin sen että harmaa skootteri, pienikokoinen kuski ja vauhtia kai suunnilleen 40-50. Ei valoja edessä ei takana. On pelottavaa miten lähellä tuollainen on kun sen huomaa auton ratista.
Jos olisin ollut kääntymässä kohdalla olevasta risteyksestä vasemmalle en olisi ehtinyt kai tajuta mikä rysähti. Toki käytän aina vilkkua vaikkei muita liikkujia näkyisi, olisi siis pieni mahdollisuus että mopoilija olisi älynnyt hidastaa ja väistää.

Joskus tuntuu ettei vanhemmat välitä, tai ymmärrä, tai jotain. Ilmeisesti 15-vuotias ei sitä vähääkään.

Tuli heti uutisesta mieleen tuo tilanne.

Hirveä tapaus, tämä uutisoitu :(
 
vetomies sanoi:
Tunnen kaikki Suomen risteykset, myös tämän. Jyväskylän suunnasta tultaessa vastaantulija nousee vasemmalle kaartuvan tien montusta. Näkyvyys ei siis ole paras mahdollinen, mutta ei tietenkään 40 km/h nopeudessa muodostu ongelmaksi. Jos sieltä ilman valoja tulee hiukan reippaammin, on periaatteessa mahdollista, ettei autoilijalla ollut oikeastikaan tilaisuutta havaita vastaantulijaa.

Autoilija tullut jyväskylän suunnasta ja kääntynyt vasemmalle mäkeä ylöspäin:

https://www.google.com/maps/@62.241...4!1sI5H0hLEh49G6nuc_FYfqng!2e0!7i13312!8i6656

Googlemapsin kuvan ottamisen jälkeen on rakennettu liikenteenjakaja jonka merkit on voineet vielä olla haittaaassa näkyvyyttä lisää, ja goole kuvaa ylhäältä, tässä ehkä lähempää autoilijan tasolta otettu kuva:

https://img.ilcdn.fi/lsV5-fDVZypHZT...9619b8969a18ece084b2a2a7c3c35bd37c9017e4c.jpg

Ei noi iltalehden kuvassa olevat kävelijätkään kovin kummoisesti näy (joo niitä on kaksi etualalla) vaikka seisovat katulampun alla, ja kauempana on ehkä pyöräilijä (tai kaksi?), ei ei erotu kuin takavalo

https://img.ilcdn.fi/sTtWGsMQGolKB1...348d3e07ad85db1512f467006d716989c71639bbe.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Back
Ylös