• Tervetuloa uudistetulle moottoripyora.org -foorumille! Onko ongelmia? Palautetta? kerätään tähän ketjuun kootusti asiat. Mikäli et pääse ketjuun kirjoittamaan, voit myös olla sähköpostilla yhteydessä. Teknisen tuen sähköposti löytyy yhteystiedot -sivulta. Mikäli et pääse kirjautumaan, yritä ensin salasanan palautusta.

Jos LT:n radio kuuluu huonosti

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja C-A-D
  • Aloituspäivä Aloituspäivä
Talven jäljiltä törmäsin ärsyttävään ominaisuuteen. Radio, joka tähän asti on kuulunut suorastaan hämmästyttävän hyvin, alkoi rätistä ja paukkua. Eli kuuluvuus oli muuttunut talven aikana todella huonoksi. Talvella purin radion irti siirrellessäni Autocomia radion päälle. Mietin jo josko jäi antennijohto irti ja sitä helvetillistä työmäärää joka oli edessä koko skeidan uudessa purussa.

Aloin purkaa pyörää ja vasemman katteen irroituksen jälkeen paljastuva antennijohdon liitin antoi ajatuksen tökätä tuohon yleismittari. Mitä hemmettiä? Antenni oli totaalisessa oikosulussa. Samalla muistin irrottaneeni talveksi tallissa myös antennin. Ei kun antenni irti ja taskulampulla lyysaamaan "kaivon pohjalle". Ei mitään ihmeellistä näkyvissä. Mittarikin kertoi oikosulun purkaantuneen ja vastuksen olevan ääretön. Tökkäsin antennin paikalleen ja oikosulku oli valmis! Aikani antennia kaivoonsa asettelin ja ohuella ruuvimeisselillä kaivon pohjalla olevaa "+-napaa" asettelin. Voila' - lopulta antenni asettui oikein, siten että muovieristeen keskellä oleva jousikuormitteinen kuppi ilmeisesti asettui tuohon "+-napaan" eikä muovikuori painanut tuota runkoa vasten. Ei oikosulkua ja radio toimii taas kuten pitääkin!
smile_org.gif


Eli jos törmäät yllättäviin ongelmiin radion kuuluvuuden kanssa antennin irroituksen/kiinnityksen jälkeen, voi kyse olla tuosta minulle sattuneesta oikosulusta antennijalassa.
 
Ja taas.... Vasta kun tuon "korjasin" niin vika uusiutui. Edellisestä oppineena mittasin ensimmäiseksi antennin ja oikarissahan tuo taas -kele.
shaun.gif


Tuntuu se antennijalan sisällä (siellä alhaalla syvällä) oleva antennin liitosnasta pääsevän liikkumaan helposti. Se kun siirtyy pari milliä sivuun, on tuo jo kosketuksissa runkoon. Antennipiiskan alapäässä oleva jousikuormitettu kuppi asettuu tuohon nastaan ja kuppia ympäröivän muovieristeen pitäisi vissiin estää runkokosketukset. Jotenkin tuntuu kovin epämääräiseltä viritykseltä.

Pitäisköhän siirtyä "Pimp my BMW"-linjalle ja vaihtaa tuo orgis-antenni vaikka pariin tarvikeantenniin.... Sähköllä nousevakin voisi olla aika bling, bling..
cool.gif
 
Onkohan ne menneet muuttamaan tuota antenninpohjan detaljia sitten -99:n.  
eek.gif

Mulla(kaan) nimittäin radion herkkyydessä ei ole kauheasti lapsille kehumista ja kävin töllistelemässä ja mittailemassa sitä mainitsemaasi "kaivoa". Ensinnäkin tuo kaivo on kovasti matala ja ei siellä mitään irtonaista näy ainakaan minun silmiini vaikka kuinka sitä ronkin.
Mittailin sieltä täältä ja kyllä vastusmittarin ohmit kovasti ovat lähellä oikosulun lukemia niin itse piiskassa kuin antennin jalustassakin...
confused_orig.gif


En kylläkään ole mikään diploomimittaaja, joten tuosta ei nyt vielä kannata ryhtyä väitöskirjaa väsäämään...

Saat joskus näyttää mistä oikein kuuluu mitata vaikka sitten Jämsässä, jollei aiemmin.
blush.gif


t. pozo

062802moto_prv.gif
 
Tästä alkaa tulla kyllä kestotesti allekirjoittaneen hermojen ja LT-puimurin luvalla sanoen ********* (mielipide sensuroitu) antennijalan suunnittelijoiden välille!

Työmatka Lappeenrantaan ja taas menomatkalla Porvoon kohdalla lopetti ratio kuulumisensa. Aika helppo oli arvata, missä vika. Mukana kun ei ollut kuin yksi CD, niin alkoi tuokin Joe Cockerin tulla aika tutuksi.

Ei tuo vika, mutta se yletön työmäärä moisen pikkuharmin vuoksi. Nyt purin antennijalankin nähdäkseni mitä pirua tuo on syönyt. Sen jalan sisällähän on vaan tuollainen perus-antennitöpseli, joka maattaa sen koksin kuoren (maan) antennijalkaan. Töpselin keskiosassa oleva +-nasta asettuu sinne antennikaivon pohjalle odottelemaan piiskan alapäässä olevaa jousikuormitteista kuppia. Se nasta on sitten millin, parin päässä rungosta / kaivon reunoista.

Tuon kaiken näkemiseksi siis saa purkaa vasemman puolen katteet ja takalaukun. No - on ainakin tullut tutuksi tuokin puuha. On vaan niin turhaa! Nyt kun tuon on kolme, neljä kertaa tehnyt parin viikon aikana alkaa mitta tulla täyteen.

Lisäsin eristettä (kutistesukkaa) sen keskinastan ympärille ja taiteilin taas kerran antennipiiskan paikalleen yleismittarilla kaapelin vastusta mittaillen. Nyt taas toimii. Saas nähdä kauanko. Seuraavan kerran jos/kun tuo tekee tuon tempun, survaisen kyllä joutavan piiskan broilerin hanurin läpi ja teen siitä grillivartaan. Autotarvikeliikkeestä saa parilla kympilläkin parempia antenneja.

Pozo - mittaat vaan sieltä antennilta tulevan johdon pistokkeesta (stingrayn alta) johdon "maan" ja +-navan välisen vastuksen. Sen pitäisi olla about ääretön. +-napa taas pitäisi olla suorassa kosketuksessa antennipiiskaan (vastus lähellä olematonta) ja antennijohdon "maan" suorassa kosketuksessa antennijalan kiristysmutteriin. Se antennimutterihan on eristetty piiskasta muoviholkilla ja antennin alapäässä on se muovimötikkä eristämässä piiskaa rungosta ja suojaamassa piiskan kosketinta.
 
Pozo - mittaat vaan sieltä antennilta tulevan johdon pistokkeesta (stingrayn alta) johdon "maan" ja +-navan välisen vastuksen. Sen pitäisi olla about ääretön. +-napa taas pitäisi olla suorassa kosketuksessa antennipiiskaan (vastus lähellä olematonta) ja antennijohdon "maan" suorassa kosketuksessa antennijalan kiristysmutteriin. Se antennimutterihan on eristetty piiskasta muoviholkilla ja antennin alapäässä on se muovimötikkä eristämässä piiskaa rungosta ja suojaamassa piiskan kosketinta.
Jaahas, no nyt ainakin rupesi valkenemaan se mittaustapa. Tattista vaan. Ei ollut mulla mopo tuohon mittaan stripattuna ollenkaan...Täytyypä seuraavan purkuprojektin yhteydessä tutkia tarkemmin.
Onneksi ei se radio nyt sentään ihan kuulumaton ole, kyllä sieltä selkeämmät asemat puskee läpi, mutta jotenkin on semmoinen tuntuma, että on se joskus ollut herkempikin.

Jenkkifoorumillahan näkee aikan monen lingonneen orkkispiiskan jalustoineen broilerin hanuriin ja korvanneen sen jonkinlaisella elektronisesti vahvistetulla piiloversiolla, jonka ovat asentaneet sinne sivulaukun päälle tms. Vois varmaan olla toimiva resepti sullekin...

t. pozo

062802moto_prv.gif
 
Back
Ylös